iii

julkeus? mä oon kännissä
ja masennun
ku mua ei ymmärretä

siitähän juuri on aina kyse
ku ei ymmärretä
katsotaan kieroon

säkin katsoisit
mä tiedän sen nyt

mussa on jotain vikaa? tai ihmisissä yleensä ?
koska kaikkia katsotaan kieroon

aina ollaan yksin oman päämme sisällä
yksin omassa elämässä

känni

mä en halua enää
en enää avautua
te potkitte mun sydäntä

en mä voi teitä siitä suoraan syyttää
koska ette voi tietää

se kai on elämämme tarina
kukaan ei ymmärrä
kaikki aika menee siihen tasapainottelemiseen näiden välillä
"sinä sitä ja minä tätä ja vielä tuokin tuota"

koita nyt sit olla rehellinen ihmisten keskellä, jotka ei kestä rehellisyyttä

miksi nykyään oletusarvona on että halutaan satuttaa tai ajatellaan pahaa?

(koitapa kirjottaa jotain vakavaa ku vtun antti tuisku soi taustalla)

otteita aikaisemmasta Minun -kirjasta, sivut 42 - 46

”Kuinka emätin karaistui.”

Liian nuorena sänkyyn hypänneenä, liian monesti seksi oli elämäni uoma,
silti emätinparka monesti itkeä tipautti verikyyneliään sinun kyrpäsi jäljiltä.

Tarpeeksi monet kerrat frigidiytestäni kärsineenä,
ties mitä liukastetta käytettyäni,
emättimeni karaistui.
Se oppi liukastamaan itse itsensä.
Ei enää kipua gynekologilta,
valitsin sen ”hellän”.

Sinun kyrpäsi karaisi minut,
niin kuin muiden liian kovat sormet,
kielet,
nenät.

Niin monesti te minua satutitte,
enkä kertaakaan ääneen valittanut.

Mutta kivun kadotessa katosi myös nautinto.

Kipu se minut huokailemaan sai.

Mä olinkin jo unohtanut ton.
Mihin mä sen viimeksi kirjotin.

Ihooni sen haluan,
tajutkaa mua!
ymmärtäkää!

”Jokainen meistä on Jumalalle kuoleman velkaa.”

Tottapa tuokin.

Me ollaan kyllä Jumalalle elämäkin velkaa, mutten mä aio ketään tähän maailmaan kärsimään saattaa.
Siitä kyllä Jumala pitää huolta, et kaikki käy paskimmin päin.

Jumala on maailman suurin asevarustelija.
Montako nälkäistä suuta mulle Jumala on antanut ruokittavaksi?

Ei yhtään ,
sillä mä kykenisin siihen.

Sille u-maan äidille se antaa tusinan,
ettei se kykenis niitä ruokkimaan.

”Naiselle kauneus on tärkeämpää kuin älykkyys, koska miehen on helpompi katsella kuin ajatella.”

”Mä haluan sunkin huomiota.
Mä haluan rakastella sun kaa dorkalan liinavaatevarastossa.
Mä haluan nähdä sun vitun.
Niin monet miehet ovat omani multa riistäneet, ne kaikki haluavat sen omakseen, mutteivät voi ymmärtää, että vittu kyllästyy, se rakastaa vapautta ja uusia sormia, kyrpiä, kieliä.
Se kiihottuu vain uusista miehistä, naisista, koirista.
Siitä mitä ei oo ennen saanut.
Kaikesta kielletystä.”*

Huomiota.
Sanoisin sua hullux,
jos se tepsis.
Mut sä et välitä.
Mikset sä välitä?
(*lainaus Anja Kaurasen kirjasta Sonja O. kävi täällä)

Ja mä huomaan etten enää saakaan orgasmeja.
Milläs nyt väitän sulle, että ”Kyllä, joo, mä siitä nautin…”?

Miks vitussa mun pitää valehdella ja miellyttää?
Antakaa mulla olla!

Vaikka minun vartaloni on täynnä omaatuntoa, lähinnä syyllisyyttä ja paljon häpeää,
(oi, miten paljon häpeää!) ja vaikka käytökseni vain lisää taakkaani, elän minä niin kuin elän.

Elän minä niin kuin elän.

Koskakohan opin elämään elämääni oikein?

Välillä musta kuitenkin tuntuu hyvältä olla yksin.
Täällä siihen pakotettuna,
en onneksi muuta kaipaakaan.

Toista on kotona,
ihmisten luona,
joiden yksinäisyyteen haluaisin tunkeutua läheisriippuvuudellani,
onnettomuudellani
heidän ilokseen.

Ettei aina tarttisi olla niin perkeleen yksin.

Mä liian usein istun vieressäsi,
liian monta lausetta valmiina vatsanpohjalla odottamassa,
tukahtuen kaikkeen.

Sinä et lue minua ja minun kanteni ovat täynnä haavoja ja pölyä.

Sisältä olenkin kohta tyhjä.