ohhoh.
silmät rupeavat hieman harhailemaan jo.
olen tuntitolkulla katsellut keskustelupalstan saloja ja yrittänyt kontribuoida siihen osaltani.
jee koulusanastot tulee mieleen.
rupee ajatuksetkin jo hieman harhailemaan.

mun rinnat tuntuu roikkuvan.
se ei ole mukavaa.
vanheneminen ei ole naiselle helppoa.
varsinkin kun miehet aina vaihtaa nuorempiin.
ja koska rinnat voi olla kauniit vain kun ne on kiinteät ja terhakat.
miksi?
ja miksi isoista rinnoista on näin paljon haittaa?
ne roikkuu aikasemmin, rintsikat on rumia mun koossa, rintsikat on epämukavia ja miehet puhuu niille.
niitä särkee.
ala-asteella mua kiusattiin niistä.
ne estää mua olemasta huomaamaton.
rinnat saavat aivan liian usein ei-toivottua huomiota osakseen/aikaan.

mitäs muuta.
Sinkkuelämää-sarjan päähenkilöä panetti.
Se pystyi hakemaan "lohtua" entisistä petikavereistaan, koska ei ollut kahlittu parisuhteeseen.

parisuhteen sisältä on vaikea etsiä apua panetukseen.
sillä me emme elä minun rytmini mukaan.


Tulppaanit juovat valtavasti.

huhhuh.

asutko kerrostalossa?
valitetaanko sinulle aivan uskomattomista asioista?
siinä sitä sitten miettii, että onko vika minussa vai naapureissa.

voi kunpa olisin mummo, pieni harmaa ja hiljainen.
voi kunpa kukaan ei kiinnittäisi minuun mitään huomiota.
minä kiinnitän huomiota niihin harvoihin naapureihini, jotka ovat ystävällisiä.
ja niihin kaikkiin, jotka kyyläävät.
minä tunnen niiden silmät.
ne seuraa jokaista liikettäni ikkunoiden takaa.
minä tunnen niiden korvat.
ne kuuntelee jokaista askeltani.
melkein tunnen niiden ajatuksetkin.
ne ajattelee musta jotain pahaa.
juuri sellaisia pahoja ajatuksia, joita minä ajattelen kaikista vastaantulijoista huonona päivänä.
ne katsoo mua ja etsii mun tekemisistä jotain virheitä.
ne valittaa musta isännöitsijälle puoli vuotta vanhoista asioista.
anna mun kaikki kestää.


***

jos haluat joskus kysyä jotain tai vaikka kertoa lukevasi sekopäisiä ajatuksiani, niin palautetta saa laittaa mieluiten otsikolla "blogger" osoitteeseen alja@city.fi

ja mainostan linkkiä www.blogwise.com

jee

***

26.3.04

kone on korjattu!!!
Voinko enää olla kiitollisempi!
Saa nähdä kauan se pysyy kunnossa.

Maailman menosta sen verran että kummallista on.
Psykologi oli sitä mieltä, että isän kuolema on tehnyt musta tällasen epävarman.
Mä odotan koko ajan koska kaikki hyvä viedään multa pois.
Sillä tavalla musta tais tulla pessimistikin.

Mut mä oon opetellu elämään sen kanssa. Surun.
Tän ahdistuksen ja paniikin kanssa mä en halua -enkä sopeudu- elämään.
Se estää mua olemasta oma itteni.
Mä tunnen suurta halua välillä mennä piiloon. Johonkin koloon.
Poissa silmistä.
Siellä ei tarttis miettii mitä ihmiset ajattelee musta.
No joo, toisten mielestä ei koskaan tartte.
Mä en tunne itseäni niin hyvin, että voisin olla välittämättä muitten mielipiteistä.
Psykologi sano myös, että kysy niiltä ihmisiltä, sillähän sen saa selville.
Kuka mukamas vastaa siihen rehellisesti?


20.3.2004

Hahaa. Mäpä ooonkin nousuhumalassa.
Se on karmea tunne. Varsinkin kun on juonu näin vähän vasta.
Hävettää oikeen.
Meille tuli melkeen yllätysvieraita ja mä yritän tässä sopeutua tilanteeseen.
Näättekö kuinka hyvin mä onnistun? Istun koneella…

Yritin saada mun erästä tekstiviestiystävää kiinni. Ei onnistu ainakaan toistaiseksi.
Mä haluaisin niin soittaa sille aina humalassa ja toivon salaa et se puhuis mulle samalla tavalla ku sinä eräänä uuden vuoden yönä ku molemmat oltiin känässä. Se tunnusti mulle just niitä asioita, joita mä olin melkeen aavistanu, mut joita en uskaltanu ees toivoa.
Mä kysyin siltä et osaako se pitää salaisuuksia. Ja siihen se sit jäikin.
Ei me saatu niitä salaisuuksia aikaan.

Mua jäi vaivaamaan se salaisuuksien himo.
Se on yhä olemassa.

Maailma nyt vaan on tällänen, mä toivon huomiota muilta, koska en saa sitä tarpeeksi tuolta kaikkein läheisimmältä. Kai…tai ainahan se tuntuu imartelevalta saa sitä sit mistä vaan…
Kyllähän te tiedätte.


22.3.2004

netti pysyi pystyssä huimat 30 s.

mä oon onnellinen ku kuuntelen Tom Waitsin ”God’s away on business”…
”tha ship is sinking…”

jumala on kirjotettu isolla koska se on biisin nimen alku.

ja taas on perjantai.
sain jotenkin ihmeen avustuksella netin toimimaan taas. eli räpläsin johtoja.

aamuyöllä on Keski-Suomessa sattunut auto-onnettomuus, jonka takia kaikissa taloissa on suruliputus.
kuvittelen itseni sinne bussiin, kuvittelen niiden ihmisten tuskan, jotka näkevät toisten kuolevan ja itse jäävät henkiin ja pääsevät sairaalaan operoitaviksi.

minä muistan hyvin oman onnettomuuteni.

ohikiitävän hetken ajattelin kahden auton ulkopuolella makaavan toverini kuolleen. itse en tuntenut minkäänlaista kipua, keskityin vain halaamaan vieressäni itkevää tyttöä, auttamaan poikaa olemaan pyörtymättä ja käskin kuskin sammuttaa auton.
minä istuin taaimmaisella penkillä ja hoin "ei mitään hätää, me ollaan ihan kunnossa".
se miten jaksoin ne neljä tuntia odottaa apua ja tukea tovereitani yllätti minut itsenikin.
maassa makaavia kahta pahiten loukkaantunutta en pystynyt kunnolla katsomaan. pelkäsin heidän tuskaansa. pelkäsin heidän menevän shokkiin, tajuttomaksi, kuolevan.

mutta me selvittiin kaikki hengissä.
minä sain vain pari ikuista mustelmaa, kipeät lihakset, auringonpistoksen sekä henkisen vamman.
rallikuskin lapsesta tuli pelkäävä ja kireä "nainen ratissa".
minä muutuin.

voin kuvitella onnettomuudesta selvinneiden muuttuvan.
toivottavasti he eivät joudu pelon valtaan ollessaan auton kyydissä.
minä pelkään enkä kehtaa pyytää jätkiä ajamaan hiljempaa.
puristan vain poikaystäväni kättä ja tuskanhiki valuu pitkin kylkiä.
suljen silmät ja sielua puristaa.
pelko ei auta, jos jotain sattuisi. silloin ei pysty olemaan rentona.
"ole rentona ole rentona ole rentona"
sillä tavalla minä selvisin.

kummallista on tämä tietokoneen maailma. estää minua käyttämästä itseään.
viruksia. kenties.

olen ollut humalassa. joutunut säälittävän iskuyrityksen kohteeksi.
se oli sinänsä hauskaa koska kyseinen henkilö olikin juuri se, joka oli kaikkien nuorten tyttöjen unelma silloin vuosia sitten. minä nauroin kun kuulin sen nimen. "ai toiko on muka se jota kaikki halus sillon yläasteella?"
poika parka taisi ottaa sen loukkauksena. mut ei tarpeeksi. se ei palauttanu sitä maan pinnalle, vaan silti se yritti väkisin änkee taksiin mukaan.
jälkeenpäin olenkin ajatellu, et olis pitäny sanoo sille "tuu vaan, mun poikaystävän ja mun väliin mahtuu ihan hyvin..."

vesisade tohon lumihangen päälle ei ole hyvä. yöksi tulee jokatapauksessa pakkasta ja sitten taas liukastellaan. jopa koira, vaikka sillä onkin aina nastat alla.
tänään vanha mies talutti pientä koiraansa ylös mäkeä. se nyki sitä pölyharjan kokoista pikkurakkia siihen malliin, et kaularanka on hiukan heikossa kunnossa ollut jo varmaan aika kauan. ja koska koira oli meistä enemmän kiinnostunu ku mäen päälle kapuamisesta, ukko päätti ottaa maasta koivuniemen herran avuksi ja sillä läiski koiraa eteenpäin.
mä en oikein tiennyt mitä tehdä joten kävelimme vain protestinomaista tahtia pois.

mulla on paljon enemmän sanottavaa kuin aikaa.

"pessimisti: ihminen, joka valitsee kahdesta pahasta molemmat."

minä voin kertoa teille siitä kuinka minusta tuli pessimisti ja millaista on elää sellaisena.

tervetuloa.

tietokoneet. ah.
mikään ei töki niinkuin tietokoneet.
käyttäjäperäinen härö?
hmm

olisi aika taas nukkua.
minä en vain sovellu tämän yhteiskunnan aikaan enkä normeihin.
epäkelpo.
kaikki muut nukkuvat.
pattereiden kautta kantautuu omituista vaikerrusta alemmista kerroksista.
eri asia nyt kun ei enää asu puutalossa.
ei tarvitse tietää enää kaikkea muiden asioista.
joskus ennen kun yläkerran poika löi yläkerran tyttöä, joka paiskoi tavaroita, musta tuntu ku koko taloa olisi lyöty.
kummallisinta oli se, et seuraavana päivänä kun näin samaisen tytön bussissa, se oli niinku mitään ei ois tapahtunutkaan. mun olo oli aika vaivaantunu ku olin kuunnellu sen huutoa ja itkua monta tuntia ja nyt se sit istu siinä ja selitti jotain koulunkäynnistään muina naisina.
ku ne muutti pois ni yläkertaan muutti pornotähti. tai mikä lie amatööri.
se anto kuulemma hyvää kyytiä niille miehille, jotka sieltä yöllä lähti.
mä en oo saanu hyvää kyytiä liian pitkään aikaan...

anoppia käytiin katsomassa.
se perhe on niin erilainen. yritän sopeutua ja silti olla oma itseni.
voiko suhde toimia loppujen lopuksi jos tulee niin erilaisista maailmankatsomuksista?
vaatiiko se liikaa kompromisseja?
liian monet kompromissit on ahtaneet muhun jonkin verran raivoa, joka kytee - olen huomannut.
vähän huolestuneena odotan jos ja kun se purkautuu.
mun psykologi on kyllä sanonut että: "saa raivota, saa imeä peukaloa, ja saa jähmettyä paikalleen".
mun psykologi on kauheen mukava ja hauska. se nauraa mulle. oikeissa paikoissa.
mä aattelin antaa sille kiitokseksi pienen kaktuksen.
toivottavasti saan pysyä sen potilaana/asiakkaana vielä pitkään.

kummallisia asioita tapahtuu.
blogin salat eivät aukene.
koirapuistossa oli hauskoja koiria.
toisilla ihmisillä vain on ongelmakoiria ja silti ne tuo ne raukat puistoon.
tai oikeastaan niillä ihmisillä on ongelmia.
koirista vaan sen paremmin huomaa.
ei kukaan saisi tehdä koirastaan ilkeää.
sattuu katsella semmoista.

kuka tällaista osaa käyttää?
ehkä minä. joskus tulevaisuudessa.