luonnos

 Kello on puoli neljä. Ulkona onkin yllättäen sumua. Puut uinuvat sumun keskellä kuin jossain sademetsässä. Linnut laulavat eri sointujaan lähes yhtä monipuolisesti. Istun rappusilla niin että nännit nojaavat polviin. Imen keskimmäisen vihreästä Pall Mallista savua suuhuni ja katson maailmaa käteni takaa kuin olisin elokuvassa. Oikean korvan täyttää sammakon kurnutus, vasemman sumuisen metsän linnut. Ankat alkavat huokailemaan vasemman otsalohkon kohdalla. Tuntuu että mieli jakautuu leikkimökin valkoisen oven ja keltaisen seinälaudoituksen kohdalta.

Oranssivalkoinen kissa saapuu ja naukaisee kitisten. Se hipaisee reittäni ja haistaa tupakkaa, pysähtyy rappusille viereeni. Rappusten painekyllästetyt laudat antavat periksi kissan tassujen alla, tunnen miten se kiertää ympäritseni vaikka tuijotan yhä sumun läpi leikkimökin värirajaa. Kuuro koiravanhus saapuu pimeydestä juuri kun alan tuntea sumun kosteuden pisarat ihollani. Se kiipeää hieman horjuen rappusia viereeni ja asettuu käteni alle halattavaksi. Tupakka palaa loppuun ja nousen. Mietin samalla aikaa jolloin minulla oli koira, joka pyysi minut tupakalle. Useita kertoja yössä kun valvoin tietokoneella kirjoittamassa. Tai lukemassa. Sitä koiraa ei enää ole.

Kovaääninen hiljaisuus rikkoutuu kun astun sisään. Nuori koira yrittää napata orannsivalkoisen kissan suuhunsa ja sutii puulattialla aiheuttaen ärsyttäviä ääniä. Osoitan sitä toruvasti sormellani. Vessassa istuessani mietin näitä sanoja. Tuijotan eteeni ja toinen puoli kertaa ajatuksiani, toinen puoli laulaa "sumu nuolee raunioita" kerta toisensa jälkeen. Ville Virtaselle sanottiin "mene mielenhäiriöön" ja niinhän tuo meni. Minusta tuntuu nyt samalta.