kertomus

alkoholistin lähellä eläminen on ollut mun elämää
mä oon pelännyt ja salaillut, huolehtinut ja suuttunut
se on vienyt enemmän voimia ku mitä oon käsittänyt
ei ehdi elää omaa elämäänsä

läheisen hoitoon mukaan pääseminen oli yksi rankimpia kokemuksia
piti kertoa kuinka sen ihmisen juominen on vaikuttanut muhun
miltä musta on tuntunut

mä suunnittelin ne sanat etukäteen tarkasti
pelotti että itken
pelotti kun muut kuulee
ja näkee

mä menin siihen,
kuljin sen kahden metrin matkan siihen tuolille
ja menin ihan sirpaleiksi
mä menin pienen pieniksi palasiksi siihen ihmisten eteen
itkin ja unohdin kaiken
se vuosien tuska ja pelko purkautui siinä yhessä hetkessä
kaikki mitä ei koskaan voinut sanoa
tuli sanottua kerralla
mä itkin ja itkin ja mua hävetti
mä kerroin niistä peloista, siitä tuskasta kun ei pysty estämään toista hajottamasta omaa elämäänsä, huolesta, kärsimyksestä, rakkaudesta ja epätoivosta.
ja siitä hyväksynnästäkin. mä en koskaan yrittänyt muuttaa sitä ihmistä, mä halusin pysyä sen elämässä enkä koskaan sanonut sille, että se ei saisi juoda.

yhdessä viikonlopussa kun purkaa monien vuosien asiat niin tulee aika tyhjä olo.
sellanen kevyt.

varsinkin kun mä sain jotain sellasta mitä oon tarvinnut jo pitkään.
mä sain palautetta.
mä sain kuulla rehellisesti mitä musta ajatellaan.
mitä positiivista mussa on.
mä itkin sitä, kun vihdoin joku kertoi musta itestäni mulle.
pieni ihminen joka vihaa itseään, ei ole koskaan uskonut kun muut kehuvat.
nyt uskoin. nyt lämmitti. mä saan arvostusta sellaselta ihmiseltä jota mä arvostan.
mä palasin kotiin toivoa täynnä ja hieman itsearvoakin.

kenenkään sanat ei oo merkinnyt mulle niin paljoa.
koska en oo koskaan uskonut ketään.

mä en näe itseäni.
sen takia mä tartten peilin ja palautetta.
että tietäisin millainen mä oikeesti oon.
miten mut nähdään.

mä en tiedä raitistuuko mun läheinen nyt.
mä toivon niin.
ja sain kuulla, että mun kertomat asiat auttaa häntä ehkä eniten raitistumisessa.
sen parempaa kohteliaisuutta ei ihminen voi saada.
sen parempaa palautetta kyynelistään ei voi saada.

jos mun kyyneleet ei menneet hukkaan mä voin olla ylpeä itsestäni.
ja rakastaa itseäni ehkä hieman enemmän kuin koskaan.

mä pyydän kannustusta
mä tahdon oppia paremmaksi
sano mulle että mulla ei oo mitään hävettävää

sen sijaan et ymmärrä minua
mä piiloudun käsien taakse
kyyneleet polttaa kurkussa ja silmissä

sä et sano niitä sanoja mitä mä pyysin sua sanomaan
mä oon lukossa ja mä annoin sulle avaimen ja sä heitit sen helvettiin

nyt mä häpeän paljon enemmän
kun otin sen asian puheeksi - sittenkin

nyt mä oon kyyneliä koko nainen
pitääkö mun tottua siihen etten pysty puhumaan tietyistä asioista vaikka haluan.
mutta kun sinä et halua kuulla niitä
sä et uskalla tai halua päästää mua pois vankilastani

ojenna käsi joku todella odottaa sitä
itkee sitä

uuden vuoden tunnelmia

huono omatunto. kun ei ole kirjoittanut.

hyvä mieli. kun olin lenkillä.

huono mieli painajaisista.

hyvä mieli jostain kumman syystä alkavasta flunssasta.
ehkä annan itselleni luvan olla väsynyt koko ajan.

tsunamit ja maanjäristys. miljoonat kärsivät. ja yksi pieni ihminen ei saa lähteä auttamaan. ottamaan vaikka vaan kädestä kiinni. putsata pientä haavaa. lohduttaa. kirjottaa paperille nimeä.

nykyään suomessa suhtaudutaan todella oudosti auttamisen haluun, ainakin tietyissä piireissä. "kiillottaa omaa sädekehää" esimerkiksi. tuntui kuin auttaminen olisi paha asia, minä olisin paha, koska haluaisin auttaa. auttamisesta tulee hyvä mieli, se on itsekästä. ei mikään ihme että ihmisillä on niin paha olla, kun ei saa pyytää apua, eikä tarjotakaan. kun minulla on paha ollaa, tiedän että se helpottuisin kun vain saisin auttaa jotakuta toista.

ojennan käteni. autan sinua. jos vain saan.