olympialaisten päättäjäiset on kuin elämä
olympialaisetkin taisi kokonaan olla kuin elämä
ensin juhlitaan pramein menoin alkua
sitten kuljetaan suurin toivein läpi eri lajien
eri vaiheiden
eri maailmoiden
koetaan ilon hetkiä
suuria odotuksia
kaikki päättyy pettymykseen
kyyneliin
lopussa enkelikuoro laulaa
paholaislapsetkin laulaa
kisojen isännyys siirretään kauas tulevaisuuteen
ihankuin elämäkin
synnytään
odotetaan
yritetään
hävitään
kuollaan
itketään.
joku aikakausi on taas ohi
se tuntuu kuvaavan koko elämää
kuoleman väistämätöntä tuloa
pelkoa siitä että juhlat loppuvat myös meidän osaltamme
mikä on mun seuraava laji?
ja miten siinä menestytään?
jos saisikin elämästä mitalin
se lisäisi vaan elämästä luopumisen tuskaa.
musta tuntuu kuin olisi lajin vaihtamisen aika
panostaa seuraavaan joukkueeseen
että tietäisi että tulisi niitä seuraavia valmennettavia
jotka voisivat myös päästä osallistumaan
toivomaan
itkemään
luopumaan
ja jatkamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti