muumilaaksosta

miten ihmiset elää silmät ja korvat kiinni?
miten pikku muumit pysyy suojassa realiteeteilta?
senkö takia ne on onnellisempia ku minä?

ne itkee kun yksi murhataan.
ne itkee kun terroristi tappaa.
ne itkee joskus sotaa - mut harvemmin.

ne itkee kun naapurin setä hakkaa vaimoaan, lapsiaan ja koiraansa.

eikö ne nää sen kauemmas?
miten ne kehtaa itkeä lohjennutta kynttä, likasia vaatteita tai huonoa kampausta?
miten ne kehtaa haukkua meiän kouluruuan?

miljoonia ihmisiä tapetaan turhaan. kiduttamalla.
miljoonat elävät pelossa.
ilman puhdasta vettä. ilman ruokaa.
ilman sänkyä tai patjaa.
ilman rahaa - voitteko kuvitella!!!!

naisia raiskataan, alistetaan ja käytetään hyväksi.
poikalapsia hakataan ja haukutaan kunnes heistä tulee sairaita tai väkivaltaisia ja sairaita.

toiset elävät alueilla, jossa ympäristömyrkkyjen takia keskimääräinen elinikä on n. 40 vuotta.
heidän lapsensa syntyvät vammaisina.
keskenmenojen määrä on suurempi kuin esim. meillä.

ihmiset rääkkääväät eläimiä kodeissaan.
teollisuus kohtelee eläimiä kuin koneita - paitsi huonommin.

ihmiset uskovat propagandaa.
hyväuskoinen on tyhmä.
tyhmän on hyvä olla.


only dead fish follow the stream

-unles it's going to the right direction.

kuutamo

kuun sirppi katoaa pian horisonttiin.
se värjäytyy verellä sitä enemmän mitä alemmas se laskeutuu.
pian se katoaa.

minä laskeudun myös.
kateuden tunne pistää minut nöyrtymään
häpeämään
katumaan.
ennen kaikkea katumaan, että en ole elänyt täysillä kykyjeni mukaan pitkään aikaan.
en läheskään.

pimeää

ulkona ja sisällä on jo pimeää.

luin taas tuon kauhean karkin, tunnetkin jo varmaan, on se vaan niin suosittu saitti, blogia. ja mielipiteitä, sillä on kauheen paljon samanlaisia juttuja ku mulla, kokeneempi ja laihempi se on. voi kun mä kaipaankaan sitä kun olin sen kokonen ku se nyt, mut kateus ei auta. kateus onkin mun heikkouteni, tiedän.

mä oon tässä parisuhteessa jämähdyksissä.
me emme kokeile enää mitään uutta, vaikka kuinka yritän siihen suuntaan tökkiä.
me emme voi suudella kunnolla "yeah what the fuck is that all about!!!!?" hermot menee
vieläkään ei olla rakasteltu eikä ees harrastettu seksiä-äh

kuulostaako valittamiselta?

mut elämme nyt käänteentekeviä aikoja, pitää miettiä enemmän tulevaisuutta ku aikoihin ja mm. nämä asiat pyörii mielessä. niillä voi olla loppujen lopuksi suurempi merkitys kuin arvaisikaan.
jos en voi olla onnellinen ja tyytyväinen, mitä meidän loppuelämästä tuleekaan?
jos en saa sitä läheisyyttä mitä tarvitsen, ajatko minut hakemaan sitä muualta?
kuulostaa kiristämiseltä, ei käy. ota tollanen nyt puheeksi, puhuminen siitä vaan lisää paineita ja vie koko hommasta sen olennaisen, eli spontaaniuden.

eilen pääsin lukemaan ilta-sanomista aiheesta "kun mies ei halua seksiä" . no ei se lukeminen paljoa auttanut, huomasin vaan etten olekaan ainoa, joka painii tämän ongelman kanssa. toiset miehet jopa olivat uskaltaneet myöntää haluttomuutensa, ja äääg.

mä kitisen, huomaatteko?
jankutan samasta jälleen kerran.
menen pois ja otan itsesäälini mukaan.
oolrait?

pitkästä aikaa

tässä välissä olen matkustanut tampereelle, ja pettynyt pahasti.

mutta sitä ennen kotona vietetty viikonloppu oli onnistunut.
sain siivottua keväiset sotkut lattioilta ja samaten ne meidän jokapäiväisetkin sotkut.
kavereita, niitä iäisyyden vanhoja, tuli vihdoin kylään.
mä tunsin pitkästä aikaa yhteenkuuluvuutta johonkin,
tunsin kuinka olenkaan kaivannut juuri niitä kenet olen aivan itse valinnut piiriini.
tunsin olevani taas kotona.
ne ihmiset on hauskempia, niitten kanssa saa nauraa samoille jutuille ja ne on aivan ihania.

tuli mieleen vanhat hyvät ajat.
silloin kun päihteet oli vielä uusia ja ihmeellisiä,
parisuhteet eivät olleet rajoittamassa mielikuvitustamme,
kenellekään ei tullut paha mieli (käsittääkseni)
ja hauskuutta riitti.
(niin siinä tietenkin kävi, että ajauduimme eri puolille, yks jos toinenkin kärsi mielentilahäiriöistä ja lähes unohdimme toisemme ja ne hyvät ajat.)
nyt he tulivat ja kantoivat minut onnellisuuden tilaan, humalaan ja (lähes) estottomaan hauskanpitoon.

mutta asiat ovat muuttuneet.
nykyään siitä tulee huono omatunto, kun vähän irrottelee.
(vai onko kyseessä aikuistuminen ja muu tylsä vai sittenkin vain se yksinkertainen tosiasia, että minulla on parempi ihmissuhde kuin koskaan...ja huono omatunto tulee siitä.
ei, todennäköisempää on, että tämä nk. paras ihmissuhde on alkanut rakoilla, joten paikkaan niitä tyhjiöitä samalla tavalla kuin ennenkin, sillä tutulla tavalla, eli jos kaipaan jotain huomionosoituksia tai hellyyttä, tai edes kielisuudelmia ((aaaah)) niin löydän niitä muualtakin.)

olen purkanut huonoa omatuntoa hieman.
se on aiheuttanut minussa epämiellyttäviä epäilyjä,
salaisuuksia ja unelmia,
seksilelukaupoissa asioimista
ja niiden ostosten piilottamista.
se ettemme enää puhu kaikesta kertoo kaiken.
meillä ei mene enää niin hyvin.
joten epäilyille on tullut tilaa.
ei epäily mahdu onnelliseen päähän. onnelliseen suhteeseen.
jos rakastelet kanssani joka päivä uskon, ettet halua ketään muuta.
jos suutelisit minua joka päivä pehmeällä samettisella maukkaalla kielelläsi en avaisi suutani noiden kuivien huulien taakse kätkemälleen vaaleanpunaiselle liukkaudelle, joka saa värähdyksen kulkemaan koko vartaloni läpi ja vieden mielikuvituksen kantamana minut kaukaisille sängyille...


vanhoista ystävistä innostuneena lähdin siis tampereelle.
ajattelin niitä mukaansatempaavia hetkiä, joita olen siellä kokenut ja uskoin ex tempore -matkustuksen tuottavan vallatonta mielihyvää. ja kuka ties mitä.

mutta pääsiäisen jälkeen ei kannata toivoa liikoja, huomasin.
muut olivat reissanneet koko lomansa, olivat yhä sillä tiellä tai krapulassa.
toiset väsyneinä raahautuivat töihin kun minä innosta hihkuen odotin heidän kanssaan viettämäni ajan tarjoavan aivan uusia ärsykkeitä inspiraatioita tunteita vallattomuutta.
odotin hieman liikojakin.
ja petyin. ei ollut sama meno kuin yleensä, en päässyt lähemmäs sitä yhtä unieni ihmistä eikä mitään vahinkoja päässyt sattumaan.

pääsin lähelle kuitenkin joitakin, avauduin eräälle ongelmastani ja tein mainitsemani mielenkiintoiset retket seksileluliikkeisiin.
ei siis aivan hukkareissu.
ehkä sain pantua alulle uuden ystävyydenkin, vai tuliko se vahingossa? hmm

kuulin myös tärkeältä ihmiseltä, että hänen kumppaninsa on pettänyt.
hieman.
hyvin vähän.
tiedän nyt ettei kummallakaan ole puhtaat jauhot pussissa,
ennen tiesin vain toisen puuhista.
yritin auttaa minkä taisin,
yritin kieltää tuomitsemasta vain sen takia että toinen jäi kiinni.

lieveneekö rikos kun molemmat ovat syyllisiä?
avunanto rikokseen vähintään.
jos pystyt elämään oman rikoksesi jälkeenkin suhteessasi noin hyvin, mikset salli toiselle, rakkaallesi, sitä samaa oikeutta?

minä tahdon uskoa, että seksi ja rakkaus voivat olla eri asia.
rakkaaltaan saa rakastelua, muualta saa puhdasta panoa ja yleensä vielä huonompaa kuin siltä läheiseltä, joka sinut parhaiten tuntee.
rakkaaltaan saa myös puhdasta panoa, mutta ah niin paljon parempaa.

en salli suhteemme kaatua vain seksin puutteeseen.
en tahdo puutteen aiheuttavan ylimääräistä ja aivan turhaa kitkaa ja kitinää.
seksi on miellyttävää mutta tärkeintä siinä on se mitä se edustaa,
siitä minä olen riippuvainen.
jos rakastamme toisiamme niinkuin ennenkin, miksemme öljyä noita kitiseviä niveliä?
sivelisit sinä rakkauttasi minuun, jotta tietäisin olevani yhä sama kaunis ja seksikäs nainen kuin ennenkin.
jottei minun tarvitse hakea itsetunnolleni pönkitystä muualta, muiden katseista.
sinun täytyy riittää minulle.
ja minä teen kaikkeni, jotta riitän sinulle.
anna minun tehdä, ota vastaan kaikki tämä,
valun rakkautta päällesi



edellä mainittu kitinä aiheutti säälipanon.
vai aikaansai kiihotuksen?
olen taipuvainen uskomaan ylempään.
tunsin koko seuraavan päivän olevani syyllinen johonkin,
väsymykseesi ainakin, kiukkuiseen tuuleesi.
pahan ilman lintuna en enää nähnyt rakkautta humalaisissa silmissäsi.

minä en tiedä mitä sinä tunnet.
en usko siihen mitä sanot.
jos edes sanot.
epäilen omiakin tunteitani välillä.
se kertoo siitä, että joku on pielessä.
mikä?

***


"... ja kaipa mies joskus antaa palan kivisielustaan...

vaikka suu on kii se valehtelee,
ja hiljaa pois veri virtaelee,
silmistä naisen mies oman kuvansa saa
ja kun ei peiliä rikkoa saa
tuhota vaan...

annettu on kaikki mitä onneen tarvitaan
kädet levällään sen kaiken eessä itketään
voiko mies koskaan rakastaa muuta kuin itseään..."

-hassisen kone

toisten blogeista eteenpäin

oi oi miten stressaava viikko on ollut.
mun stressinsietokyky on täysin nolla nykyään.

eksyin tuossa viime yönä mielenkiintoiseen blogiin,
ja tunsin tämän omani täysin laimeeksi.
paitsi ettei mun oo pakko järkyttää.
sekin ihminen varmasti valitsee itse ne päivän tapahtumat joista kertoo. eli kertoo pelkästään seksistä.
no, minähän kertoisin, jos sellasta saisin...heheh

meidän kodista on seksi hävinnyt, emme löydä sitä, olen kyllä etsinyt.
koira on ainoa joka tekee seksin eteen jotain, eli nypyttää mun jalkaa.
se on joo narttukoira.
mun kaikki eläimet on hieman seksuaalisesti häiriintyneitä.
kani luulee olevansa uros ja panee uroksia, narttukoira taas panee narttuja.
ehkä ne menee sekaisin kun mun bi-hormonit leijailee täällä,
bi-hormonit, jotka vain uteliaisuuttaan leijailee ilmassa, miettii, et onko ne tyydytettävä, onko ne vain sen hellän suutelun kaipuuta vai oikeata naisen himoa.
ja mistä sitä voi tietää ku ei oo kokeillu.

sillon ku haluan jotain naista ni se on yleensä hetero, tai muuten vaan estyny.
sit ne bit ja lesbot kenen kaa oon jotain viritelly on liian päällekäyviä.
mä haluan sellasen hellän suutelijan, joka vois olla vaikka yhtä kokematon kun mä.
mun ujous tässä asiassa voi tietenkin johtua myös niistä pakeista jota olen naiselta saanu.
mä oon kuitenkin aika moneen naiseen aikoinani ihastunu.
tästä muuten löytyy ainoa asia,josta olen pullonpyörityksen totuuskysymyksen kohdalla valehdellu.
sitä naista mä kaipaan vieläkin. ja se on ainoa todella kaunis "iso" nainen, jonka tiedän...
sen halaus on niin pehmeä...ui

mun poikaystävä ei halua mun olevan naisen kanssa.
sen mielestä pettäminen on pettämistä on pettämistä kenen tahansa kaa.
(no vittu anna mulle sit seksiä!)
mut eihän se oo pettämistä jos se haluaa kokeilla miehen kaa olemista,
mä en yksinkertaisesti ole mies, enkä voi sellasta halua tyydyttää vaikka kuinka haluasin.
mut kuhan pääsen kattomaan........(=

voi karmea kevätaivastus sentään.

kurkku on kipeä, eikä siihen auta kahvinjuonti ja tupakanhimo.
pöly ja roskat seikkailevat lattialla, kirjaimellisesti myös paskaa löytyy keittiön lattialta.
ei tee mieli siivota mutta pitäisi, koska nyt kun sitä lykkää yli viikonlopun se on entistä kurjempaa.
huooh.

mun parhaan naispuolisen ystävän piti tulla poikaystävineen kylään täksi viikonlopuksi, se oli sovittu juttu, mut ei ollu mikään yllätys ettei ne nyt sit tulekaan.
mitä minä sanoin, ei kannata kutsua ketään ku ne kaikki kuitenkin peruu viime hetkellä.
koita siinä nyt sit pitää ystävyyssuhteista huolta, kun aina kaikki peruu kaikki hommat.
onko vika minussa vai välimatkassa?
alkaa nimittäin tuntua aika lailla siltä että vika on todella minussa, koska mulle käy näin vähän turhankin usein...
haa, mulla oli yks vuos synttärikemut ja paljon kavereita oli kutsuttu niin vain yksi saapui paikalle.
toiset laitto jotain sekavia selitystekstareita tai jätti ilmottamatta ja vastaamatta puhelimeen ku yritin niitten tulemisesta kysellä.
kaiken huippu oli se, et se ainoa, joka tuli, oli paastolla.
se kyllä teki mun kanssa kakkua, mutta ei edes maistanu sitä. eikä vedetty kännejä.

yks Maija Vilkkumaan biisi tuntuu siis todella tutulta mulle, mikä sen nimi nyt onkaan...?

täksi viikonlopuksi menemmekin sitten mökille.
siellä pääsee koirakin saunaan taas.
toivon rentouttavaa viikonloppua, mutta tiedän, että siellä pinna kiristyy eräistä ihmisistä aivan varmasti enemmän tai vähemmän.
mä en voi sietää tyhmyyttä, tai oikeestaan tyhmää käytöstä.

anna mun kaikki kestää.


just muuten keksisin, että jotta saisin jotain internetkanssakäymistä aikaseksi niin pistän pystyyn "kysy ja minä vastaan"-sivuston. saanpahan vastata päättömiä kaikille ketkä kehtaa kysyä ihan mitä vaan.
ilmoitan kun saan sellaisen aikaan.
voikaa hyvin.

yhtäkkiä saan innostuksen puuskan ja ryhdyn lähettämään työhakemuksia, ilmottaudun kunnallisvaaliehdokkaaksi ja meinaan aloittaa vaikka mitä.
hetikohta seuraava puuska hyökkää ja olen ihan epävarma ja alamaissa ja samalla täysin varma siitä, ettei mikään niistä ole hyvä idea, että en pysty töihin, en osaa olla kaupunginvaltuustossa, en edes liiton jäsen, en mitään...
ja minuutin kuluttua taas jo suunnittelen eduskuntaan pyrkimistä.

jos nyt saisin ensin edes lopputyön tehtyä!
prkele

ennen oli helpompaa, menin vaan ja luotin itseeni, osasin vaikka mitä ja uskalsin myös erehtyä.
nykyään pelkään erehtymistä liian paljon, enkä luota osaamiseeni pätkääkään.
pelkään sekoilevani sanoissa, ettei minua ymmärretä, ja joutuvani ahdistuksen tilaan.
joten sekoilen varmasti sanoissani ja mielipiteissäni. liian kauan istun hiljaa ja kerään rohkeutta sanoakseni jotain.
enkä yleensä sitten loppujen lopuksi sano mitään.

niin kävi silloin viimeisenä päivänä töissä.
kokouksessa minulla oli yksi suht täysjärkinen kysymys mielessä.
muotoilin sitä ajatuksissani edestakaisin.
uudestaan ja uudestaan.
pulssi nousi, kämmenet hikosivat ja sydän hakkasi liian kovaa.
pyörrytti, vatsassa kiersi ja silmissä vilkkui.
luovuin kysymisestä, ja vain tapitin ovea.
päässäni kirkui "mun on päästävä pois, mun on päästävä pois!"
yritin rauhoittaa mieltäni kaikin tavoin,
samalla kuitenkin ylikierroksilla käyvä kroppani syötti aivoihini uusia pelkotiloja.
odotin ja rukoilin kokouksen loppumista.
ne minuutit, en tiedä kauanko sitä kesti, olivat elämäni eräät karmeimmat.
paitsi että sen jälkeen tuli vielä karmeampia.

kokoushuoneesta pois pääseminen ei auttanut.
soitin samantien työterveyshuoltoon ja varasin päivystykseen ajan.
olin lähdössä sinne.
istuin autoon. ja puristin rattia.
ja vain itkin.

ja kävelin koko matkan.

luulin kuolevani siihen paikkaan tai vähintäänkin tulevani hulluksi.
lääkärille tilanteesta puhuminen tuntui täysin mahdottomalta ja ylivoimaiselta ajatukselta, mutta vastaanotolla sain revittyä itsestäni viimeiset voimanrippeet ja sanoin asian ainoalla mahdollisella tavalla - suoraan.

siitä on kohta vuosi.
olen vieläkin pois työmaailmasta, normaalista elämästä, ja itsestäni.
en tiedä miten löydän sinne takaisin, koska en uskalla edes etsiä sinne vievää reittiä.

en halua siihen maailmaan takaisin, jossa voin kokea tuollaista tuskaa uudestaan,
en uskalla ottaa sitä riskiä että vajoan taas aivojeni mielivaltaan.
sieltä ylös rämpiminen on vienyt näin kauan, eikä minulla vielä ole tarpeeksi tukevaa maata jalkojeni alla.
jos romahdan uudestaan, en halua että kukaan on näkemässä.

miksi minun sisäinen maailmani ei kannattele minua?

miksi minä olen kuin kasa syksyn varisseita lehtiä?
tarjoan suojan siilille, mutta se ei selviä talven yli.
talven kylmä tuuli repii lehdet taas lentoon.

miksi en enää usko itseeni ja siihen, että voin liimata ne lehdet yhteen tukevaksi ja lämpimäksi pesäksi vaikka koko siiliperheelle?

*miettii*

ahaa!
koska olen se saatanan pessimisti!


"Piristypä nyt, pahin on vielä tulossa."
-Philander Chase Johnson