huokaus.

onko Suomessa paljonkin myrkyllisiä lepakoita?
onko suunnistajilla paljonkin punkkeja?
mistä Iron Maidenin biisit oikeasti kertovat?
minkä helvetin takia ihmisen pitää olla niin heikko ja huono. ja toisen väsynyt?
kun tuska arkistuu, kun se toistuu usein niin se menettää merkityksensä.
Sinulle valitukseni on arkipäivää. minun tuskani on joka kerta todellinen, ja juuri sen kokoinen kuin mitä sanon. Ei sen pienempi koska sinä olet kuullut samat itkut jo niin monta kertaa.

ajatuksen virtaa ja pari karikkoa.
tällä hetkellä ne karikotkin jo törmäilee toisiinsa
myrsky on niin saatanan kova.

on se niin saatanasta.
tää oleminen ja eläminen

kerronko rehellisesti mitä ajattelen?
sosiaalisen median porteilla riehuvat aivoni ja ajatukseni
istun hiljaa repien hiuksiani hakaten päätäni
enkä puhu en sano en kerro

mitä siitä seuraisi? ei mitään hyvää. ei mitään pahaakaan. julkisesti.
olen ollut liian kauan hiljaa
liian kauan salannut

olisi noloa paljastaa salanneensa kaiken niin kauan.

Onni on vain hetken mittainen. 

Se on vain väliaikainen.

Sellaista elämä on. 

Onneks elämä on niin paskaa ettei pal harmita kuolla. 

luonnos

 Kello on puoli neljä. Ulkona onkin yllättäen sumua. Puut uinuvat sumun keskellä kuin jossain sademetsässä. Linnut laulavat eri sointujaan lähes yhtä monipuolisesti. Istun rappusilla niin että nännit nojaavat polviin. Imen keskimmäisen vihreästä Pall Mallista savua suuhuni ja katson maailmaa käteni takaa kuin olisin elokuvassa. Oikean korvan täyttää sammakon kurnutus, vasemman sumuisen metsän linnut. Ankat alkavat huokailemaan vasemman otsalohkon kohdalla. Tuntuu että mieli jakautuu leikkimökin valkoisen oven ja keltaisen seinälaudoituksen kohdalta.

Oranssivalkoinen kissa saapuu ja naukaisee kitisten. Se hipaisee reittäni ja haistaa tupakkaa, pysähtyy rappusille viereeni. Rappusten painekyllästetyt laudat antavat periksi kissan tassujen alla, tunnen miten se kiertää ympäritseni vaikka tuijotan yhä sumun läpi leikkimökin värirajaa. Kuuro koiravanhus saapuu pimeydestä juuri kun alan tuntea sumun kosteuden pisarat ihollani. Se kiipeää hieman horjuen rappusia viereeni ja asettuu käteni alle halattavaksi. Tupakka palaa loppuun ja nousen. Mietin samalla aikaa jolloin minulla oli koira, joka pyysi minut tupakalle. Useita kertoja yössä kun valvoin tietokoneella kirjoittamassa. Tai lukemassa. Sitä koiraa ei enää ole.

Kovaääninen hiljaisuus rikkoutuu kun astun sisään. Nuori koira yrittää napata orannsivalkoisen kissan suuhunsa ja sutii puulattialla aiheuttaen ärsyttäviä ääniä. Osoitan sitä toruvasti sormellani. Vessassa istuessani mietin näitä sanoja. Tuijotan eteeni ja toinen puoli kertaa ajatuksiani, toinen puoli laulaa "sumu nuolee raunioita" kerta toisensa jälkeen. Ville Virtaselle sanottiin "mene mielenhäiriöön" ja niinhän tuo meni. Minusta tuntuu nyt samalta.

G

Oisit tullut edes tänne
oisit pyytäny multa jotain

mutta mä tiedän, ettei se oo helppoa

yksin minäkin yritän kestää

miksi jätit lapset taaksesi
kyllä me oltais sut autettu eteenpäin.
ihan varmasti.

mä oon pahoillani, ettet jaksanu enää.
jos joku siihen on syypää niin jumalauta se ei koskaan ansainnu yhtään sekuntia sun kaa! joku saatana heitti hukkaan parhaan kauneuden!

kerro mulle. oisit kertonu mulle.

juhannustunnelmia

huonosti nukutun yön jälkeen sukulaisten kanssa juhannusaattoa viettämään.
oli törkeen kiva olla lasten kanssa, muutaman aikuisenkin.
liian väsyneenä sieltä kotiin, eli ei kavereiden luo - taaskaan.

kotona nukahdin aika pian ja herään sitten muutaman tunnin kuluttua.
nyt makaan yksin kotona ja vituttaa.
mies on jossain, ei vastaa viesteihin.
mä oon yksin ja tylsistyn.
mun vaihtoehdot on:
siivoaminen tai telkkarin tuijottaminen, hyvää vitun jussia vaan.

yksin maailmassa - no eihän siinä mitään uutta oo...
yksin juhannuksena - ei siinäkään mitään uutta oo.
mutta vittu kauanko pitää jaksaa.
kauanko pitää olla yksin?
kauanko tätä paskaa pitää jaksaa, elää elämää joka ei täytä elämän tunnusmerkkejä ei millään.

vastais ees se ainoa tuki ja turva viestiin.
kertois että missä aikoo viettää yön
mitä puuhailee.

se viettää jälleen kerran hauskaa kavereiden kanssa
mä oon yksin
vahdin kotia ja koiria
en mä sen elämää halua pilata
en mä vaadi sitä jäämään kotiin
mutta kyllä se vituttaa että mä oon viimeks ollu yötä pois kotoota vuonna 2006
yhdessä ollaan oltu jossain kolme vuotta sitten
ja "kaverit" on taas sitä mieltä että mä oon se paska kun en käy missään
ei tulis mieleen ottaa yhteyttä
ei tulis mieleen näyttää että mä merkitsin yhtään kellekään yhtikäs mitään

minäkö katkera ja kateellinen - kyllä.

Silminnäkijä

Silminnäkijä käsitteli tänään masennusta.
ja sitä miten ihminen heitetään roskiin.
piti vaan tulla kirjoittamaan pari ajatusta ylös, tiedän taas etten ole ainoa.

hoidon saaminen on sattumankauppaa. jos saat hyvällä tuurilla hyvän lääkärin, ja terapiaa, voit parantua pian. jos sinua viskotaan lääkäriltä toiselle, psykiatrilta toiselle, ja niistä vielä hyvällä tuurilla yksi ei kuuntele sua laisinkaan, voidaan pitkittää ja pahentaa sairautta vaikka kuinka.

eläkettä ei myönnetä. ei myöskään kuntoutusta, eikä terapiaa. terapia ei ole "oikea-aikaista", mitä se sitten tarkottaakaan, kuntoutusta pitäisi hakea ennenkuin menettää työkykynsä. eläkkeelle ei pääse kun masennus ja paniikkihäiriö eivät ole työkykyä estäviä sairauksia - kuulemma. no miksen mä sitten pysty olemaan töissä? miksei neljän eri lääkärin lausunnot mun sairaudesta riitä? vai viiden? miten ne kuvittelee mun pystyvän töihin kun en pysty hoitamaan itseäni, en ajamaan autoa, en lähettämään papereita, en täyttämään kaavakkeita, en vastaamaan puhelimeen? miten ne perustelee sen, että mä olen työkykyinen?

kela maksoi vuoden sairaspäivärahaa. millä ne kuvittelee että ihmiset pärjää sen jälkeen? ihmiset, joille on liian suuri ponnistus raahautua lääkäriin, tietää mitä papereita ja lausuntoja lääkäriltä pitää vaatia, liian suuri ponnistus kuljettaa kirje postilaatikkoon. vuoden sairaspäivärahanko jälkeen sitä pitäisi olla terve? naps vaan! rahat loppu, nyt paranet? ei toimi niin, kokeiltu on.

mua ei voida kuntouttaa. mulle ei tueta terapiaa, enkä mä ole sairas.

mä en voi irtisanoutua töistä, koska irtisanoutuminen aiheuttaa 3 kuukaden karenssin rahansaantiin. en voi ilmottautua työttömäksi samaan aikaan kun olen sairaana, työttömyyskorvausta saa vain työkykyinen työtön. mä en voi hakea töitä, koska en halua olla huono työntekijä joka ensin koulutetaan duuniin ja sitten joutuu olemaan poissa jatkuvan sairastelun takia, ja lopulta taas sairastun pahasti ja kaikki alkaa alusta. mä en kykene töihin, mä en kykene enkä kelpaa mihinkään, mutta en kelpaa eläkkeensaajaksikaan. enkä terapiaan. mut on pudotettu lomakepinojen väliin. odottaako ne vaan, että kun viimeinen eläkehylkäyspäätös tulee ja multa loppuu työttömyyskassankin rahat, että sitten menen töihin? paranen kuin taikaiskusta? sekö on nykyinen hoito-ohjelma? mitä sen lääkärin siihen lausuntoon pitäisi laittaa, että kelpaisin eläkkeelle? "toimittamassanne lausunnossa ei ilmene mitään uutta minkä vuoksi olisitte oikeutettu sairaseläkkeeseen" "no laitetaan ihminen kuntoutustutkimukseen, että heidänkin lääkärit toteavat tilanteen" "kuntoutustutkimuksen tarkoitus on säilyttää työkyky" justniinsajoo

enkä ilmeisesti ole ainoa laatuani. silminnäkijässä oli meitä muitakin. itsellä vain on niin hyvä tuuri, että on mies joka hoitaa. on äiti joka hoitaa kaikki paperiasiat ja ottaa selvää mihin suuntaan mua pitää työntää. on mies joka ajaa mua lääkäriin, pakottaa syömään lääkkeet, laittaa ruokaa ja lohduttaa että kyllä tää tästä jotenkin. miten ne ihmiset selviävät joilla on asiat vielä huonommin kuin mulla? valtiolta eivät varmastikaan saa mitään apua.

yksi haastatelluista totesi että masennuksessa ei ole läsnä omassa elämässään. ilmankos mä en muista mistään mitään. jos sairastaisin pelkkää masennusta, en tiedä miten asiat sitten olisivat toisin. mutta paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö tekevät kaikesta niin saatanan vaikeeta. masennus tulee siitä, ja toisinpäin. olisi ihana elää omaa elämäänsä. pystyä olemaan läsnä. masentaisi niin helvetin paljon vähemmän jos ei heittäisi hukkaan tätä ainoata mitä on.

ohops

siis oonko mä viimeksi kirjottanu lähes vuosi sitten :o ei oo mahollista.
yleensä kirjotan masentuneena, näköjään oon ollu liian masentunu jopa kirjottamaan, perin hämärää. no oikeestaan joo.. ei paljo oo huvittanu kirjottaa samoja asioita jälleen kerran. mä oon masentunu ja paskana, en jaksa enää toistaa sitä. vitun tylsää lukea sitä. ja elää sitä.

ja harmittaa ku laskurikin katos. :P

että tälleen...

kiitti Gee... ;)

Kiinni jäit!

Koska luet tätä tekstiä, niin se tarkoittaa, että sinun täytyy kommentoida minulle jotakin.
Kommentoi ihan mitä itse haluat, kunhan vain teet sen.
Laita tämä teksti sitten omaan blogiisi ja nappaa kiinni kaikki blogiasi lukevat.

Gotcha!

Because you are reading this text, it means that you need to comment something into my blog.
You can comment whatever you like but just do it.
Put this text into your blog and catch everyone who is reading your blog.

haaah!

onpas kerrankin sellasta tekstiä vanhassa Minun-kirjassa, joka ei ole ajankohtaista
taivaan kiitos!

noh laitan sitä tohon silti,
ei voi ylikään hyppiä.
että joskus päästään sinne loppuunkin.
se loppu on upea.

ainakin mulle, joka elää sitä.

tai siis tietenkin tarkoitan
kuolee sitä.

Otteita aikaisemmasta Minun -kirjasta sivut 64-70

Monet asiat ovat olleet lähinnä mua itseäni kohtaan vääriä.

Yhteiskunta,
sen tulkinta tällä mielenkierrolla,
antaa raskaan taakan

Sen painon alla.
olenko jo
murtunut
kestänkö vielä
eikö meille annetakin vain sen verran paskaa minkä jaksamme pyyhkiä
entä jos jätän
pyyhkimättä…

***

ja tässä vaiheessa kai omistettu myös jäljellä oleville

isoille veljilleni

(ennen kuin teidänkin kohdalla on liian myöhäistä…)

En muista menneisyyttäni.
Sinua varten.
Pakko kai jättää sitä jälkeeni,
koska kukaan ei ole sitä nykyhetkessä jakamassa kanssani.
Luulin sen olevan arvoista.

Pelkään yksin jäämistä
ja kai myös mukanaan tuomaa tuskaista kivitietä takaisin elämään.

ei onnistu nyt.

Ilmapallo.

Kivi.

Kivi elää veden alla ja siihen sidottu ilmapallo pinnan yläpuolella.
Tuolla liihottaa kaksi ilmapalloa vapaina kohti aurinkoa.
rinnakkain.

Sinne minäkin kaipaan, niiden mukaan.
kaltaiseksi.
Jos joskus pääsisin irti pinnan alle vetävästä lohkareesta,
ja niiden kahden luo,
olisin vain kolmas pyörä
ja kaipaisin takaisin lähelle pintaa.

”Ilman isää kasvavat lapset satuttavat sormensa koukkuun pujottaessaan matoa.”

***

Antakaa anteeksi,
että olen niin paha.
huono.
ajattelematon.

Herra tietää, etten halunnut haluta sitä.
Voiko mikään muu enää hyvittää mun julmuutta, ku lopullinen lopetus?

Pyyhit kaikki ilmeet pois kasvoiltani.
Tuntuu kuin sulaisi.
Tämän lähemmäs Jumalaa en tunne pääseväni.
valun.
sulan.
lattialle.

kiitos sinun.
vai minun?
mielikuvitukseni.

Elämä on brutaalia.
Juuri katselin kuinka paras ystävä haudattiin.
Jossain vaiheessa ihmiseltä odotetaan liikoja.
Ei saa näyttää tunteita.
Tunteita ei saa olla.

Paras ystäväni oli vääntynyt tiukkaan asentoon.
Maallinen maja oli loukkaavan – tai sitä käsiteltiin loukkaavan mitättömänä.
Tuntuuko jäisessä ruumiissa jäisten savipaakkujen kolina.
Sattuiko sinuun?
Vielä?

Minä vain kuuntelin lapion ja saven ääntä.
Ne erottaa--- meidät toisistamme.

Mun on saatava uusi ystävä.

Kotona mä kuulen sun äänen, ku tulen sisään ja nouset sohvalta mua vastaan.
Sun hengityksen, kynsien rapinan.
Äänet, mitkä tulee sänkyyn kiipeämisestä.

Mutta en enää saa tuntea lämpöä.
Sä olet mun pelastaja!

kiitos näistä vuosista.

kiitos.

Potkin itseäni päähän.

meikäläinen tulee just nyt hulluksi
luen tota kiimasen naisen kiimasta blogia
mies huutelee sohvalta jotain hemmetin selostusta johonkin tv-sarjaan ja mulla hajoo pää!
ei kestä että ei ite ole siinä kiimasessa blogissa
ei kestä että toisten elämä on niin saatanan täydellistä
ainakin kirjotusten perusteella
kade kade kade kade

kateus tykyttää sisällä
kiima valuu sisällä
katkera kiima saa raivon partaalle
eikä asiaa helpota yhtään se, että mies tulee taas selittämään jotain uutta asiaa tv:stä tohon

eikä tiedä mitään siitä mitä mä luen
mitä mä kirjotan
mitä mä ajattelen ja haluan

ja kaiken katkeruuden saa aikaan se, ettei tällänen ruho edes toimi tollasessa tilanteessa
meikäläisestä ei oo kiimaseen kolmenkivaan
mä oon liian läski siihen
mä oon liian puhkinussittu liian pian

katkera kade katkera kade!
vittu!

tahdon päästä niille sormille
tai tahdon että mun elämässä ois muidenkin sormia
jotain kauniita naisen käsiä joita saisi suudella
pitkiä sormia
pitkiä hiuksia
hymyä ja kauneutta

jotain täysin eroottista
kiihottavaa

tahdon kaivaa tuosta miehestä esiin sen mitä haluan
tahdon sen kanssa seikkailla niinkuin kiima-blogin sankaritar

tai edes yksin.

mutta musta ei ole siihen
en tunne ketään sellaista kenen kanssa se onnistuisi
kaikki on niin saatanan siveitä

tai ennen tunsin. nyt tajusin.

tulen siis hulluksi kiimasta ja kateudesta juuri nyt!
potkin itseäni päähän.

juon toisen drinkkiä

mitä mun pitäis tähän kirjottaa?
pitäiskö olla jotain piristävää?
jotain mitä minun päivääni sisältyy - lässyn lässyn lää
(no mä kerron : ei yhtään mitään! siitä on siis pikkasen vaikea kirjottaa!)
erotiikkaa? no sitä kyllä päässä riittäis...
vai saanko mä yhä vaan kirjottaa sitä samaa mitä ennenkin?
toistaa noita samoja keloja
samoja ajatuksia
samoja tynkiä mitä mun päästä virtaa sormille?

kuka jaksaa lukea aina vaan sitä samaa?
jaksaako kukaan?
ihankuin mä oisin sittenkin kirjottanu tätä muille, kuin itselleni.
onnistuin tuhoamaan kävijälaskurin, eli ei hajuakaan enää että missä mennään.

haluatteko lukea mun ajatuksenvirtaa niinkuin ennenkin?
haluatteko tietää mitä mä oon tänään tehny?
missä asennossa toivonu jotain naista saavani?
vai mitä?

mielyttämisen tarve
kuulluksi tulemisen tarve
kaikki tarpeet ylettyy tännekin.

mä oon yhä se sama paska alja.
vaikken kirjotakaan tänne niin usein.
mä elän netissä toisella nimellä
ja voi luoja miten vaikeaa on tottua siihen nimeen
kutsun itseäni päässäni yhä vaan ja aina aljaksi.
se on kuitenkin se rehellisin minä.
vähiten rooli.
totuus.

no kokeillaanpas:
sovittiin miehen kanssa että mennään suomenlinnaan maanantaina
huumorikierrokselle
mä kysyin saman tien,
että nussitaanko sitten katakombissa.
se puristi tisseistä ja sanoi että joo.

tosi asia on ehkä se, ettei me sellaista inspiraatiota sitten kuitenkaan pystytä toteuttamaan.
tai siis mies ei.
ja tosi asia on se että tilanne menee näin:
minä ajattelen koko ajan sitä miten se sanoi että "joo"
ja odotan että koska se vetää mut kädestä
luoliin, tunneleihin,
vetää housut alas ja panee takaapäin niin että paukkuu
niin että mun kasvot painuu kostean kylmään kiveen...
mutta ei se niin tee, me vaan tanssitaan sen asian ympärillä
koska mun mies on tylsä siveyden sipuli
ja loppujen lopuksi
suomenlinnan lautalla
mä kiukustun sille, kun taaskaan ei ollu meidän seksielämä
sitä mitä mä haluisin sen olevan.

ja sit tullaan kotiin ja se panee mua sohvalla telkkarin edessä yhtä tylsästi kuin aina.

millä ihmeellä mä saisin aljan ja tän ***n yhteen?
millä niistä tulisi yksi ja sama henkilö?
millä mä uskaltaisin näyttää muillekin et mikä mä oikeesti oon?
miksi mun pitää vetää viittä miljoonaa roolia
viidelle miljoonalle eri ihmiselle?
oonko mä viisi miljoonaa eri tyyppiä,
vai onko ne vaan niin viiden miljoonan saatanan vaikeita miellyttää?
vitun tiukkapipot, uskovaiset, tyylikkäät, hienohelmat, tekopyhät, tekonaurajat, tekosiveät, tekohauskat, matkijat, muodikkaat, trendikkäät, kauniit, laihat, seksikkäät, rennot, masentuneet, metsästäjät, kalastajat, äidit, isät, mummit, vaarit, siskot, veljet, ja tädit. vittu! ja vitun ahkerat!
mä en kelpaa niistä kellekään (oma sääli ainoa sääli)

mä oon itse se, joka asettaa ne standardit
mun rima on niin korkeella,
etten ikinä pääse siitä yli.
en ikinä hyväksy itteeni
ja senpä takia en usko että kukaan muukaan hyväksyy.

tai no jaa.
montaa ihmistä en ole tavannut, joka hyväksyy
sitten kun näytän millainen todellisuudessa olen
on niin vitun siistii elää yksin
ilman ystäviä

on onneksi edes toi yks.
toi yks,
joka ei pane mua maanantaina suomenlinnassa.

yötä päivää

eihän ne voi pakottaa mua sinne masennuskouluun?
eikö ne tajua, että mä en kestä sitä? varsinkaan kerran viikossa...
mulla menee tästä eilisestä käynnistä noin kolme päivää palautua
ja loput neljä päivää pelätessä, valmistautuessa ja valvoessa sitä että kohta taas sinne.

mä en ole masentunut jos mun ei tarvitse näyttäytyä ihmisille
jos ei tarvitse tulla sinne
mä piristyn
alamäki alkaa aina siitä kun joutuu ihmisten ilmoille
tulee kotiin ja itkee sitä omaa kurjuuttaan kun ei pärjännyt
kun ei ole niinkuin muut

saatika joutuu paljastamaan jollekulle minkälainen on

ei.
mä en kestä sitä.

jos taas puhutaan kroppa-vertauksista, kuten arvon psykiatri yritti mulle hahmottaa,
niin eihän katkennutta kättäkään hoideta hakkaamalla sitä seinään.
se laitetaan kipsiin ja annetaan parantua itsekseen pikkuhiljaa.


antakaa mulle kipsiä
tai antakaa ensin kipsin hoitaa hommansa ja sitten koitetaan käden kestävyyttä.
jooko?

syvältä hupun sisältä

miten voi ihminen olla tällainen laite?
täysin randomilla toimiva sekoitus ajatuksia
joita ei voi ohjailla mihinkään
ei voi huijata itseään unohtamaan
olemaan ajattelematta
hyväksymään
tulemaan onnelliseksi

ootteko käyneet psykiatrilla?
ei siis voinu enää nöyryttävämpää juuri olla.
ei pilkottu mua palasiksi
vaan mun käytös
sitä morkattiin
ei taputettu olalle, että kyllä se siitä
vaan potkittiin perseelle, että vittu tee jotain itelles

välillä hoitaja ja lääkäri puhu niinku en ois paikalla
ne puhu musta lähes siihen malliin minkä takia mä pelkään ihmisiä
että ne ajattelee musta just noin

ne ei anna mun olla kotona,
sulkeutua maailmasta
vaikka se tekeekin mut tällä hetkellä onnellisemmaksi

ne vaihtaa mun lääkityksen
ne kiduttaa mua
mua pelottaa
mä haluan hautautua peittojen alle
mietin jokaista tapaa päästä tästä karkuun
siis jokaista.

miten ne luulee auttavansa mua satuttamalla mua?
mun hyvä olo tulee siitä pieninä ripauksina
kun ei tartte mennä mihinkään
ei tartte nähdä noita ihmisiä
tai oikeammin sanottuna, kun ne ei nää mua.

jos vois olla näkymätön
voisin olla sosiaalinen.

tänään

tänään musta taas tuntuu tältä

mun koko elämä on rappusilla istumista
pimeässä
tupakan savua puhaltamassa
tuijottamassa maahan
itkemässä
kyynelten kuivuessa poskille

jokin sai mut repeämään
kai se oli se miten elän kahta elämää
miten kukaan tässä kolmiulotteisessa maailmassa ei nää mua
kuinka toiset näkee musta tän puolen
ja lopuille en uskalla sitä näyttää
kuinka kuljen kuoreni sisällä
ja toivon että joku näkisi sisään
ja pelkään että näkee

niinkuin dexterin viimeisessä jaksossa
"tältäkö se olisikin tuntunut jos ne olisivat nähneet kuka olen?
they are just like me
in their worst nightmares"

mä kuuntelen musiikkia
ja itken
ja kirjotan testamenttia sille ihmiselle joka on ainoa
ainoa ihminen jonka kanssa pystyn olemaan edes jotenkin
edes osittain
ainoa joka.....

mä en oo saanu näitä sivuja valmiiksi
mulla on vielä minun kirjaa jäljellä
mutta se loppu taitaakin olla niin paha,
niin osuva,
että sitä joutuukin odottamaan

tänä yönä
mä oon taas yksin
tänä yönä mä taas olen kuollut
mä tärisen

"niin,
olen sinusta kaukana"


vois joskus uskaltaa jonkun lähelle
mutta parempi kun ei
se ei oo kannattanukaan
parempi olla tässä
painautua noihin lämpimiin otuksiin
haudata taas kasvot niiden karvoihin

ainoihin jotka ei välitä
ja juuri siksi välittää enemmän kuin kukaan
ja jotka ei tuomitse
jotka tarvitsee mua sellaisena kuin mä oon
hyväksyy vihdoin

mä rakastan.
ja yritän elää sun takia päivän vielä lisää.
yritän olla kunnolla
yritän
ja yritän
sun takia.

sä oot sen arvoinen
mutta en tiedä onko se siltikään tän tuskan arvosta
sen että tietää
että tää ei koskaan helpota
että tähän samaan suohon pudotaan aina uudelleen
että minun kirjan sivut on jo kellastuneet
eikä ne ollu ees ensimmäiset


löydät mut
mutta et siltikään koskaan oo nähny mua
enkä mä sua

Otteita aikaisemmasta Minun -kirjasta sivut 58-63

Ja pilvenhattaran päälle mä en oo paennut taas johonkin aikaan.
Kun se rupes murenemaan.
Olisiko parempi?
Nyt kärsin työstämisestä, jonka itse valitsin.
Ei sitä voi loputtomiin lykätä.
Mä en jaksa enää elää.
En tosiaan näe minkäänlaista valoa missään.
Joku puoskari vois mua ”auttaa”, mutta lykkääminen on aina vain pahentanut asioita.
Kestänkö mä sen minkä itse valitsen?

***

Mun tuska tuottaa muille tuskaa.
Siitäkin mun omatunto soimaa.
Miksi siis itsemurha on joissain laeissa kielletty?
Miksi vanhuksilla on oikeus mennä parempaan, mulla ei?
Multa kysytään, mistä mä tiedän et se on parempaa.
Mä myös tiedän nyt, et se ei oo ikuinen elämä.
Ikuinen paratiisi tosin,
tiedottomuudessa.

***

Joskus mä sallin itseni palata taaksepäin.
Eteenpäin on niin vaikea nähdä.
Mä oon ajatellu näitä samoja tuskia jo niin kauan,
ja nyt se on mun sisällä kai enemmän ku koskaan.
Pitäiskö nyt vaihtaa tarinan suuntaa,
sivulle?
Pitäiskö mun jotenkin saada jokin positiivinen virtaus mun suoniin?
Mä olen niin epätoivoinen, et ajattelin jo,
et Jumala auttais.
Et mun henkilökohtanen usko vei mut Saatanalle.
Koko elämä on loppujen lopux kiinni siitä,
mitä itelleen syöttää.

***

Sytytän ensimmäisen kynttilän pimeyteeni.

6.7.99

Joku yrittää kyllä kovin
puhaltaa liekkiä sammuksiin.

Jaksanko taistella,
onko se minun käsissäni?
Kuka täällä oikein määrää?

Laissa on (vielä toistaiseksi) tyhmyys sallittu.
Mikä nimenomaan mahdollistaa virkavallan toiminnan.

soi.

***

Laiskuus tai viha.
Joku on riistänyt jo aikaa siteen mahdollisuutemme sovintoon.

soi.

Halusitko sinä sitä?
Nyt on jo tarpeeksi myöhä.
Minulle väitetään, ettei se ainakaan minun vikani ole,
jos kenenkään…

Tässä vaiheessa tämä kirja,
tämä elämä,
toistaa itseään.

Minä.

Isä.

Veli ehti ensin.

Tyttäret.
yhtä yksin ilman Isää, kuin vuosia sitten
Kasvatustieteellinen virhe?

***

Täytyy muistaa hengittää.
Yhden vedon uupuminen vie kauemmas.
Toisen tietoisuuden äärirajalle.
Rajan yli.
Se muuri esti
Ei sen yli.

Isän haudassa on minun paikkani.

Sieluni on siinä uskollisena jo kaikki nämä vuodet maannut.
Enkä usko meidän molempiin mahtuvan siihen.
Ei enää.

”Yhdessä me pärjätään…”

Mikset jumalauta kuunnellut pienen tytön lupausta?!!!

Rakkautta, Veljeni!

***

parisuhteen hoitoaine osa 1

Koska olen virheeni tehnyt ja viisastunut ja muutenkin niin todella viisas ajattelin jakaa tuota tietoa. Parisuhdetta voi hoitaa, ja siihen on olemassa hyviä vinkkejä (jotka kaikkien pitäisi kyllä tajuta ihan itsekin, mutta koska kaikki parisuhdeoppaat on niin suosittuja niin aloitan minäkin, rikastun vielä tällä).
Ensimmäinen ja kaikkein tärkein ohje on:
Valitse oikea kumppani. Siis OIKEA. Ei se parhaimmannäköinen, ei se kuka ainoastaan huolii sut, ei se kehen on tyytyminen, ei se kenelle olet alusta asti esittänyt jotain aivan muuta kuin olet, ei se joka käyttää sua hyväkseen, ei se täysin kusipää, eikä myöskään se täysin sun mielialanvaihteluihin alistuva tossukaan. Ei. Vaan se Oikea.

Mitkään ohjeet ja teot ei voi pelastaa suhdetta, jos on hypätty suhteeseen väärän ihmisen kanssa ja jatkettu sitä eteenpäin. Pelastaminen tässä tarkoittaa suhteen oikeasti onnelliseksi muuttamista, eikä sitä että se kestää ja jatkuu, kuten monet luulevat ("Hei me ollaan oltu kimpassa 12 vuotta niin kyllä meidän suhde on silloin varmasti toooosi hyvä hei niinku").
Tee tämä ensimmäiseksi, sen jälkeen voin antaa lisää ohjeita miten sen oikean kanssa voi pysyä yhdessä ja olla onnellinen.

(Saa tulla nauramaan sitten kun me erotaan.)


Ensi kerralla: Miten olisin itse sellainen Oikea. Mulkkua jaksa kukaan katella, eikä kuulukaan.

koko maailmalle

Jos et halua, että lapsesi tapetaan
niin älä tapa kenenkään isää.

otteita aikaisemmasta Minun kirjasta sivut 55-57

Mulla on kauhea ikävä lapsuuttani.
Kaikkia maaseutumatkoja,
joista saa flashejakin.
Kaikkia teatterireissuja, mökillä ja oi! metsällä oloa.
Minä olen .. onnellinen.
Miksi en ansaitse sitä?
Mikä siinä mättää.

/anna. /aina/

Ja kolme varista jätti kaikki kolmet varikset aidalle.
ja se lumi taas on suhinaa avaruudesta…

***

Mä juoksin ja kävelin kohti määränpäätäni.
Sitä ainoata määränpäätä
Humalainen kyseli minulta, mistä saisi tyhjiä pulloja.

Lopuksi kuljin pimeässä rappukäytävässä.

***

Mä itkin taas.
Olen siis yhä pimeässä käytävässä.
On vaikea tosin sanoa, että se on käytävä, kun mistään ei tule valoa.
Pimeässä hapuilen edestakaisin ja ainoa lämmin on koirani,
lohduttaa.

Sen karvojen sekaan ujutan sormeni,
ja sydämeni käy taas hetken.
Niin paljon surua kuin koiranikin ovat minulle aiheuttaneet,
eivätkä nekään siis ole täysin syyttömiä,
tiedän,
että ne myös ovat tuoneet eniten onnea elämääni.

oma viha

älä katso itseesi peilistä
ettet ala itkemään.

en jaksa itkeä.