jotain

mä oon pahoillani

ottaa päähän
elämä
kuolema
vauvat ja sisäiset tutkimukset.

mä oon pahoillani etten oo kirjottanu aikaan.
mä oon pahoillani et mun elämä menee hukkaan
ainakin mun mittapuun mukaan.

tuleeko musta katkera vanha ämmä?

miksi maailman luonnollisimmat asiat kuvottaa mua niin paljon?
mä oon ahdistunut kun toiset puhuu niistä ääneen.
ja mä en pysty.
en ees halua pystyä.

tänään mä seisoin pihalla puoli tuntia.
ihan vaan jotta saisin ees hieman aikaa raitista ilmaa.
ei se paljoa piristänyt.
olen yhä huurussa
tukossa jossakin.
tuntuu kuin kroppa ei jaksaisi toimia, ei pysyä pystyssä.
mä oon vain niin väsynyt. liian väsynyt elämään.

miten musta tehdään piristynyt?
yhteiskuntaan sopeutuva?
ei nukkumalla pääse töihin, ei saa mitään aikaiseksi.
mut koko ajan vain väsyttää.
mä olen katkennut elämän taakan alla.
blaa blaa.

mä olen pahoillani et aina toistan itteäni.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivut 36, 37,38 &39

Onko minun identiteettikriisini ruudullinen?
Kun haluat tietää, kerro minullekin.

Äiti – kuolemani jälkeen vie tämä kirja kustantajalle.
Kerro minulle millä perustein se torjuttiin.

Tämä on elämäni kirje.
Jos en ehdi kirjeitä kirjoittaa,
tämä on elämäni teille.

Minä elin teitä varten.
Älä ikinä luule saavasi kuolemaani.

Minä kuolin itseäni varten.
Joskus on osattava hemmotella itseäänkin.

Mulla on paha mieli.
Enkä mä voi sen takia ruveta nukkumaan,
ehkäistäkseni huomisen pahan mielen.
En tietenkään!

Aina ku musta tuntuu et sulle valehteleminen ei ookaan valhetta,
jotain sanotaan,
ja musta tuntuu siltä taas.

Et sä voi mua sietää.

Kuolema on aina koskettanu mua.
Silloin kaikki on jo liian, niin liian,
myöhäistä.

Sillon ei enää voi käydä kylässä,
kuiskutella korvaan, että haluaa jätskiä.
Pieni poninhäntäinen tyttö sai aina jätskiä.
Oli vain yksi ainoa linkki isoäiteihin ja isoisoäiteihin.

”Liekki on ihmisen elämään muotoinen.”

Tyypillistä on, ettei mulla nyt oo ketään kenen luo mennä itkemään,
tripillä kaikki.
Kukaan ei tule tänne mua halaamaan.
Mä haluan huutaa.
Mä haluan itse olla olematta uuden elämäni alku.
Mä en halua kuolemaa
enkä syntymää.
Mä haluan
_elämän_.

Vaikka mä päässäni näen Isäni hautajaiset,
mä haluan nyt löytää niistä valokuvia.

Ei vittu.
Mun on pakko tehä itelleni jotain,
mä kuolen tätä menoa.
Hassua.
Enkö mä halua kuolla?
Hassua.

Nyt kun mä ajattelen sitä enemmän
mä tarvitsen JONKUN.
joka pelastaa.
halaa.
kuuntelee.

Mut enemmän ku ajattelin mä halusin mennä keittiöön,
jättää valot päälle ja Perfect day repeatille,
istua huoneeni lattialla ja
viiltää ranteeni.

Mun silmiin nousi kuva musta makaamassa veressäni,
se kuva oli otettu oven yläpuolelta,
vähän oikealle.
Siinä mä odotin,
että äiti soittaa ambulanssin,
kertoo siskolle,
mun ystäville.
Ja mitä ne tekis?
Mitä suuri australialainen tekis?
Haluanko mä sitä?
Voinko mä pelastaa itteni?
Mun pitäis saada sut
tai satuttaa sua,
säilyäkseni.

Tätä valintaa mä en kuitenkaan voi sulle kertoa,
kai mä sit kuolen.

Moi.

Sitten mä tajusin, et ei ookaan mitään järkee teille kirjeitä kirjottaa.
Enhän mä teidän takia kuollu
vaan itteni.

(enpä kyllä oo varma…)

”Kun olet väärässä, olet oikeassa enemmän kuin olet oikeassa.”

itsesensuuri

ihmiset on sulkeutuneita
ne sairastuu sen takia

miksi mä joudun mukaan siihen
ei saa puhua
ei saa kysyä
ei saa kertoa

mä en voi olla avoin kun mulle ei olla avoimia
mä en kestä sitä ilmettä ihmisten kasvoilla kun ne ajattelee jotain eikä kerro
ne ajattelee musta eikä kerro
mä en luota niihin

mä avaudun ja tunnen kuinka ne sylkee mun kasvoille
ne huijaa luottamaan
ne väittää välittävänsä

enkä ole ainoa kuka tätä kohtaa
mä vaan taidan olla sille yliherkkä

mun tuntosarvet väpättää
ne taipuu masentuneena alaspäin
ku mä nään sun ajatukset

enkä uskalla sanoa mitään. mä en uskalla sittenkään siinä tilanteessa olla sitä mihin uskon.
rehellinen. teeskentelemätön.

miten ihmiselle joka teeskentelee voi olla rehellinen itsekään?
unohtamalla kaikkien muiden mielipiteet.
mä en osaa enkä halua tehdä niin.
mä en elä yksin tässä maailmassa, eikä kukaan teistäkään!

Isälle Göstalta

ykköseltä katsoin juuri kyynel silmien takana Helsingin juhlaviikkojen Gösta Sundquist muisto-konserttia. isänpäivänä.

"ja nyt viimein kun mä lähden teen sen sydämeni tähden..."

se kappale oli kuulemma ainoa, mikä oli saanut koko bändin itkemään studiossa.
mä pidän siitä biisistä. mä haluan tosin tulkita siihen hieman enemmän kuin mitä sanoissa on kerrottu.

"...kerro terveiset lapsille..."

Leevi and the Leevingsin laulut sopii suomalaisuuteen jotenki käsittämättömän hyvin. Teuvo ajaa ojaan, siltojen alla juopotellaan, vaimo lähtee, joku saastuttaa, toiset menee töihin ja toiset unelmoi. toiset unelmoi eikä mitään muuta sitten teekään.

Göstan biisit on suoraan meidän elämää. niiden sanat kertoo meistä. me ollaan kuunneltu niitä just silloin kun ajettiin kesäistä maalaismaisemaa ja laulettiin. kaikki hymyili. kaikki lauloi. osa niiden laulujen viehätyksestä on se, että kaikki suomalaiset osaa laulaa niistä edes jotakin. ne yhdistää meitä. niiden tarinat yhdistää meitä. ne on sellasia biisejä jotka antaa meille sen luvan olla hulluja ja avoimia. hetkisen verran me murtaudutaan kuoresta, niiden laulujen kautta.
yhteislaulu on yksi parhaimpia tunnelmia mitä mä tiedän. tuntuu niinkuin kaikki muutkin ymmärtäisivät mitä se laulu merkitsee mulle, ja että oltaisiin Yhdessä. Ystävinä.

mun sydän on liikuttunut. Suomen parhaat artistit laulaa Göstan lauluja. ne oli yhessä. ne laulo kimpassa. ne tietää myös mitä niiden sanojen sisälle kätkeytyy.

mä päätin jo vuosia sitten, että mun hautajaisissa soitetaan "elämä ikkunan takana". se on liian kaunis. se kertoo kuvainnollisesti mun elämästä. niinä vuosina mä kuuntelin sitä, itkin ja katselin ulos ikkunasta. jotenkin mä liitin sen mun isään, jotenkin se oli hyvä laulu surra isää. mä haluan että mun hautajaisissa se kertoo musta. mun elämästä, elämästä yleensäkin. ja et mun hautajaisissa ihmiset vihdoin ymmärtäis mua vähän paremmin. siinä on mun sielunmaisemaan sopiva sävelkin.

mä laulan sitä mielessäni tänään isälleni. mä en oo ehtinyt käymään hautausmaalla aikoihin. mutta isä tietää että mä ajattelen sitä vaikken sytytäkään kynttilää, vaikken viekään havuja. mun sydän itkee isän sylissä tänään. isänpäivänä. ja jokaisena päivänä.

ja Gösta laulaa taustalla.




"me noustaan joka aamu ennen seitsemää
isä tuskin aamukahvin juoda ennättää
kun se työhön jo kiiruhtaa.

tehtaan piipun takaa nousee aurinko
aamuvuorolaiset ahkeroivat jo
liukuhihnalta leivän saa.

mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa
ja katson ulos elämään
jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan
en haluaisi mennä mihinkään

mietin miksi aina täytyy kouluun ennättää
enää tuskin koskaan ehdin leijaa lennättää
no kenties ahkeruus palkitaan

mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa
ja katson ulos elämään
jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan
en haluaisi mennä mihinkään

hiljaa hiljaa lumihiutaleet leijailee

mä painan nenän vasten kylmää ikkunaa
ja katson ulos elämään
jos voisin peiton alle jäädä nukkumaan
en haluaisi mennä mihinkään."

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivut 34&35

Voi kun olisin ees jollekin psykologille paljon puhuva,
itelleni oon täysi mysteeri.

Eikä kukaan enää tuu öisin ikkunani taakse koputteleen.

Mä en ole tuottanut pitkään aikaan mitään.
Mun tuotos on muka sun.
Älä kuitenkaan tuomitse minua.
Sitä mä nykyään pelkään.

Tötsynnöissä ollaan, se myönnettäköön.
Kapuzzino on vaniljaista,
hässysti.
Siinä ei ole,
ennakkotiedoista poiketen,
fairyä.
No, hei.
Me ollaan festareilla.
Joku soittaa puhelimella junkkaa.
Eräs ystäväni roikkuu hirtettynä katossa ja pallottelee.
On hullua kävellä ilman sukkia.
Etsitkö sinä sukkani muurahaisteni joukosta?
Niissä on myrkkyä.
Se oli siinä kappuzzinossa.


---



Yleensä, ennen, mä oon halunnut ihmisten koskettavan mua.
Tänään ne tulivat,
ja mua inhotti.
Mä peräännyin, sappeni kiehui, kun ne vain tuli perässä.
Miksi?
Ne piti musta kiinni
ja mun päähän välähti kuinka mä pakenin sen Suuren Australialaisen otetta aina.
Se yleensä oli oikeassa, että musta on pidettävä kiinni.
Mutta niinä kertoina kun se vain teki mun olon tukahtuneemmax,
eikä se oikeasti sitä tarkottanut,
mä tosissani työnsin sitä pois.
Mene pois!

”Olen kyllästynyt puheensorinaan.”

Minä jätin sinut viikko sitten.
Se oli kauan odotettu,
kauan tukahdutettu.
Nyt päähäni nousi ajatus,
huolimisestasi takaisin.
Mutta siinä samassa
sinä sanotkin jotain mikä työntää minut pois,
vetäydyn.
Ei se sittenkään toimisi,
sillä minä valehtelen sinulle.
Ja minä tiedän, että sinä teet samoin.
Vaikket samassa asiassa olisikaan yhtä syntinen kuin minä,
minä en voi sietää tuota.
Nuo pikkuriikkiset asiat paisuvat päässäni niin suuriksi.
Vai onko se defenssini, sisäinen id on viisaampi kuin ulkoinen iq,
ja muuttaa tunteitani varoitusmerkkinä?
Siis sinä et saakaan sitä aikaan.
Oli niin tai näin,
en tiedä mitä tehdä.
Oli niin tai näin,
huono sinulle.
Jos siis mikään on totta.

Kykenenkö minä enää ikinä tuntemaan,
kykenen tietenkin,
minun tuurillani,
silloin kun en haluaisi.

mä kerron nyt jotain mun elämästä vaikkapa.

masennus palaa taas.
ei mitään uutta.

seksielämä on kuollut.
ei mitään uutta.

ystäviä ei ole.
ei sekään mitään uutta.

oiskohan ees mitään uutta kerrottavaa?

tänään mä katoin avaraa luontoa; dokumenttia susien elämästä.
luontodokumentit saa mut yleensä itkemään.
mä oon kyllä halunnu itkeä jo monta päivää
mut en oo onnistunu siinäkään.

nuori susi eli vanhan suden kanssa kahdestaan.
niiden entinen lauma hääsi ne pois.
ne kulki kahestaan, taisteli pysyäkseen hengissä.
ne söi viinirypäleitä.

vanha susi opetti nuoremmalle miten syödään viinirypäleitä.
miten kalastetaan ja miten katsellaan lampaita.
ne pärjäsi vain kahdestaan.

jonain päivänä asiat olivat kuitenkin muuttuneet.
nuori susi heräsi ja lähti etsimään kaveria.

se seurasi tuttua hajua, ja löysi vanhemman
kuolleena.
se tökkäsi sitä kuonolla selkään, korvaan ja kaulaan.
haisteli kuolleen tuoksua.

se tökkäys ei herättäny kaveria.
mun silmät kostu.
susi jäi seisomaan siihen irvistävän ruumiin viereen.
se käänsi sille selkänsä.
ja ulvoi taivaalle.

se itki sitä kuollutta kaveriaan.
se kertoi kaikilla susille,
että nyt se oli kuollut.

niiden ääni kiirii kauas.
suden entinen lauma ja muut sudet kuuli tuskanulvaisun.
ne ulvo kanssa.
kaikki nosti kuononsa taivasta kohden ja itki.

mun silmät kostuu.

ne osoitti kunniaa sille kuolleelle.
kaikki.

ne sudet itki.
ja mä tahdon itkeä.
mutta kyyneleet ei pääse luomien yli.

mun on paha olla.
niinkuin sen sudenkin,
joka jäi yksin.

selityksen makua

eiliseen viitaten.
virkkuukoukkuviittaus - Anja Kauranen : Pelon maantiede.
kiitos.

eiliseen viitaten.
aikaisempi Minun-kirjani on kirjoitettu lähes kokonaan yli viisi vuotta sitten.
kysymys ei enää olen up-to-date ilmiöistä.
mutta sallittakoon sen tulkinta kelle haluaa.

ymmärtäkää väärin, ymmärtäkää huonosti.
ymmärtäkää kuten haluatte.

juuri siinä piilee koko elämän kurjuus.
ymmärtämisessä ja sen vaikeudessa.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 32 & 33

Ajatus virkkuukoukuista tunkeutumassa peniksen aukosta sisään kiihottaa mua suunnattomasti.
Kiihottaa mua suunnattomasti.

Ja mä kun vain halusin huomiota.
Mä haluan, et mä oon tarvittu.
Mulla ei oo minkäänlaista syytä elää,
jos te ette tarvitse mua.
Onko siinä sitten jotain pahaa?

Joo ja mä oon varmaan kertonu teille kuinka mä nyt haluaisin itkeä.
Vaihtoehtohuumeita.
Ei vaihtoehtoelämää enää.
Mä oon valinnu tuhon.
Joo.
Mä en tiedä, mitä mä haluun.
Enkä mä missään tapauksessa haluu itkee.

Mä haluan olla laiha.
Ok, kaunista musta ei saa, oisin ees laiha.
sellanen ihana.
Joku multa tänään kysy, et eiks se oo väärin mun poikaystävää kohtaan,
ku mä rakastankin yhtä tyttöö.
No onhan sillä muut mielessä,
enkä mä voi rakastaa sitä,
ku ei sekään mua.



---



7.9.79

Joo ja pimeys tulvii silmiin.
Käsien raoista pimeys tulvii
ja en ole ikinä ennen nähnyt niin pimeätä.

Koirat oli ihania. Ja miehet.

TERO! anto mulle tärkeän huivin.
Se on IHANA.

Vitsi ku oon sekasin.
Ihanaa olla sekasin.

Ur leppan.

Dildossa oltiin joo ja ulkona oli märkää.
Se täristi ihan sikana.
Mut verhot oli kiinni et ei me nähty ulos.

Bussi menee Ivaloon Lappeenrannan ja Jyväskylän kautta,
mennään telttaretkelle.
Teltassa on viisikymmentä ihmistä,
se on pieni,
ja me kaikki tripataan
siellä sisällä lennetään
seinästä seinään,
bong, bong,
ja teltta laajenee ilmapallox.
ihanaa.

Kuolema on taas mun huoneessa.

Joo ja telttaretkellä mennään suolle
kepeillä tunnustellen tietämme.
Mulla on keppi ja ku mä väistin niin hyvin niityllä kaikki esteet
ja löysin uusia tasoja ylämäessä,
niin suosta selviäminen olisi helppoa.

mitä olen miettinyt

viime päivinä olen miettinyt montaakin asiaa.

elämää yleensä.

miksi me yritämme elää elämämme mahdollisimman helposti.
hyvä esimerkki on se, että hoida talo kuntoon ja raha-asiat ojennukseen ennenkuin saat lapsen.
että sitten lapsen kanssa on mahdollisimman helppoa.
tai yleensä ajatellaan, että en voi saada nyt lasta, koska elämästä tulisi niin vaikeaa.

tai älä ota isoa koiraa, koska se vaatii enemmän koulutusta ja aikaa ja hoitoa ja ruokaa.
hanki pikku puudeli, joka on helppo.

miksi me haluamme päästä helpolla?
kuka on sanonut että elämän pitäisi olla helppoa?
eikö se enemmänkin ole elämää jos vähän taistellaan?

me pääsemme niin helpolla jo muutenkin.


olen myös ajatellut itseäni.
ja tätä kirjoittamista.

tekee hyvää purkaa ajatuksia ja kuvitella toisten mielipiteet niistä
ja hyväksyntä.

tämä on kuitenkin vain osa minua.
se piilotettu osa, mitä en jokapäiväisessä elämässä juurikaan pääse näyttämään.
enkä varmaan tahtoisikaan.

tämä ei ole kokonaisuus.

onko tämä tärkein osa koska tämä on se piilotettu osa minua?
vai onko tämä vähäpätöisin osa juuri siitä syystä?

ihminen on enemmän kuin kaksiulotteinen teksti,
enemmän kuin kolmiulotteinen viritelmä.
missä ne loput ulottuvuudet ovat?
kuka saa niistä kiinni? näkeekö niitä kukaan?

tämä ajatusten virta on sen kolmiulotteisuuden sisällä,
tulee ulos litteään maailmaan, mutta yrittää pitää sisällään
ne neljännen ja viidennen ulottuvuuden ilmentymät ja vaikutukset.

jostain syystä niissä maailmoissa mä viihdyn parhaiten, vaikka niitä mä myös itsessäni pelkään eniten.
ehkäpä koska elämän ei ole tarkoituskaan olla niin helppoa.

nettielämästä

mä tapasin jonkun netissä.
tunsin jotain suurta yhteenkuuluvuutta.
sielujen sympatiaa
vai mikä se korni nimitys nyt oiskaan.

jonkun nettipersoonaan vois vaikka rakastua.
varsinkin jos ois nähny sen kuvan ja se kuva vielä tukis tuota käsitystä.
joskus kuva romuttaa ne tunteet.

mä tiedän että todellisuudessa ei ole niinkuin netissä.
ihmiset ei ole kaksiulotteisia
niissä on se pimeä puoli
minkä sä näät
mut mitä sä et kuule etkä hahmota.

todellisuudessa ihmisistä ei ota selvää.

netti on vähän niinku lukis kirjaa.
saat kuvitella siihen tekstin ympärille ne loput
tarvittavat asiat.

miltä se syli tuntuisi,
kuinka heti synkkaisi
mikään ei tuntuisi oudolta
ja oikeasti oltaisiin omat itsemme
arvostettais toisiamme
ja nautittais.

ja pöh. ei se niin mee.
todellisuudessa ensi tapaaminen laittaa muurin pystyyn.
ulkonäön tai sen normaalin ihminen-ihminen kanssakäymisen takia.
sit ollaan muodollisia, epärehellisiä ja vaivautuneita.
pahimmassa tapauksessa toinen on yhä rakastunut
toinen ei tunne muutakuin syvää katumusta
eikä saa sanotuksi että mistä kiikastaa.

siinä se toinen sitten roikkuu nolona
epätoivosena ja ahdistaa sen toisen
yhä kauemmas.
inhon väristykset hiipivät selkäpiitä.

oonko mä sittenkin romantikko.
uskonko et netistä vois sittenkin löytyä sellainen oikea ihanuus?
onko parempi säilyttää tämä tällaisena fantasiana?
ja lisäänkö sen siihen "kadun kun en koskaan kokeillut"-pinoon.

mä haluan siihen syliin.
mä haluan silittää sitä ihoa.
juoda sen hehkussa kahvia,
kävellä käsikädessä kaupunkia.

mä haluan taas tuntea jonkun palvovan katseen ihollani.

mulle tulee paha mieli.
mä tunnen kuinka sydän pakahtuu.
särkyy. pettyy. eksyy.

mistä mä voin tietää mikä suunta on oikea?

tänään

tänään heräsin laiskana.
katsoin kelloa niinkuin joka aamu.

jatkoin unia niinkuin joka aamu ja heräsin vasta iltapäivällä
niinkuin joka päivä.

laiton kahvia ja leipää,
avasin tietokoneen
ja toivoin löytäväni todellisen ihmisen, ystävän, sen uumenista.

tietokoneen kanssa on hyvä olla ystävä.
jos se jäiskin siihen.
ettei lähtis maailmaan hortoilemaan,
siellä on paljon raadollisempaa kuin bittiavaruudessa.

chättäillessä ei nää toisten ilmeitä.
ei luule näkevänsä jotain toisten kasvoilta.
ei tulkitse ilmeitä ja eleitä tai auroja väärin.
eikä oikeinkaan.

toisilla on sama ongelma. ne yrittää tulkita mua.
tekstistä se voi tulla väärin.
mun ilme ei näy,
silmien pilke tai suupielen nytkähdys.
eikä kukaan myöskään kuule sitä huokausta,
kun kohtaan järkyttävää typeryyttä.

onko netti meille kommunikaatioestoisille?
läheisyysrajoitteisille?

kumpi on todellisuus?
kirjaimet vai ilmeet?
hengitys vai teksti?

miksi ihmisillä on kuori,
muuri, naamio.
muurinmurtaja olisi tarpeen.
laitettaisiin kaikki herkät alastomat ihmiset ulos koloistaan.
oltaisiin kaikki sitä mitä oikeasti ollaan eikä mitään egoja eikä rooleja.

sitten mäkin uskaltaisin olla sitä mitä mä oikeasti olen.

paistaa se päivä risukasaankin

etsi aurinkoa.

se lämmittää. ruskettaa. yhteyttää.

sitä voi etsiä pilven takaa,
avaruudesta asti.

yleensä se kuitenkin on risukasan takana, yläpuolella.
minä kurkistan sieltä raosta, risujen seasta.
se häikäisee.
enkä uskalla tulla ulos auringon paisteeseen.

jos sinä seisoisit siinä minun ja auringon välissä.
langettaisit varjon.
ehkä sitten olisi helpompi ottaa se ensimmäinen askel.
siirtää se ensimmäinen risu.
rikkoa risukasa.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivut 30 &31

Niinä päivinä, ku mä oon onnellinen,
mä haluan kuolla enemmän kuin koskaan.
Ja mä itken enemmän.
Johtuneeko siitä, että masentuneena mä en tunne ansaitsevani kuolemaa?

Mä olin ennen niin hyvä.
Mua rakastettiin ja mä osasin rakastaa.
Mulla oli elämäni tarkoitus.

Kun tulee pimeää,
mä haluan mennä kotiin.
Kun päivä on täydellinen,
mä päästän irti ja meen kotiin isän luo.
Ja isä rakastaa mua.

Tunteet on kummallinen juttu.
Mä vihaan niitä,
ne ei tuu sillon ku niitä pyytää,
sä et mahda niille mitään,
ja ne tulee jos ja kun tahtovat.
Se on niin väärin.
Tunteet sattuu.
Sattuminen on tunnetta.

Paitsi, tunteettomuudestakin on haittaa.
Mikään ei estä sua tekemästä väärin.
Ei kyllä oikeenkaan.
Ja mulla ku oli niin hyvä muuri.



---



En mä yleensä oo ilonen,
onnellinen, ku mulla on spermaa sormilla.
Mun elämä on kadonnu.
se ui siittöiden seassa,
ja sperman kitkerä haju tunkeutuu mun sieluun.

Mä oon hyödyllinen, myönnä pois.
Vaikka kuinka pahalta musta tuntuis nyt, orgasmin jälkeen,
mä oon taas murtanu lupaukseni,
siveysvyöni ja elämäni, joo.
Mun on kuuma sisältä,
sydän hakkaa
ja mä haluan juoda.
Juon.
Mitä hittoa mä peniksiltä saan?

Buddha oli hiljainen mies.
Thaimaan ensimmäiset kissat näin Buddhan, valaistuneen, luona.
Tuon tuoksun lomassa on helppo valaistua,
vaikka nirvanassa kuulinkin, etten voi elää ilman sinua.
Buddha hymyili minulle,
vaikken osannut kumartaa häntä oikein.
Buddha hymyili minulle.

elämä

ihminen on tyytymätön itseensä
ja elämäänsä liian usein.

minäkin olen.

elämä on liian lyhyt hukattavaksi
murehtien
että mitä multa puuttuu
mikä meni pieleen
ja miksi miksi miksi.

kuolema tulee liian pian

toisaalta silloin ei enää tartte murehtia.
sit sitä voi vaan olla ja möllöttää.
eli sallikaa mun nyt murehtia vielä kun voin.

valvoa vielä kun voin.
itkeä nauraa ja raivota.

elämä on kaikkea sitä mitä kuolleena ei voi tehdä.

sana

onko minulla mitään sanottavaa?

aivot lyö tyhjää.

jostain syystä olen viime päivinä ollut yllättävän hyvän tuulinen.
välillä tosin joukkoon on mahtunut 3-vuotiaan tasoista kiukuttelufiilistä.
en ole toteuttanut sitä.

tänään mä näin kuinka miehet ämpyilee.
poikaystäväni isä oli kylässä.
niillä ei oo hyvät välit.
vedettiin sellasta normaalia small talkia, mä yritin vähän hymyillä ja nauraa huonoille vitseille et tunnelma ei ihan latistuis.
yllättävän hyvin se meni.

lähtiessään se ojensi lahjan.
sitten seurasi se kuuluisa ja niin pieni ele.
sellanen puolittainen notkahdus toisen suuntaan että jos se toinenkin notkahtais niin sitten halattais. se näyttää horjahdukselta tai ehkä vain hengitykseltä.
mutta mä näin sen.
vanha mies ois halunnu halata poikaansa.

ei halannut. sit ne siinä naureskeli jotain vaivautuneena.
isä lähti.
poikaystävä oli yllättävän hyvällä tuulella sen jälkeen.
mut hämillään taisi olla vaikka kuinka ei sitä näyttänyt.

oisko ne halannu jos mä en ois ollu näkemässä?
en usko.

mä kuvittelin näkeväni kyyneleet sen miehen silmien takana.
se ois todella halunnu kertoa ja näyttää et se välittää.
ei se oo helppoa vuosien jälkeen.

ehkä miehille on toi notkahduskin yhtä tärkeää.
ne tietää sisimmässään.

eikä sanoja tartteta.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 27,28&29

Mä rakastin vertailla peniksiä.
Siihen asti, kunnes huomaat vaihtaneesi isommasta pienempään.
Sanotaan mitä sanotaan, et koolla ei ole väliä,
mut pieni kalu saa mun sormet nauramaan.
Se ei tunnu miltään.
Isoa penistä voi rakastaa.
Mut miks mä sit kosken tuohon säälittävään,
joka luulee olevansa niin tyydyttävä,
mahtipontinen.
Mitenköhän mä tulen luokittelemaan vitut?

Mutta kaiken muun pahuuden takana on vain paha Jumala,
loi taivaan ja maan ja paskan.
Jumala katsoo minua terävästi
ja pakottaa minut haluihin,
joita en halua.
Satuttamaan muita,
itseäni.

Itselleni mä tässä eniten hallaa teen.
Osaankohan mä enää koskaan nauttia edes siitä isosta peniksestä allani,
ku nyt oon esittäny kaikki nämä hetket?


---



Kai te tiedätte kuinka vaikeaa on,
vessaan on tarvetta,
mutta asuessasi poikien asuntolassa,
et uskalla kävellä sinne sisään.
Vessaan meneminen nyt on tarpeeksi pelottavaa muutenkin.

Ja mä oon niin väsynyt.
Mä haluan nukkumaan ja haluan ensin tyhjentää rakkoni.

Nukkuminen on kaikki.
Jotkut tunnistaa mussa itsemurhan merkkejä.
Mutta mä rakastin nimenomaan tota henkilöä
enemmän kuin itse elämää.
Ja enemmän ku itse Kuolemaa,
ja se on paljon se.

Kuolema on hyvä.
Se on meille niin hyvä,
meille väsyneille,
jotka emme jaksa enää valvoa.

Joka ilta kun lamppu sammuu
ja saapuu oikea yö,
mä toivon,
että se oisi ikuinen.


---


Minä haluan teidän tietävän.
Minun hautajaisissani soitetaan
”Rakastan elämää”; Leevi and the Leevingsin: ”Elämä ikkunan takana” ja Lou Reedin ”Perfect Day”.
Ja mä haluan avonaisen arkun,
jotta mä myös kuulen musiikin ja itkun.
Mä oisin jo kuollut jos voisin olla varma,
että näkisin miten te suhtaudutte.
Mun kuolema on aina ollut vain teidän satuttamistanne
ja minun ikuista tutkimusmatkaani,
pitääkö kukaan minusta oikeesti.
Ja kuka teistä hyppää perääni?

Mä haluan teidän tietävän,
ja mä haluan teidän toteuttavan.
Tehkää mulle mieliksi,
ku mua ei enää ole.
Oliko mua koskaan?
Te kyllä teitte mulle hyvääkin,
silloin ku mä vielä ansaitsin sen.

Ja tajusin sen.

terveisiä

terveisiä helpotuksesta.
terveisiä sademetsästä.
ja valmistumisesta ja epäilyksen varjosta.

terveisiä sairaudesta.
ja himosta.
katumuksesta.
ja epäluulosta
luottamuspulasta.

mä en osaa nyt sanoa mitään positiivista, vaikka sellaiseenkin olisi syytä.
siihen ei usko niin paljoa, että sen vois sanoa ääneen.

terveisiä elämästä.

rehellisyys ei kannata

mä kerroin tolle yhelle äsken rehellisesti
et mä haluun sitä.

se sano kasvaneensa.
jostain syystä se tuntu loukkaukselta.
ihanku munkin olis pitäny.
mä myös sanoin, et mä en oo onnellinen.
en mä muuten sitä niin paljoo haluais.

mulle tuli paha mieli.

mulle tuli taas torjuttu olo.

mut torjutaan parisuhteessa.
mut torjutaan irtosuhteessa.

mä en kestä.
toi mies.
se ei oo hyvä.
se on vaan saatanan komee.
mä oon halunnu sitä vuosikausia.
mä voisin alkaa itkee nyt.
jos se ois mun tapasta.

vittu mä oo mikään nainen.
naiset itkee.

mua itkettää silti.
silmiä kuumottaa.

enkä mä voi mennä kenenkään kainaloon sanomaan,
et hei! toi jätkä on aikuistunu.

vittu miks mä just tänään oon rehellisessä humalassa?
ei siinä oo mitään järkeä.

ei rehellisyydessä oo koskaan mitään järkeä.

älä ees kokeile.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 24,25 &26

Nyt mä jaksan uskoa, et vaikka sä nait porttikongin takana asuvaa tyttöä,
mun on hyvä ottaa etäisyyttä asioihin.
Ja tuntuu hyvältä ehkä sittenkin päästä pois.
Mä lähden taas kullanhuuhdontaan.
Täällä mä en nyt rikastunut.

Nyt, muhun rikkaampana, sattuu enemmän.
Mua on loukattu ja vihattu.
Pientä liioittelua aina täytyy saada.
Minä jätin taakseni teidät kaikki.
Edes muistoissani ette seuraa minua.
Minä avaan silmäni uudelle kivulle,
vanhalle tutulleni.

Kaiken tämän vasta ollessa alussa
minä luulen tietäväni haluni.
Tuttu tapa huijata itseään.
Minun ei teitä pitänyt huijata.
Antakaa minulle anteeksi.


---


Toisten vessat on pelottavia.
Varsinkin,
jos noi toiset on kotona.

Mua nolottaa käydä vessassa.
Mä en oo ihan varma miksi.
Ja, jotkut vessat on pelottavampia ku toiset.
Mä rakastan käydä vessassa kotona, yksin.
Ovi auki.
Mut jos ovi pitää lukita, mua pelottaa omassa vessassakin.
Se on väärin.

On muuten totta, et ei voi sanoa ei.
Välttämättä.
Jos sulta ei kysytä mitään, sulle ei anneta aikaa puolustautua tai vastata.
Se on väärin.
Sillon sä et mun mielestä oo vastuussa teoistas.
Mut väärin se on.
Niin väärin.
Ku joutuu tekemään jotain sellasta mitä ei haluu
ja mikä tuntuu pahalta.
Tietäkääkin se!
Mua pelottaa, et mä en vois nostaa syytettä raiskaajaani vastaan jos mä saisin.
Siis se riippuu raiskaajasta.
Jos se yrittää saada mulle orgasmin, se tulee.
Vaik mä en tykkäis siitä.

Mua väsyttää.
Mä voisin ihan salaa vaikka vähän nukahtaa.
Mut ei se ollu surkee cd.
Ei toki.
Ei saa katsoa lahjahevosta suuhun.

Mä oon niin yksin näitten ihmisten sängyissä.


---


Tämä on ’opi kommunikoimaan paremmin’ –matka.
Minä kirjoitan ajatukseni paperille ja lähetän sen jollekin kotiin.
Tiedän, että tulen katumaan.
Mä tiedän, että mun pitäis oppii puhumaan,
kun musta samalla tulee hiljaisempi ja sulkeutuneempi päivä päivältä.
Muistatteko te sen ihmisen, joka aina oli suuna päänä?
Mihin se on mennyt?
Who cares?

Maailmassa ei ole yhtään poikaa, miestä, joka ei ärsyttäisi minua,
ajaisi minua järjiltäni.
Ja minä vihaan itseäni silloin, kun ainut vaihtoehtoni, vastaukseni,
on lyöminen.
Minä haluan satuttaa fyysisesti,
kun verbaalinen kykyni on loppuun ammennettu.
Ja luulen silloin, että satuttaisin fyysisesti enemmän.
Se ei taida olla totta vai onko?
Minä haluan satuttaa enemmän
kuin sinä satutat minua.
Sinä työnnät minut sille rajalle,
enkä minä putoa,
minä nousen avaamalla suuni huutoon hiljaiseen,
mutta putoan,
kun kohotan nyrkkini ilmaan.
Kun sen nimenomaan pitäisi kantaa minut huipulle.

kaiken maailman

masennus

mä istun yksin sohvalla ja tuijotan eteeni
puhelin on tyhjä en saa ketään mun viereen
mä laitoin silmät kiinni ja uneksin
uneksin niistä painajaisista joita mun elämä on.

tai joita mä pelkään siihen tulevan.

joskus musta tuntuu et ne on totuus.

mä vaan istun rappusilla ja tuijotan pimeyteen.
röökin pää näyttää omituiselta. se hohtaa.
mä tuijotan puita ja sadepisaroita.
maisemassa ei ole mitään järkeä.

mun elämän ainoa ilo tulee siihen. onneksi.

sitten mä taas istun sisällä ja tuijotan.
telkkaria.
en mä kuitenkaan nää mitään. kuvittelen vaan kuolemaa.

mun päässä ei liiku mitään muuta kuin mä haluan kuolla mä haluan kuolla mä haluan

enkä mä silti halua kuolla.
mä vihaan elämää, jota mä rakastan.

hetkinen.
mä vihaan itteäni.
koska mä en kykene rakastamaan elämää.
mä heitän hukkaan sen arvokkaimman mitä mulla on.
nykyhetken.

miksi se tuijottaminen on niin helppoa?
miksi mä teen väärin vaikka mä tiedän et mikä ois oikein. tai edes vähemmän väärin.

mä tunnen lipuvani sinne kauas takaisin.
sinne suohon.
mä en rehellisesti sanottuna ees tiedä yritänkö mä pitää mistään kiinni.
onko mulla ees kumisaappaat jalassa?

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 21, 22 &23

Ja kyyneleet silmissäni minä makasin siinä,
kivusta kippuraan kääriytyen.
Minä halusin eroon sinusta, enää en jaksanut tuottamaasi tuskaa,
minä vihasin.
Minä vihasin sinussa eniten juuri sitä,
ettet välittänyt vihastani.

Tämä on ollut turhin elämäni päivä.
Turhaan minä toivon, että muuttuisiko se vielä iloksi.
Minä olen tuhlannut yhden viimeisistä päivistäni.
Sinä olet sen hukkaan heittänyt.
Näiden piti olla myös sinun päiviäsi.

Nyt minä satutin uskollisinta (?) rakkaintani.
Vain raivoni takia.
Raivoni kasvaa ja kasvaa
ja sinä et ole täällä auttamassa.
Miten voisin puhua sinulle hyvästä, kun en voi edes raivota sinulle?
Mikään ei nyt estäisi minua, olisitpa vain täällä.
Minä en enää halua sinua.
Meinaatko nyt jättää minut?
No niin, pitihän sen joskus tapahtua.

Sielullani minä nään sinut allani,
kun yritän ratsastaa sinut onneen,
edes hetkelliseen,
kun minuun sattuu.
Kyllä minä muistan sinut silloin.


---


Minä vihaan itseäni ja elämää(ni) siinä määrin.
Minä hautaan kasvoni,
kiroan ruumistani,
sieluani ja kaikkea tätä paskaa, mitä haalin ympärilleni,
jotta vain sattuisi enemmän.
Voi, miten vihaankaan tätä kaikkea!
Minä en voi olla sinun koska en tyydytä sinua.
Minä en ole kaunis sinun edessäsi.
enkä enää kenenkään muunkaan silmissä.
Sinä vihaat naisia.
Minä olen mielessäsi aivan samanlainen kuin nuo muutkin,
miljoonista sinä et halua minuakaan.
Älä sitten väitä haluavasi.

Minä en murjottanut tänään.
Minut vain oli työnnetty häkkiin,
josta en verbaalisesti saanut löytää ulospääsyä.
Minä en osaa puhua, koska minun ei sallita.
Järjenjuoksuni ja
ennen niin arvostettu älyni
on jättänyt minut.
Ei.
Minä sen pois häädin.

Onko asian laita noin muidenkin kohdalla, ketkä minut jättivät?
Toivottavasti minä ansaitsin sen.


---


Te kaikki luulitte, että minä olen kokematon, kiltti tyttö.
Ja yhden virheen takia te minulle nauroitte?
Minua halveksitaan kaikesta.
Sinäkin, joka minuun yhdyt,
näet minut pelkkänä huorana.
Vain koska en rakasta sinua
ja silti pystyn siihen.
Minä teen sen vain satuttaakseni itseäni.
Ja olenpa oikeassa,
niin se sattuukin.
Miksei se saa sinua rakastamaan minua?
Koska katsot minua silmiin ja sanot rakastavasi minua?
Et ikinä,
sillä tiedät, etten minä uskoisi kuitenkaan.
Ethän sinä tarkoita sitä edes alkuunkaan.

Ja viha kasvaa minussa.

Ja tällasessa tilassa mä käyn isän haudalla itkemässä.

Enhän mä itke.
Hikoilen silmien kautta.

laulaa

tahdon laulaa.
tanssia ympäri.
halata sua lujasti.

kirmata vehnäpellossa.
kaurapellossakin.

musiikki kaikuis kaukaa puiden takaa
tanssilavan kopina kuuluu taustalla
ihmisten iloinen känninen remu
valot ja äänet
ja makkaran haju.

tanssilattia natisee
lippuluukku on vanha ja maali rapistunut.
sieltä saa sellaisen leiman käteen.
ujosti mutta mielenkiinnolla sitä kulkee eteenpäin
kohti sitä natisevaa paviljonkia
kurkistelee miehiä pulloineen ulkohuussin takana
naisia hameineen ja valkoisine korkokenkineen
penkillä juoruumassa.

sitä tuntee ittensä aina ulkopuoliseksi.

ilta huipentui siihen kun näki juopon sammuvan soraan
tai pääsi isän syliin tanssiin mukaan
ja sai rahaa ostaa jaffaa vanhalla etiketillä ja niin pienen karkkirasian.

niin pienen ettei niitä enää voi ees ostaa.

eikä niitä taida enää olla ees olemassa.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 17, 18, 19 & 20

”Raiskaa minut, tuhlaa minut, ystäväni.”

Mä oon aina halunnut kirjoittaa teille kirjeen.
Jokaiselle omat viimeiset sanat.
Olisi pitänyt tehdä se silloin kun te olitte vielä mun elämässä.
Olisi kiva tietää nyt jotain mun elämästä.

Mun tatsi alkaa kadota.
Se välillä vähän pelottaa.
Mut enks mä just sitä hakenukin?
Mut ois kiva tajuta,
muistaa.

Ai niin.
ne kirjeet.
Mä jättäisin köyteni päähän,
puukkoni viereen,
ruiskujeni alle,
teille kaikille viestit.
Ettei kukaan tuntis oloaan kovin laiminlyödyksi.
Mutta, entä kenet mä unohtaisin?
Se loukkaantuis.
Jos sinä nyt luet tätä, anna anteeksi.
Unohdan niin paljon.
Minä kirjoitan tätä meille kaikille.
Teille.
Mä haluan niin miellyttää kaikkia.
Mä kun aina luulin, et te pidätte mua tyhmän omituisena, mutta tehän pidätte siitä sittenkin.
Joo, piditte, mä yllätyin.
Sellanen välittäminen aina sai mut varpailleni.
Se oli niin yllättävää.
Ei musta oikeesti voi kukaan olla kiinnostunut.
Enkä mä muka voi olla?
Voinpas.
Mä haluan teidät kaikki!


---


Ja se, joka ei ikinä mua saanut jättää, jätti minut pikkuhiljaa,
pieni askel ihmiselle, mutta valtava ihmiskunnalle,
kerrallaan.
Tommonen sattuu.
Mutta kiitos viimeisimmästä.
Miksei kukaan puutu?
Ihanaa.
Tule, ota, omista.
välitä

Ja nyt ku sä et tullut.

Mä oon aukivenytetty,
revitty
ja mua särkee.
Mua pelottaa.
Se punainen aurinko vajoaa.
Mun aurinko.
Mä haluan olla kaunis.
Laiha. lähinnä.
Ja vaikka sä revit mut auki,
se ei tee musta kaunista.
vaikkakin nöyrän.
Ota tämä kipu pois.
Ota rumuus pois.
Anna minuun sattua.
Minä annan.
Miksi.
Onko se nyt hyvä.
Sä saat nautintoa mun nautinnosta.
Mä saan nautintoa mun kivusta.


---


Äitini sanoi minun näyttävän vanhalta haaskalta.

Otin matkan, yhden hengen huoneella ja lisämaksulla,
nuoruuteni ja lapsuuteni hulluihin päiviin.
Niin huolellista randomia ei kukaan heitä nykyään.
edes.

Nuoruudestani haen pohjia kollaasitöille,
minun kokoamille,
muiden taideteoksille.
Missä on SinäMinä mihin lähettämäni kirjoitus julkaistiin?
Missä on Anna, jossa siskoni esittää haastattelijan mielipiteitä?
Julkimo.

Taas minä odotan sinua.
Ja pelkään sinun tällä kertaa ikinä palaavan.
Tuo matka vielä kantaa meidät liian kauas.

Mitä minä rakennan tällä rakentamisella?
Miksi kerään itselleni muistomerkkiä roskakasasta?
Muistatteko te minut siitä?
Jaksatteko te lukea nämä kaikki?
Jaksatteko nähdä viimeisenkin kuvani?
Minä uuvutan teitä kyllästymisellänne.
Teitä hirvittää ajatus, siitä ettette te olekaan niin kiinnostuneita (tarpeeksi) että jaksaisitte kaiken tämän loppuun.
Ja te kun luulitte, piditte itseänne ystävänäni.
Ette te jaksakaan,
halua tietää.
Minä nauran teille.


---


Ja entäs se kirjoitus, minkä äsken luin,
mitä ette julkaisseet?
Mielestäni se oli nerokas.
Minä muistan kirjoittaneeni sitä yön.
Ja paljon typoja.
Se pitää liittää.
ja parannella.

Syy, miksi en muista, mitä edellisellä sivulla kirjoitin.
Minä kirjoitan ajatukseni.
Jotta niitä ei tarvitsisi turhaan ajatella,
hukkaan.
Ne asettuvat paperille ennen kuin mieleeni.
Mieleeni ne eivät asetu.

Tiedätkö sinä jalkovälisi kutinan?
Sen tunteen kun tietää että lääkäriin on mentävä.
Turhaa, koska lääkäri kertoo sinulle, mitä jo tiesit.
Sitä et halua totuutta.
Ei tietenkään.
Kukapa haluaisi?
Epätieto, myönnettäköön, on hirmuisampi, mutta ei halua.
Mutta kipu on niin moinen.
Minä en saa tänäkään yönä nukuttua.

Ja kynä pysähtyy kädessäni.
Kuuleeko se kaukaisen onnettomuuden
vai lähestyvän onnettomuuden?

korvaan nykyisyyttä menneisyydellä.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 16

Ja sit ku se iskee, niin me ei ehitä tajuun mitään.
Eikä onnex muistetakaan.

Nyt ku mä olen siirtänyt lähtöäni ja kokenut kauniita asioita, taistellut onneni eteen, mä haluan teidän sääliänne ja hoivaanne.
Mä hakeudun silti kotiin yksin.
Kotiin, vaikka eilen poistin kätteni jäljet seiniltä,
ja alan maksaa vuokraa.
Tänne minä silti halusin tulla.
Ja sain lisää kätteni jälkiä käsiini.

Minä taas koin kiusauksen eilen.
Mutta yllättävän pienen.
Ennen sen voima oli valtava.
Nyt katsahdan taakseni ja pidän huolta etten loukkaa ketään teoillani, sanoillani.
Mutta silloin loukkaankin tekemättömyydelläni, hiljaisuudellani ja valehtelemalla.
Minä päätin, että ihmiset varmasti valehtelevat eniten kun heidän herättää.
tai estää nukahtamasta.

Minä tunnen taas kipua.
Joo mä tiedän.
Pitäis aina pitää huolta.
Mutta kun ei tykkää siitä.
Mä haluan kai sit kärsiä.
Ei voi ketään muuta syyttää.
Syyttäkää vaan kaikki mua!!

yksinäisyys

minä kirjoitin ylioppilaaksi silloin monta vuotta sitten.
ainekirjoituksessa taisi olla aiheena pohjana lehtiartikkeli.
vanha mies oli löytynyt kuolleena ratikasta.
päätepysäkillä.

se oli matkustanut koko matkan
kukaan ei tiedä kuinka kauan
kuolleena.

päätepysäkillä ajaja tuli ukkoa herättelemään.
voin kuvitella.
se luuli sitä juopoksi varmaan.

ei mies herännyt.
se oli yksin matkustanut.
ostanut lipun.
kuollut yksin
ratikkaan.
kenenkään huomaamatta.
kukaan ei välittänyt vaikka se ajoi kauan.
pysyi kyydissä liikahtamatta.

silloin ei tullut lipuntarkastajaakaan.

mä kirjotin siitä aiheesta silloin.
yksinäisyydestä.
ja kirjoitan taas.

miksi se mies kuoli yksin?
miksi minä kuolen yksin?


miltä tuntuu kun tajuat että istuit kuolleen miehen vieressä?

tai vielä pahempaa.
miltä tuntuu kun tajuat että istuit yksinäisen miehen vieressä hänen viimeisen hengenvetonsa aikana?
etkä tehnyt mitään.

miksei ventovierasta voi ottaa kädestä.
lähimmäisen rakkaus on sanahelinää.
lähimmät ystävätkään ei oikeasti kestä totuutta kuolemasta tai meistä.

mun äiti on ollut monen ihmisen luona niiden kuolinhetkellä.
mä en ymmärrä miten se jaksaa.
mutta se ymmärtää sen, että miten tärkeää on olla jonkun vieressä,
pitää kädestä,
silloin kun lähtö koittaa.

mä haluan sitä itselleni myös.
mutta mä haluan että mun vieressä ollaan myös elämässä.

miltä tuntuu kun tajuat, että sun vieressä istui joku, joka haluaisi olla vähemmän yksinäinen?
niinkuin sinäkin.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 13, 14 & 15

Ja sitten mä päätin, mitä mä teen.
Muutan.
Yksin asumaan ja kasvatan kannabista.
Poikaystäväni mielestä se ei ole todennäköistä.
Hän hymyili minulle tänä aamuna
ja teki minut onnelliseksi.
Minä aloitin tällä kertaa lääkärin määräyksestä noiden tablettien syömisen.
Ja takapuolen laastarin alla kipu ja kirvely.
Liukastetta.

Ja sitten ku mä haluan mä oon ku spiidiä vetäny pikkulikka. (joo likka)
Mut ainoana erona estot.
tai sä vaan et haluu mua.
Sit ku mä haluun, kerrankin, ja joku vielä ähkii siihen malliin telkkarissa, sä et halua mua.
Mä oon jo monta päivää halunnu.
Mä oon aika varma et tää on nyt sit sitä välttelyä.
Jos me ei naida juhannuksena niin mä nain sit jotain muuta.

Mut ”parisuhteessa ei uhkailla, pakoteta eikä lannisteta”.

---

Kukakohan mut löytää kuolleena?
Toivottavasti mun veri valuu mahdollisimman monen auton päälle.

Sanomattakin on selvää, että minä haluan kuolla ,
en koska vihaisin elämää, vaan satuttaakseni läheisiäni.
tai kauempia tuttavuuksia.
Minä haluan merkitä jotain kaikkien heidän elämissään.
Minä en taida olla kyllin kaunis siihen elävänä.
Sääli sinänsä.
Minä olen varma, että satutan enemmän ollessani elossa.
Eikä kuitenkaan kukaan tapa minua.
Mutta oman käden kautta kuolleena pappi ei voi sanoa hautajaisissani, että:
”Hän oli elämäniloa pursuva neito, joka ei olisi halunnut vielä kuolla.”
Kuten ilmeisesti kävisi sairauden minuun iskiessä.
Voi kunpa ehtisisin Jumalaa ennen!

---

Mut kyllä tää luetaan.

Mä oon menossa jätettäväksi ja petettäväksi.
Pettämäänkö?
En taida tietää.

Toisten viinoja on asia maistella.
Kaikki pitää tehdä hetken mielijohteesta,
tai sen harhasta.
On hyvä olla koko ajan humalassa tarpeeksi.

Saakohan parkkikiekkoja piirtää tarpeen tullen.
Pimeetä.
Mä oon maan alla enkä enää näe.

Mä en muista kaikkea.
Musta tuntuu, et en mä haluukaan muistaa.
Yleensä juhannuksen vieton tarkoituksia on humaltua ja unohtaa.
Juonko mä unohtaakseni?
Ainakin nukkuakseni.

Se mies söi tuhkaa.
Mä yritin kovin olla aineissa
ja kai se huomattiinki.
Mut en mä tullu nopeaan alas.
Mä luulin ja ilmaisinkin,
et mä en ikinä palaa tältä tripiltä.

Toisaalta hyvä matka, mut loukkaannuin mä pari kertaa.
ja loukkasin.
Asiaa on että mua ei yhtään kiinnosta.
Ei kukaan välitä kuitenkaan, paskan vertaa, et mitä mä sanon.

Sinä, joka luet tätä.
Miksi niin teet? Sinä et tuntenut minua enkä minä sinua.
Miks vitussa mä ees kirjotan?!!

Ai niin, satuttaakseni.

Ei, ei me olla selvillä.
itsestämme ainakaan.
Minä annan sinun lukea tätä, miksi, et sinä tainnut välittää.
Rakasta minua enemmän joka hulluuden kohdalla.
Kun minä joudun sairaalaan,
kuole sinä rakkaudesta minuun.

Ja minä kärsin.
Minä kuitenkin itken hulluuttani,
itkenkö hulluuttani vai koska olen luullut että sinä kuolet minun hulluuteni takia.
Minä tässä haluan kärsiä.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 12

Kleopatran tunsin.
Sen käärme kasvoi kauniisti nenän vartta.
Punakeltainen käärme, kuin meikki, kuin tatuointi ja naamio.
Hulluksi vuoroin kantajaansa vuoroin käärmettä haukuttiin.
Se oli vain luojan luoma, miksi sen piti kärsiä?
(kts. edellinen Jumala…)
Minun lisäkseni vain käärme oivalsi tämän.
Miksi se ei syyttänyt huumeita?

Mitä me näemme vihreämpänä aidan tuolla puolen?

Onko onnella lahjoja.
Minä teen väärään aikaan vääriä ja oikeita tekoja.
Miksi me näemme eri silmillä?
Samasta paskasta me kaikki olemme luotuja.
Hiiltä ja vettä.
Kurkumaata.
Mutta silmien taustat jalostettu.

Kuka meidän hulluutemme määrää?
Me itse, mutta kuka muu?
Meille ei ikinä anneta niin paljon vapautta.
Me vain huijaamme.

Suhteellista, dear Watson.

uimisesta ja elämästä

oletko koskaan hypännyt tuntemattomaan veteen?

tai seissyt ehkä siinä rannalla ja uittanut peukkuvarvasta vedessä ja miettinyt
uskaltaisko sitä?

siinä sitä seisoo ja varvas kastuu
ja sit kerää kaiken rohkeutensa ja sittenkin juoksee ja
hyppää.

tuntemattomaan veteen.

siinä voi satuttaa.
jalka voi mennä poikki
tai halvaantua koko kroppa.

ois ollu parempi vaan seistä siinä rannalla
varvas märkänä
ja tutista.

eikä ehkä koskaan uskaltaa syvemmälle.

mutta yleensä kun ottaa riskin ja
hyppää
ni osuu pohjassa olevaan kiveen vain sillä peukkuvarpaallaan.
sit pelästyy
et voi jos oisinki osunu siihen pää edellä tai jotain muuta karmeeta.
sellanen pelon ja huojennuksen väristys kulkee koko kropan läpi.

ja sit sitä ui rantaan täysiä kovaa vauhtia
ennenku jotain pahaa oikeesti sattuu.

vaik pitäis ennemmin uida pidemmälle
pitkin rennoin vedoin
ja nauttia siitä,
että riski kannattikin ottaa.

sillä kertaa.

huomenta

eipä ole tullut vielä paljoa nukuttua

työt seisoo
samoin järki

vaikka on kuinka tylsää silti ei tee mitään hyödyllistä

ulkona sataa ja tuulee

pitäisi kait nukkua taas koko päivä jos vaikka sitten järki kulkisi

hui mikä määrä hoidettavia asioita!
paniikki

kirje

hei sinä!

minulla on ikävä sinua.
olen tänäänkin ajatellut soittavani, ottavani yhteyttä.
en uskalla.

en tahdo että ymmärrät väärin,
vaikka en tiedä itsekään mitä tarkoitan.

piiloviestejä lähetän sinulle pitkin iltaa. enkä tiedä mitä niistä ajattelit.
olisimme rehellisiä.
ihminen voisi sanoa suoraan.

pelkään tosin, ettet pidä minusta suorasanaisena.
avautuneena.
pelkään myös, etten pidä sinusta avautuneena.

yrittänyttä laitetaan.

ystävällisin terveisin,
alja

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 11

Ja nyt kun en ole saanut suutani auki tarpeeksi, tai sainkin liikaa,
olen alkanut pähkäilyn, että mitä oikeasti haluan.
Enkä tiedä.
Jokainen miettii sitä jossain vaiheessa.
Valinnan vaikeuden ei kuuluisi ajaa ketään itsemurhaan,
ehkä väärä valinta, mutta ei,
kyllä minä taas liiottelen!
En halua sinua, en halua olla ilman sinua.
Se saksan tunnin laulu…

Minä kirjoitan nimeni hiekkaan, sen tuuli sinulle kuljettaa.
”Ja jos en sitä muuten perille saa, sen tuuli sulle kuljettaa”.

Mä en oo maalannu taas ikuisuuksiin.
Ennen taas olo autuaampi, mitä masentuneempi minä olin.
Voiko masennukseenkin turtua.
Vai olenko minä onnellinen?
Mitä vittua?
Voisiko se olla mahdollista?!!!

kännisiä tunnustuksia

näätkö nuo leijat helsingin yllä?

mä ajattelen sua enemmän
ku ansaitset.

mä en tunne sua,
mun sydän vain tuntee -
se ottaa sut mun syliin
halaa,
suutelee.

mä tiedän miten meidän kävis jos
kahestaan mentäis.

tavallaan jokainen on surullinen

lauletaan

en tule piiritanssiin kanssasi
juoksen karkuun
ähhähhää

"meistä tuli luusereita, taksikuskeja suutareita, yksinhuoltajaäitejä muurareita..."

lauletaan

tutulta tuntuu
aatteet vaihtuu vaatteiksi
"meidän piti muuttaa maailmaa..."

sisäinen ristiriita on valtava
sä et voi voittaa sitä sotaa

omia aivojaan ei voi komentaa
koska ne komentaa sua
me ollaan omien aivojemme orjia
mä oon sen isäntäkasvi
vitun loinen
se imee musta mehut
se tekee musta tällasen
kuka se on?
kuka?

 
mut tota kohtaa mä en ymmärrä:
"tänään voidaan hetki olla kuninkaita"

miten niin?

orjia ollaan aina
omien ajatustemme orjia
ei mikään ihme että tuli monta vuotta oltua pilvessä
sillon ei ajatukset vaivannu
ja kerranki sai nukuttua

aa niin hyvin sai nukuttua
ei yhtään painajaisia.

raskas taakka
oma pää kantaa
sattuu hartioihin

älä taputa mua olalle
ees kannustavasti
mä murrun

 

ongelmia paratiisissa

miksi sä torjut mut?

mä tuun hiljaa
hivuttaudun hellästi

viettelen
suutelen hartaasti

en mä tee sulle pahaa koskaan
mä en pettäny sua

mä rakastan sua kokonaan
kaikkia pikku vikoja myöten

mä rakastaisin sua kokonaan
jos vaan kertoisit mulle loputkin

älä tee musta tyhmää
älä sulje mua pois
sä oot muuttunu liikaa
mä en saa enää olla oma itteni

mä yritän olla painostamatta
mut ei ikuisuutta jaksa odottaa vastauksia

saamattomuuteen

sä pyörit tekosyiden ja välttelyn maailmassa
mä oon sanonu sulle etten oo onnellinen näin
et taida ottaa mua todesta?

mä rakastan sua kaikesta huolimatta
ja sen takia juuri enemmän
kuhan vaan luottaisit
avautuisit
niin kuin ennen

oonko mä sanonu tehny jotain mikä on pelottanu sut?
mikset sä kerro?
mä itken näitten luomien takana
sä et kuule sitä
koska mä yritän olla painostamatta
hoputtamatta

mutta ikuisuutta ei jaksa odottaa
vastauksia.

mä en rakasta sua tollasena
mä rakastuin suhun sellasena ku olit silloin
et sä voi paljoa muuttua enää
selittämättä mitään

anna mun suudella sut taivaisiin
kantaa paratiisin porteille
nuolla sun kivut pois
antaa unohdus ees hetkeksi

niinkuin säkin osaat antaa mulle

vastaa mun kysymyksiin rehellisesti ni kaikki on helpompaa
me ollaan sen arvoisia.

tänään taas

ota dikikamera
kato joo kovalla koolla

sitten sulta häviää sieltä kaikki kuvat mitä oot ottanu festareilta
joo vituttaa
kaikki hienot kuvat niistä ihmisistä jotka häpeää itteään kännissä

mä oisin halunnu ne kuvat talteen

niille piti nauraa

mieti nyt
mä oon festarimeiningeissä ja kaikki nukkuu
ei oo reiluu

ne piti lähettää niille
häpeän kuvat

niinku musta ei ois sellasia

nyt ne on kadonnu
kaikki bittiavaruuteen

mäkin joudun menee nukkumaan

se poika käänsi mulle posken
en jääny sen viereen
kuiteskaan
yritin suudella lohdutuksex
hyvän yön suukon
ja se perkele käänsi mulle posken

niin kauniit silmät
katsoi mua
ikäisensä silmät
sulaa suklaata
vaikkei ollu ruskeet

mun täytyy palata
ja yrittää uudelleen

ja lopettaa tää umpitunnelissa kirjottaminen

tänään ja huomenna

pitkästä aikaa sain migreenin.
se kertoo siitä miten stressaantunut ja paniikissa olen töitten takia.
ja muutenkin.

koko päivä menee pilalle sairauden vuoksi.
sairaus aiheuttaa vain lisää stressiä.

mä en kykene suoriutumaan.
mun fysiikka pistää vastaan. tai mikä lie psykosomatiikka.

ja pitäis lähtee rentoutumaan
pitämään hauskaa kavereitten kaa

tuleeko siitä mitään
kun stressaa?
kantaa olallaan sitä tuskaa että työt on tekemättä?
sitä tuskaa että on luopio

otanko mä festareille läppärin mukaan?
istun siellä ja teen töitä?
wau.
auttaisko se stressiin.

migreeni tuli vielä sanomaan et ähäkutti etpäs pääse helpolla
pitämään hauskaa

"mä kuljen sun mukana ja pilaan kaiken
melkein estän sua lähtemästä"

tottajoo, ei mua enää huvita lähtee. makaan sängyssä ja murehdin.
murehtimalla en ainakaan saa mitään tehtyä.
päänsäryn ja väsymyksen takia myöskään.
silti on mentävä.
mikään ei piristä niinkuin kunnon hauskanpito.

nyt tulikin mieleen
osaanko enää pitää hauskaa
pärjäänkö ilman tuota poikaystävää
joka taas jätti mut yksin kotiin
niin kuin liian usein.
mä tunnen kuinka se kasvattaa meidän välille aitaa
sellasta piikikästä
ei uskalla lähestyy

mä putoon yöllä sängystä
yksin


miksi mut saa niin helposti lyötyä?
miksi annan periksi jo vähäisen paineen alla?
miten mä en enää oo se nuori vitsa vaan kämynen kelopuu?
mä en kestä minkään painoa.
sitä mä vihaan itessäni nykyään. en oo enää se sama. voittaja.

ja annan harmaan puun pirstoutua
musta ei oo mitään jäljellä kohta

mä en todella tiedä kenen elämää mä elän

kaikenmaailman

just joo.
katselin aurinkoa
sateista peltoa
keijukaissumua.

yöllä kaatosateessa en jaksanut juosta vessaan asti.
kumisaappaat jalassa kyykistelin pihan reunalla.
hävetti oikein.

kun on siunattu yliaktiivisella virtsan erityksellä.
jee. tosi jee.

näin unta puhuvista kauriista.
ne tuli aidan viereen mua katsomaan.
uros kauris oli vihainen kun puhuin sen lauman naisille.
sitä piti juosta karkuun.

pitkään aikaan en ole unessa juossut karkuun leijonia.
viime yönä tosin pelastin äitini hukkumiselta.

yhä tunnen olevani huono ihminen,
ei musta mitään kotirouvaa taloudenhoitajaa saa.
en haluaisi ollakaan sellanen, mut yhteiskunta painostaa
se niin painostaa.

rätti käteen ja pölyjä pyyhkimään.
tiskamaan lattioita hinkkaamaan.

aivan. siinähän se vika onkin.
kunnon ihmisillä ei ehdi tulla pölyä.
niitten lattioilla ei oo likaa ja tavaroita krääsää.

niitten koirista ei lähe karvaa?
niitten kengissä ei tuu hiekkaa.

mä en pysty nyt keskittymään.
jos alakerrassa ruvetaan vielä kovempaa huutamaan, ni täällä ei nuku kohta kukaan.

12.7.04

Mihin jänikset menee sateella?
Piileskeleekö ne sammaleen suojissa
Saniaisen alla?

Niin kuin minä pienenä.
Saniaisten alle mahtui hyvin lukemaan aku ankkaa
Silloin kun en halunnut löytyä

Halusin että mua etsitään
Joku todistaa et kaipaa mua
Mä taisin olla loukkaantunu

Saniaiset on valtavia
Pieni tyttö mahtuu sinne aivan loistavasti
Kyyryyn
Kippuraan
Keinuttamaan itseään edestakaisin

Itkemään

Mihin peurat menee sateella?

Koivun alle, männyn suojaan, tammen lehviin?
Kuka niitä lohduttaa?

Ei kukaan, kyl mä sen tiedän.

Yksin nekin on ajatustensa kanssa.
Kattelee maailmaa ilman kaveria.

Elämä on niinku masturbointia.
Sitä ei voi jakaa kenenkään kanssa.

Elämä on sun päässä, sun ruumiissa.
Orgasmit on sun sisällä,
Samalla tavalla kuin kaikki muukin.
Kukaan ei tunne sun tunteita
Ei nää sun surua.

Etkä sä nää ketään.
Etkä tunne.

Yksin joudut elämäsi elämään.
Tai tuhlaamaan.
Ja kuolemaan.

Häviääkö tää maailma kun mä kuolen?
Eikö se ole olemassa vain mun päässä?
Mun ympärillä.
Mistään muusta mä en tiedä mitään.

Mihin linnut menee sateella?

Ne lentää taivaaseen.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 10

Tää paska ois varmaan paljon mielenkiintosempaa, jos mä oisin paukuissa useammin.
Vie minut pois!

Mulla on sun kuvasi lompakossani.
Kai vain, jotta saisin ottaa sen pois.
Sä jätät ja mä jätän.
Tää on nyt, sen on oltava, kilpajuoksua kumpi ehtii ensin.
Mitä järkeä on valehdella?
Saako siten paremman orgasmin, kun luulee että toinen rakastelee sun kanssa,
kun me vaan naidaan?
Sä et varmaan ikinä tuu rakastelemaan mun kaa.
Kummaa, kuinka mä sieluni silmin näen sun rakastelevan muitten kaa.
Sä et naura niille niin.
Sä naurat mulle ku mä oon niin surkee ja samanlainen.
Sä sanot meitä kaikkia hassuiksi ja hulluiksi.

p.s: mulla on oikeesti päässä vikaa.
sen takii sun pitäis pitää musta enemmän, ei vähemmän!

Mut sä oot erilainen.
Ja ku mä yritän olla erilainen niin en mä voi.

Mä en kerta kaikkiaan voi voittaa tässä suhteessa.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivut 8 ja 9

Joo, mä luen toisten kirjeitä salaa.
Se ei oo reiluu.
Nyt mä kyl rupesin funtsii, et johtuiskohan se siitä,
et mä haluaisin et joku lukis mun juttuja.
En mä näitä itelleni kirjoita.
En mä oo sen arvonen.
Lukisittepa, niin mä toivon,
ja tuntisitte mut paremmin.

Nyt mä kyllä tunnen teidät paremmin.

Vaikka mä oon lukenu enemmän teille kirjoitettuja kirjeitä.
Se sai mut raivoihini ja sellasta paskaa.
Mä en voinu asialle mitään.
Väärin hankittuja todisteita.
Mut vittu, mitä sä kirjotit sille takasin?
Älkää jumalauta valehdelko mulle.

---


Mä ryntäilen vihaisena.
Äiti sanoo, et mun silmät lyö salamoita sillon.
Mut se ei oo oikeen tyytyväinen tähän nykyiseen menoon.
Miks mä kotona istuisin?
Ei siellä oo ku mun omia kirjeitä,
ja niissä on asioita, mitä mulle halutaan kertoa.
Mä haluan tietää kaiken teistä jokaisesta.

Mä haluat et te nautitte salaisuuksien jakamisesta.
Olkaa ihmiset avoimia!
Ei salaisuuksissa oo mitään mieltä.
Mun omat salaisuudet loppu just siihen, ku mä kehitin mun uuden hienon hyvän toden
jumalateorian.
Maailmankaikkeusteorian.
Sitä ei kukaan voi kyseenalaistaa.
Hyvä niin.

Maailmassa on hyvääkin vain jotta kaikki paha sattuis enemmän,
just ku on menny hyvin.
Ettei me turruttais tähän paskaan.

Siks tv-kanavia voi vaihtaa.

juhannus tuli ja meni

ja sen taas näimme, että aina joku menee pieleen.

tuli onneksi oltua ees kännissä, ja hauskaa oli sen aikaa.

onneksi saimme juhannusruuat laitettua, ja oli makoisaa.
suvun jäsenet tosin ottivat hermoille, vahingossa välillä tai tarkoituksella jatkuvasti.

on se kumma kun aikuisilla ihmisillä ei ole käytöstapoja.

onneksi minulla on. (=

naarmuilla

vaikea edes kirjoittaa kun sattuu niin kovin
kyynärpäät ja polvet
reisi ja koko pömpöttävä osa vatsaa ihan naarmuilla
kämmenet haavoilla

rintoja aristaa ja polvet on turvonneet
niskaa jumittaa

vaikea on keskittyä kun vatsaa kirvelee

piesty olo
joka paikka herkkänä
ei jaksais enää yhtään kipua
pistää vihaks jo

kipuhan voi olla hauskaa
hauskaa on ainakin muilla kun ne kuulee mun huudon suihkusta kun vesi viimein valuu mun vatsalle
hauskaa kuulemma oli kun tennarit vaan vilahti nurkan taakse
ja seuraavaksi vaan näkyy kompuroiva räpiköivä koirantaluttaja
mahallaan asfaltissa ja sorassa
raahautuu paita mukavasti ylhäällä
ja hokee vaan että auauau

opimme tästä että katsomme eteenpäin mihin se koira on menossa.

mitään muuta tänään ei sitten tapahtunutkaan
paitsi että löin varpaan ovenkarmiin oikein kunnolla ja kovaa

ei ole mun päiväni.
kenen päivä tänään oli?

hohhoh

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 7

Mä kertoisin teille totuuden mun maailmasta ja mun ongelmista,
musta.
Jos osaisin.
Ei mulle ikinä oo totuutta kerrottu.
Mua ei kyllä pidetty missään häkissä.
Mä oon vapaan kasvatuksen tulos.
täysin.
Mut jätettiin vapaasti kuolemaan.

Tässä huoneessa sinä, isäni, suutelit minua otsalle viimeisen kerran ja sanoit rakastavasi mua.
Kahden päivän jälkeen sä olit kuollut.
Mä oksensin.

Tää huone on mun.
Tässä huoneessa isä minua rakastat.
Kukaan muu ei mua oo ikinä niin rakastanu.


Jerri.
Pitääkö kaikki myrkyttää?!

Jumala, toivottavasti sait hyvät naurut ku mä huusin.
Mä pidin sellasta ääntä, mitä Suuri Australialainen ei halunnu koskaan kuulla uudestaan.
Mä tuun huutamaan samalla tavalla, jos se susta on kiinni.
Jotain rajaa sanon mä.
Miks et sä vois olla armollinen?
Ja mä vielä uskoin suhun!
Lauloin sulle psalmin.
”vaikka kulkisit pimeässä laaksossa ei sinulla olisi mitään hätää, sillä minä olen sinun kanssasi, minun vitsani ja sauvani sinua johdattavat.”

Just sitä mä en halunnu.
Nauti, ku viet multa rakkaimpani pois!
Nauti nyt!
Nauti sitten ku mä leikin jumalaa ja kuolen ja ne, jotka luulee rakastavansa mua, saa kärsiä.
Mä otan kohtalon omiin käsiini.
ja nauran sulle.
Ai niin.
Nyt sä tietty hoidat homman niin et mä päädyn vihannekseks ties minne,
enkä ikinä kirjoita tarinaani loppuun.

(Musta jotenkin tuntuu, et mä en ikinä kirjoittanu mun tarinaa loppuun.)

”Jos mä en oo täällä aamulla, ku te heräätte. Sanokaa koirille terveisiä ja tietäkää, et mä lähdin ajatellen teitä kaikkia.”

silmien reunoissa

tuntuu väsymys
puhutaan unihiekasta kai

se rajaa luomet ja tekee räpsyttelystä kuivahkoa
ja valot juoksee villisti pitkin seiniä.

väsymyksestä huolimatta voisin ottaa sinut tähän viereeni.
ei tarttis sanoa mitään, todellakaan.
se riittäis et yrittäisit ymmärtää
ja antaisit mun vihdoin ymmärtää.
puhuttais, muttei ääneen.

en jaksa enää arvailla.

mulla on pyyhe hiusten ympärillä, ettei paita kastu.
jos sä istuisit tossa ni mä ottaisin pyyhkeen pois,
ja heiluttelisin hiuksia edestakaisin
just silleen viettelevästi mut kuitenkin niin viattomasti.
ja pienet pisarat lentelis lattialle.

mä katsoisin sun kauneuteen
arasti ja pelokkaasti
mua nolottais ujottais ja jännittäis.
enkä edes uskaltais toivoa sitä mitä toivon.

viime yönä siinä unessa mua ei jännittäny.
ja kun mä oon yksin ni mä uskallan toivoa

unelmien täyttymystä.

sitruunavettä

mä laitan veteen sitruunaa
se vähän edes raikastaa tätä tunkkaista sielua suuta
janoa vie edes vähän pois
siirtää kauemmaksi taas

nautin eilen hulvattomasta humalasta
aamullakin vielä siitä vapauden tunteesta
villeistä unelmista

kunnes tuli päänsärky
riemu ei ole rajaton koskaan

ihmiset sitoo mun riemun maahan
pallo jalassa täytyy perkele kulkea

sen pallon kun irroittaa niin ei oikein tiedä mihin asti mä singahdan
mihin asti mun omat siivet kantaa

ja koska ammutaan alas

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 6

Menen sinne missä minua ei kaivata,
jotta minua kaivattaisiin täällä.

Minä olen liian lojaali.
Ja lojaaliton.
Mä en oo mitään.
Onko tää kaikki taas vaan erikoisuuden tavoittelua?
Vittu, mä oon vaan oma itteni.
Antakaa se mulle anteeksi.

Ja jotta mä satuttaisin, mä haluun kertoa sulle mun ongelmista.
Sääliä mä vaan tällä kirjalla kerjään.
Ei tällästa paskaa kukaan lue.
Mutta joo.
Ku mä kuolen tää julkastaan, ihan kostox,
jotta te muistaisitte mut.

Mä haluun vaikuttaa ihmisten elämään.
Mutta onko mulla siihen oikeutta?
No ei taida olla.
Antakaa sitten mun elämän olla rauhassa

Mä tuun takaisin aamujunalla.
Väsyneenä markkinoimaan itseäni.
Vittu. Mä en saa myöhästyä.

Mä tänään sanoin mun äitiä hyväksi äidiksi.
Se luki mulle hyviä kirjoja.
Maalari ja Lintu.
Maailman kaikille lapsille luettais sellasia kirjoja,
et ne vanhempana itkis onnesta, ku ne muistais ne kirjat.
Ne lapsuuden kirjat.

Mitä ei sillon vielä onnex tajuttu.

känässä

minä valvon yksin kännissä
yritin auttaa tota yhtä joka itsesäälissä rypee
ei se halua enää ottaa apua vastaan
ei uskalla

ymmärrän sen
mut tiedän et se kuitenkin haluais

voi kunpa uskaltaisin ottaa sen puheex
selvinpäin

äää

mä osaan auttaa mut jos sä et anna mun auttaa
monesti apua ei nimenomaan haluta
koska sillon joutuis pois
siitä ihanasta pehmeestä tutusta
itsesäälin peitosta



tällasta tänään:
yks mun lembipiiseistä by lou reed:

Caroline says
As she gets up off the floor
Why is it that you beat me
It isn’t any fun

Caroline says
As she makes up her eye
You ought to learn more about yourself
Think more than just I

But she’s not afraid to die
All of her friends call her alaska
When she takes speed
Laugh and ask her
What is in her mind

Caroline says
As she gets up from the floor
You can hit me all you want to
But I don’t love you anymore

Caroline says
While biting her lip
Life is meant to be more than this
And this is upon on trip

But she is not afraid to die
All of her friends call her alaska
When she takes speed
Then laugh and ask her
What is in her mind
What is in her mind

She put her fist through the window pain
It was such a funny feeling

It’s so cold in alaska
It’s so cold in alaska
It’s so cold in alaska

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivut 4 ja 5

Ja sitten ku sattuu tekis vaan mieli kuolla.
Kaduttaa niin sairaasti.
Nyt mua sattuu.
Sanomattakin selvää.

Tänään mulla on vähän parempi olo.
Puhuin jopa lasten hankkimisesta.
Miks vitussa?
Mähän vaan tappaisin ne.
Ei niinku voi ymmärtää.
Mä vähän raotan verhoja ja ketään ei kiinnosta.

Mä en kuitenkaan halua olla yksin.
Luin jopa pari rakkausrunoa keskittymättä.
Voiskohan mun kullalle (miten kornia!!) lukea niitä?
Meillä menee taas paremmin.
Paitsi silleen…
Mä haluan olla sen.
Kai mussa on tarpeeksi masokistia.
En mä tajuu.

Joku tulee mun luo.
Sisko.
Nyt mä sitä halaan.
Jos se vaikka pelästyis.

Mä oon onnellinen.
Ja silleen samalla katkera.
Sunnuntai olo.
Aika epäreiluu.
Nyt ku on keskiviikko.

Mä niinku haluisin samalla kuolla ja kaikkee.
Mä en haluu olla missään vastuussa mun teoista.

Ja se sano et mun ei pitäis lukee tollasii kirjoja.
Mut kirjat on nerokkaita.
Juoda mä en sais.
Lihon vaan.

Mä haluan vieläkin päästä maailmankaikkeuteen.

”Onko toi vain sun ganja-käsialas?”
Kiitos.

---

Varattu.
Aina vaan varattu.
Ylösotettu.
Miksi mä oon aina varattu, jos ei siitä oo oikeesti mitään hyötyy.
Ja sitten unable. Ja miks?
Eikö niin, et me ollaan vain Jumalan pelinappuloita,
vittu mikä sadisti!
Se nauttii meidän kärsimyksistä.
Loi maailman vaan jotta sais luoda kärsimyksen.

asiaa.

Mä kärsin.
Onko se oikein, ku mä vaan yritän miellyttää.
Mua syytetään.
Enkä oo syytön kunnes toisin todistetaan.

Sanomalla ”mä rakastan sua kans” mä just todistan et silleen ei voi sanoa.
Paradoksaalista.
Mä oon sanonu sulle et niin ei saa sanoa, ja ku mä miellyttämisen tarpeestani sit niin sanon sulle sä vaan ohhottelet.

Miksi ystäväni tänään suutelit koiraani otsalle, mutta et minua.
Myös minä tarvitsen sinua.

Testamentti pitää muistaa tehdä.
Laatia.
Nyt kun on ikää, sitä ei enää jaksa muistaa.
Muistaminen on joskus tosi väärin.

Äläkä kysy miks maailmassa on pahaa.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 3

Mut sitä ei jaksa odottaa, että koska se potkii mua.
Äh ne sanoo ja lukee yhden rivin liian aikaisin.
Huh huh.

Kukaan ei ikinä lue sitä kirjaa, mitä mä en koskaan kirjoittanu.
Ja se silti harmittaa mua.
I think the truth should be told.
Nyt mä en oo vielä jumissa.

Aiemmin mä näin sen nojaamassa mua vastapäätä keittiönpöydän toisella laidalla.
Sen on vaan pakko lyödä sillä tuolilla.
Mut ei välttämättä.

Ollaanko sitä ruskettuneita vai mitä?

Mä näen ikuisuuden ääni päällä.
Oikeasti en, enkä myöskään kirjoita nyt.
Mut ehkä haamukirjailijan pitäis kertoo jostain muusta ku kirjoittamisesta.
ja huumeista.

Ja kaikki elämäni aamut, olen nukkunut.
Ja nyt valvoessani monta yötä tahtoisin nukkua
kaikkina aamuina.

vihdoin väsyttää

olen tehnyt yömyöhään huonon omatunnon takia töitä.
piti lähteä pailaamaan mut ei oikein tahtonu löytyy seuraa moiseen.
nyt vaivaa toi paperipino tossa, sitä voisi kahlata läpi moooonta tuntia vielä. mut joskus on kuulemma nukuttavakin.
hyvä haistella tollasia 70-luvun papereita, vaikkei mulla mitään pölyallergiaa ookaan, ni kurkkua rupes ikävästi kutittaan niitten keskellä.

ulkoota kantautuu ihanaa parisuhdekännihuutoa. ja autojen hälärit soi, kännykät pauhaa ja joku hullu lähti sillä häläriautolla vielä liikenteeseen. jos se nyt ajaa kännissä niinkuin olettaa saattaa niin mun velvollisuus ois tietenkin ilmoittaa poliisille. Miksei kytillä oo tekstiviestipalvelua ilmiantoja varten? tai, oowau, netissä sellasta meille huolestuneille känniajamista vastustaville kansalaisille?

yöllä kun on hiljaista niin kaikki äänet kuulostaa kohtuuttoman kovilta.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 2

Oikeasti en tiedä mitä tai ketä haluan.
Haluan ikiuneen, missä väsymys ei vaani nurkan jos toisenkaan takana.
Minä olisin se iloinen ja rakastettu onnellinen, joka ennen valloitti ja pelasti maailman.
Kuka soisi sen minulle nyt?

Minä en salli sinun rakastaa minua, valehdella rakastavasi, koska olen niin ruma.
Minä en halua sitä!
Ja toteutat pahimmat painajaiseni kieltäytymällä läheisyydestäni, jota minä sinulle epätoivoisesti tyrkytän.
Voi, kun kyse edes olisi siitä etten ilmaise sinulle rakkauttani!
Hellyys ei auta. Ei mikään.
Me olemme tuhoon tuomittuja, maatuneita.
Mutta vielä minä haluan maatua lihaasi ja vereesi.
Haluan näyttää sinulle ikisinisen taivaan ja ikuisen kesän, josta sinä ilmeisemmin pidät.

Ja minä kun rakastan talven kylmyyttä.

Levitän itseni auki sinun silmiesi eteen,
ja myönnän,
ettet vieläkään ole katsomassa.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 1

Minä olen Alja Eriksson.
Tämä on minun kirjani.

Minä aloitin kirjoittamisen ystäväni kehotuksesta ja nyt kirjoitan.
Vaikken tätä koskaan kirjoittanut.
Eikä minulla ole ystäviä.

Kirjoittamisen lisäksi alan tänään lukea. Ostin taas lisää kirjoja, joita en ilmeisesti ikinä tule lukemaan.
Viettelijän päiväkirjaksi tämäkin sopisi.
Jos sinä viettelet minua, minä tiedän sen, mutten myönnä.
En myöskään myönnä ketään vietteleväni.

Minä haluan lukea ääneen. Nojaa minuun, ole kiltti ja minä vien sinut kauas pois.

Kävellessäni helle ei tavoita minua yhtä lailla. Hautausmaan aidan viertä kulkiessani mieleni kirkuu: ”Onko siellä alhaalla kuuma?!”
Mutta minähän rakastan isääni ja isäni minua.
Ainoana maailmassa.

Juuri kun nukahdin, levottomat unet eivät valloita mieltäni.
Se, jonka haluaisin minua nyt rakastavan,
kylvää toivonkipinän mieleeni,
mutta pyyhkäisee lämmön pois iholtani,
vaikka aurinko ei ole vielä painunut mailleen.
Minä olen pettynyt. Ja yksin.

kah

olen tiskannut.
laittanut ruokaa itselleni sekä koirille.
käynyt treeneissä ja onnistunut.
melkeen hoitanut työasioita.
pessyt pyykkiä.
nostanut pyykit sisälle kuivumaan kun alkoi sataa estereitä.

ja juuri astunut koiranpennun pissalätäkköön.

päivä ja muuta mielessä

vietimme koko päivän ulkoillen mökillä.
kävin kahlaamassa ja uittamassa koiraa.
järvivesi oli suht lämmintä ja pehmoista.
rantaan johtavaa polkua ei oltu niitetty.
kasviretkeilijät merkkasivat eri lajeja hupaisalla tavalla, pujottivat nimikylttejä kukkien varren ympärille. siis pujottivat kukkia nimikylttipapereihin. olisipas ollut nyt helppo kerätä kasveja herbaarioon. (=

olen syönyt 500g fazerminttejä alle viikossa.

olen kiukutellut tänään omalla hauskalla tavallani.

hikoileminen kiukutti,
vatsa kiukutti,
tissit kiukutti,
tiskit kiukutti,
väsymys kiukutti.

mulle naurettiin ku mua kiukutti.
se helpotti.

kävin äänestämässäkin.
virkailijat katsoivat minua korrektin epäilevästi.
kokemus epämiellyttävä.
ehdokas ei päässyt enää mepiksi.

musta piti tulla presidentti.
kuvaamataidon opettaja kannusti.
kumpi yliarvioi kykyni?
hän?
vai minä?

kumpi on pettyneempi?

kuraiset puntit

ihana sade.
hauska seistä koirapuistossa kaatosateessa märissä kengissä.
koiraparka katsoo sen näkösenä, että minkä ihmeen takia pidät mua täällä sateessa.
se joutu jo siristämään silmiään kun vesipisarat putoili naamalle.
puntit on kuraiset ja sukat on märät.
otin housut pois.

tylsyys on valtava. ulkona ei jaksa pyöriä, tiskit lojuu altaassa ja työt painaa päälle.
tunnen paisuvani liikkumattomuuttani ja vitamiinien puute väsyttää.
telkkarin katselu pistää vihaksi.
mä haluan actionia!
jos sitä vaikka lähtis baariin. eiks siinä ois actionia?
kuka lähtis mun mukaan? jaksaisko flirttailla? siitä saa energiaa.(*

tänään on just sellanen päivä et mikään ei onnistu.
mikään ei piristä.

yleensä sade piristää mua.
voi juosta kaatosateessa, hyppiä tanssahdella ja kastua.
paidan hihat liimautuis ihoon ja hiukset kimaltelis pisaroista.
vois nostaa katseen kohti sadepilviä ja antaa pisaroiden virrata pitkin poskia.
kuin kyyneleet.
se puhdistais oloa.
lämmin sade tuntuu kauniilta.
sit läpimärkänä tulis kotiin ja menis kylppäriin riisumaan märät puntit pois.
ryömis peiton alle sippurakippuraan ja lämmittelis ihan pienessä myttyrässä.
koirat makaa vieressä ja lämmittää.
niihin voi kietoutua ja tuntea kuinka lämpö ja rakkaus virtaa niitten turkista.
ja nukahtais onnellisena...

ja aamulla heräis koirana.

uusi perheenjäsen, uudet kujeet

kylläpäs meidän uusi pikkukoira pitää kovaa meteliä. noin pienestä ei kuvittelis lähtevän noin kimeetä haukuntaa.
taas tulee valvottua, pentu herättää keskellä yötä useampaankin otteeseen, sit ku sen kantaa sänkyyn ni se on hiljaa, mut oppii pahoille tavoille. oltiin nimittäin aateltu, et sängyssä on tilaa vain yhdelle koiralle.
tossa se taas mennä vipeltää hullun lailla. isompi karvakorva painii sen kanssa ja molemmat murisee ja urisee ja vuorotellen purraan. kakara vaan ei tajua koko ajan leikin luonnetta, se rupee ärisemään oikeen tosissaan. onnex ainakin vielä toistaiseksi vanhempi pärjää sille ja näyttää kaapin paikan. meiän pallero.

helpotus. piakkoin pääsee muuttamaan ni naapurit ei enää voi valittaa mistään. ootan öisin, et koska ovikello alkaa soimaan ku pikkunen kiljuu täällä. ja kyllä ne jaksaa valittamisen aihetta keksiä muutenkin ihan tarpeeksi...

tänään on taas saanu nauraa. pennun toilailuille ja muutenkin.
keskustelupalstalla oli aivan ehdoton keskustelu meneillään seksin aikana puhumisesta. hyvä että näytön näin naurunkyynelien seasta. aivan loistavia tarinoita! taas sai uutta intoa sielläkin käymiseen...

uutta intoa, mut uusia paineitakin tuli tosta laskurista...nyt tiedän et joku käy täällä ainakin kääntymässä..ja heti kauhee pätemisen tarve... ja alko jopa vähän ujostuttamaankin. pitäskö mun laittaa vaatteet päälle vai?

vai?

tiedätkö, millaista on etsiä uutta kotia?
löydät jonkun unelmahalvan ja loistavalta paikalta ja ihastut siihen ensinäkemältä ja kun soita kiinteistövälittäjälle niin saatkin kuulla sen menneen jo kolme päivää sitten.
perkele - ottakaa se myynti-ilmoitus sitten helevettiin tuolta netistä ja muualta!!!!

saapi nähä myydäänkö toinenkin nenämme alta...heti kun siihenkin on ihastunu...

tällaista on olla pessimisti. montako kertaa sanoin eilen, että varmasti se unelmakämppä on jo myyty, aivan varmasti... ikävä kyllä olin silti pettynyt tänään vaikka olinkin ollut koko ajan oikeassa.

noh. elämää.

perheeseemme tulee mitä todennäköisemmin uusi jäsen huomenna. katsotaanpa miten käy.
minua jännittää ottaa sen rotuinen koira, josta minulla ei ole minkäänlaisia positiivisia, jos ei negatiivisiakaan, kokemuksia. pennut on aina ihania ja yritän luottaa kasvattajan taitoihini ja uskoa itseeni ja tietää, että kasvatan siitäkin pennusta hienon koirayksilön. aivan varmasti...

minulla on kutsumusammatti koirien kanssa.
siitä ammatista vaan ei taida saada palkkaa.

viikonloppuna olimme erämessuilla. siellä oli paljon ihmisiä, paljon tungosta ja paljon tavaraa myytävänä. telttoja oli levitetty nurmikentälle esittelyä ja myyntiä varten.
kun siitä kuljimme ohi ehdotin poikaystävälleni, että jospa rakastelisimme niistä yhdessä. arvatkaapa, suostuiko hän....
(;

no johan

koitan elää yhteiskunnan ulkopuolella.
tai siis en haluaisi.
tällaisella unirytmillä ei ole muuta vaihtoehtoa.
minua ei saa 8-16 rytmiin.

viime yönä - siis yönä - nukuin kaksi levotonta tuntia ja kolmen jälkeen noustessani päätin sitten, etten mene enää nukkumaan, jos vaikka koko päivän valvomisella saisin rytmin ihmisten aikoihin.
eikä mitä. koko päivän nukuin, aamu kahdeksasta ilta kahdeksaan melkein.
ja tässä sitä taas kukutaan.

yöllä ei voi oikein siivota, eikä tiskata kun siitä tulee liian kova meteli.
enkä näköjään saa töitäkään tehtyä yöllä - olen mukamas siihen sitten liian väsynyt.

unirytmissäni lie se suurin syy miksen sovi työelämään.
ja laiskuudessani.
pkele.

jotain muuta sitten kanssa.
tänään katselin kun koirat lesboili.
kiimainen narttu saa hajullaa toisenkin nartun sekaisin, ja se otti sen uroksen roolin vastaan täydellisellä antaumuksella.
nauroin makeasti.
mutta hiljaa naurun takana, aivan salaa, unelmoin ihmisten välisestä lesboseksistä...

mun seksuaalielämä ei ole parantunut mihinkään.
tunnen olevani pakotettu selibaattiin, masturbointi aiheuttaa vain väsymystä.
hmm. onko noin?

senkö takia minulla on viime päivinä ollutkin niin omituisen kova vimma siivota?
ja nukkua väärään aikaan?

kappas vaan

no niin. aikaa kuluu. kappas vaan.
ulkona sataa.
mielenkiintoinen viikko takanapäin.

koiran kanssa aloitimme uuden harrastuksen, toivottavasti siitä tulee meille hyvä harrastus.

viikonloppu meni ex tempore - ja suunnitelluksi ryyppäämiseksi.
saimme mieheni kanssa perjantaina kännissä riidan - tai paremminkin selvittelykeskustelun - aikaan.
oli jo aikakin.
vihdoin sain selville sen syyn, miksen ole saanut harrastaa seksiä hänen kanssaan aikoihin.
sukupuolitauti.
mä en taaskaan tajua miksi multa pitää salata sellaista.
en mäkään voinut sitä tautia silloin salata.
se ei olisi ollut oikein.
mä en halunnut elää sellasen valheen kanssa.
hänen mielestään oli helpompaa kieltäytyä kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä
ja saada minut luulemaan, että kyseessä on toinen nainen, minun rumuuteni, etten kiihota, kelpaa jne jne kuin kertoa tuo yksinkertainen totuus.
ihan pisti niinku vihaksi.
ja sitten kun multa salataan yhtä niin alan epäilemään toista, ja sitten alkoikin jo kunnon vainoharhat. valvoin yöt läpeensä miettien, miten se pettää mua...ja mitä kaikkea muuta se salaa multa...
äyk

no keskustelu puhdisti ilmaa - ja kappas vaan sain seksiäkin!!!!!!!!!!!

lauantaina menimme pääkaupunkiin seksimessuille kaverini kanssa.
seksimessujen tarjonta oli surkea, liikaa ihmisiä ja liikaa markkinahumua.
miesstrippari heitti voltteja, se oli aika hyvä, ja sillä oli todella kauniit ruumiin liikkeet - kelpaisi mun sänkyyn - mut muuten se oli aika tavanomainen.
en nähnyt lesboaktia, suuri pettymys.

loppuilta meni vanhojen kavereiden kaa ryypätessä.
ja hauskaa oli.
sain mukavaa huomiota ja sain olla oma itseni.
välillä vähän mietitytti kyllä, että miten kaikkeen suhtautuisin, sitä tuntee itsensä kuitenkin hiukan ulkopuoliseksi kun ei ole ollut kunnolla yhdessä pitkään aikaan.
ja pitääkö mua kiusata siitä, että mä en enää voi harrastaa niitä tiettyjä paheita???

kappas vaan. ulkona näyttäisi satavan yhä.
mutta se voi johtua kyllä mun silmistäkin.

krapulan jälkeisiä ajatuksia

ei paljon ole.

vappu meni ensin hieman ujostellen, sitten loppuyöstä ja alkuaamusta aivan täysin riehakkaasti.
ja lauantaina sama juttu.
humalassa teki mieleni taas puhua seksin puutteestani,
mikä tietenkin johti sellaisiin hieman liian vihjaileviin kommentteihin.
en saanut kuitenkaan sääliä keneltäkään.
eikä kukaan mene ja ota poikaystävääni kurkusta kiinni ja vaadi tietää totuutta, kukaan ei ole sankarini.

voivatko nämä ongelmat tuhota meidän muuten niin loistavan suhteemme?
sellaista minä nyt mietin,
mietin mikä tilanne oikeasti on.
kuinka suuria nämä ongelmat ovat, mikäli tilanne ei pian muutu.

toisilla taas näytti olevan suurempia ongelmia.
että siihen verrattuna olen todella onnekkaassa asemassa.
toisaalta taas, osaan nykyään jo välttää huonoja suhteita.
on niistä virheistä siis jotain hyötyäkin.

selkää särkee niin kovin, että taidan mennä muille maille.
ei minulla ole mitään hienoa sanottavaa nyt.

muumilaaksosta

miten ihmiset elää silmät ja korvat kiinni?
miten pikku muumit pysyy suojassa realiteeteilta?
senkö takia ne on onnellisempia ku minä?

ne itkee kun yksi murhataan.
ne itkee kun terroristi tappaa.
ne itkee joskus sotaa - mut harvemmin.

ne itkee kun naapurin setä hakkaa vaimoaan, lapsiaan ja koiraansa.

eikö ne nää sen kauemmas?
miten ne kehtaa itkeä lohjennutta kynttä, likasia vaatteita tai huonoa kampausta?
miten ne kehtaa haukkua meiän kouluruuan?

miljoonia ihmisiä tapetaan turhaan. kiduttamalla.
miljoonat elävät pelossa.
ilman puhdasta vettä. ilman ruokaa.
ilman sänkyä tai patjaa.
ilman rahaa - voitteko kuvitella!!!!

naisia raiskataan, alistetaan ja käytetään hyväksi.
poikalapsia hakataan ja haukutaan kunnes heistä tulee sairaita tai väkivaltaisia ja sairaita.

toiset elävät alueilla, jossa ympäristömyrkkyjen takia keskimääräinen elinikä on n. 40 vuotta.
heidän lapsensa syntyvät vammaisina.
keskenmenojen määrä on suurempi kuin esim. meillä.

ihmiset rääkkääväät eläimiä kodeissaan.
teollisuus kohtelee eläimiä kuin koneita - paitsi huonommin.

ihmiset uskovat propagandaa.
hyväuskoinen on tyhmä.
tyhmän on hyvä olla.


only dead fish follow the stream

-unles it's going to the right direction.

kuutamo

kuun sirppi katoaa pian horisonttiin.
se värjäytyy verellä sitä enemmän mitä alemmas se laskeutuu.
pian se katoaa.

minä laskeudun myös.
kateuden tunne pistää minut nöyrtymään
häpeämään
katumaan.
ennen kaikkea katumaan, että en ole elänyt täysillä kykyjeni mukaan pitkään aikaan.
en läheskään.

pimeää

ulkona ja sisällä on jo pimeää.

luin taas tuon kauhean karkin, tunnetkin jo varmaan, on se vaan niin suosittu saitti, blogia. ja mielipiteitä, sillä on kauheen paljon samanlaisia juttuja ku mulla, kokeneempi ja laihempi se on. voi kun mä kaipaankaan sitä kun olin sen kokonen ku se nyt, mut kateus ei auta. kateus onkin mun heikkouteni, tiedän.

mä oon tässä parisuhteessa jämähdyksissä.
me emme kokeile enää mitään uutta, vaikka kuinka yritän siihen suuntaan tökkiä.
me emme voi suudella kunnolla "yeah what the fuck is that all about!!!!?" hermot menee
vieläkään ei olla rakasteltu eikä ees harrastettu seksiä-äh

kuulostaako valittamiselta?

mut elämme nyt käänteentekeviä aikoja, pitää miettiä enemmän tulevaisuutta ku aikoihin ja mm. nämä asiat pyörii mielessä. niillä voi olla loppujen lopuksi suurempi merkitys kuin arvaisikaan.
jos en voi olla onnellinen ja tyytyväinen, mitä meidän loppuelämästä tuleekaan?
jos en saa sitä läheisyyttä mitä tarvitsen, ajatko minut hakemaan sitä muualta?
kuulostaa kiristämiseltä, ei käy. ota tollanen nyt puheeksi, puhuminen siitä vaan lisää paineita ja vie koko hommasta sen olennaisen, eli spontaaniuden.

eilen pääsin lukemaan ilta-sanomista aiheesta "kun mies ei halua seksiä" . no ei se lukeminen paljoa auttanut, huomasin vaan etten olekaan ainoa, joka painii tämän ongelman kanssa. toiset miehet jopa olivat uskaltaneet myöntää haluttomuutensa, ja äääg.

mä kitisen, huomaatteko?
jankutan samasta jälleen kerran.
menen pois ja otan itsesäälini mukaan.
oolrait?

pitkästä aikaa

tässä välissä olen matkustanut tampereelle, ja pettynyt pahasti.

mutta sitä ennen kotona vietetty viikonloppu oli onnistunut.
sain siivottua keväiset sotkut lattioilta ja samaten ne meidän jokapäiväisetkin sotkut.
kavereita, niitä iäisyyden vanhoja, tuli vihdoin kylään.
mä tunsin pitkästä aikaa yhteenkuuluvuutta johonkin,
tunsin kuinka olenkaan kaivannut juuri niitä kenet olen aivan itse valinnut piiriini.
tunsin olevani taas kotona.
ne ihmiset on hauskempia, niitten kanssa saa nauraa samoille jutuille ja ne on aivan ihania.

tuli mieleen vanhat hyvät ajat.
silloin kun päihteet oli vielä uusia ja ihmeellisiä,
parisuhteet eivät olleet rajoittamassa mielikuvitustamme,
kenellekään ei tullut paha mieli (käsittääkseni)
ja hauskuutta riitti.
(niin siinä tietenkin kävi, että ajauduimme eri puolille, yks jos toinenkin kärsi mielentilahäiriöistä ja lähes unohdimme toisemme ja ne hyvät ajat.)
nyt he tulivat ja kantoivat minut onnellisuuden tilaan, humalaan ja (lähes) estottomaan hauskanpitoon.

mutta asiat ovat muuttuneet.
nykyään siitä tulee huono omatunto, kun vähän irrottelee.
(vai onko kyseessä aikuistuminen ja muu tylsä vai sittenkin vain se yksinkertainen tosiasia, että minulla on parempi ihmissuhde kuin koskaan...ja huono omatunto tulee siitä.
ei, todennäköisempää on, että tämä nk. paras ihmissuhde on alkanut rakoilla, joten paikkaan niitä tyhjiöitä samalla tavalla kuin ennenkin, sillä tutulla tavalla, eli jos kaipaan jotain huomionosoituksia tai hellyyttä, tai edes kielisuudelmia ((aaaah)) niin löydän niitä muualtakin.)

olen purkanut huonoa omatuntoa hieman.
se on aiheuttanut minussa epämiellyttäviä epäilyjä,
salaisuuksia ja unelmia,
seksilelukaupoissa asioimista
ja niiden ostosten piilottamista.
se ettemme enää puhu kaikesta kertoo kaiken.
meillä ei mene enää niin hyvin.
joten epäilyille on tullut tilaa.
ei epäily mahdu onnelliseen päähän. onnelliseen suhteeseen.
jos rakastelet kanssani joka päivä uskon, ettet halua ketään muuta.
jos suutelisit minua joka päivä pehmeällä samettisella maukkaalla kielelläsi en avaisi suutani noiden kuivien huulien taakse kätkemälleen vaaleanpunaiselle liukkaudelle, joka saa värähdyksen kulkemaan koko vartaloni läpi ja vieden mielikuvituksen kantamana minut kaukaisille sängyille...


vanhoista ystävistä innostuneena lähdin siis tampereelle.
ajattelin niitä mukaansatempaavia hetkiä, joita olen siellä kokenut ja uskoin ex tempore -matkustuksen tuottavan vallatonta mielihyvää. ja kuka ties mitä.

mutta pääsiäisen jälkeen ei kannata toivoa liikoja, huomasin.
muut olivat reissanneet koko lomansa, olivat yhä sillä tiellä tai krapulassa.
toiset väsyneinä raahautuivat töihin kun minä innosta hihkuen odotin heidän kanssaan viettämäni ajan tarjoavan aivan uusia ärsykkeitä inspiraatioita tunteita vallattomuutta.
odotin hieman liikojakin.
ja petyin. ei ollut sama meno kuin yleensä, en päässyt lähemmäs sitä yhtä unieni ihmistä eikä mitään vahinkoja päässyt sattumaan.

pääsin lähelle kuitenkin joitakin, avauduin eräälle ongelmastani ja tein mainitsemani mielenkiintoiset retket seksileluliikkeisiin.
ei siis aivan hukkareissu.
ehkä sain pantua alulle uuden ystävyydenkin, vai tuliko se vahingossa? hmm

kuulin myös tärkeältä ihmiseltä, että hänen kumppaninsa on pettänyt.
hieman.
hyvin vähän.
tiedän nyt ettei kummallakaan ole puhtaat jauhot pussissa,
ennen tiesin vain toisen puuhista.
yritin auttaa minkä taisin,
yritin kieltää tuomitsemasta vain sen takia että toinen jäi kiinni.

lieveneekö rikos kun molemmat ovat syyllisiä?
avunanto rikokseen vähintään.
jos pystyt elämään oman rikoksesi jälkeenkin suhteessasi noin hyvin, mikset salli toiselle, rakkaallesi, sitä samaa oikeutta?

minä tahdon uskoa, että seksi ja rakkaus voivat olla eri asia.
rakkaaltaan saa rakastelua, muualta saa puhdasta panoa ja yleensä vielä huonompaa kuin siltä läheiseltä, joka sinut parhaiten tuntee.
rakkaaltaan saa myös puhdasta panoa, mutta ah niin paljon parempaa.

en salli suhteemme kaatua vain seksin puutteeseen.
en tahdo puutteen aiheuttavan ylimääräistä ja aivan turhaa kitkaa ja kitinää.
seksi on miellyttävää mutta tärkeintä siinä on se mitä se edustaa,
siitä minä olen riippuvainen.
jos rakastamme toisiamme niinkuin ennenkin, miksemme öljyä noita kitiseviä niveliä?
sivelisit sinä rakkauttasi minuun, jotta tietäisin olevani yhä sama kaunis ja seksikäs nainen kuin ennenkin.
jottei minun tarvitse hakea itsetunnolleni pönkitystä muualta, muiden katseista.
sinun täytyy riittää minulle.
ja minä teen kaikkeni, jotta riitän sinulle.
anna minun tehdä, ota vastaan kaikki tämä,
valun rakkautta päällesi



edellä mainittu kitinä aiheutti säälipanon.
vai aikaansai kiihotuksen?
olen taipuvainen uskomaan ylempään.
tunsin koko seuraavan päivän olevani syyllinen johonkin,
väsymykseesi ainakin, kiukkuiseen tuuleesi.
pahan ilman lintuna en enää nähnyt rakkautta humalaisissa silmissäsi.

minä en tiedä mitä sinä tunnet.
en usko siihen mitä sanot.
jos edes sanot.
epäilen omiakin tunteitani välillä.
se kertoo siitä, että joku on pielessä.
mikä?

***


"... ja kaipa mies joskus antaa palan kivisielustaan...

vaikka suu on kii se valehtelee,
ja hiljaa pois veri virtaelee,
silmistä naisen mies oman kuvansa saa
ja kun ei peiliä rikkoa saa
tuhota vaan...

annettu on kaikki mitä onneen tarvitaan
kädet levällään sen kaiken eessä itketään
voiko mies koskaan rakastaa muuta kuin itseään..."

-hassisen kone

toisten blogeista eteenpäin

oi oi miten stressaava viikko on ollut.
mun stressinsietokyky on täysin nolla nykyään.

eksyin tuossa viime yönä mielenkiintoiseen blogiin,
ja tunsin tämän omani täysin laimeeksi.
paitsi ettei mun oo pakko järkyttää.
sekin ihminen varmasti valitsee itse ne päivän tapahtumat joista kertoo. eli kertoo pelkästään seksistä.
no, minähän kertoisin, jos sellasta saisin...heheh

meidän kodista on seksi hävinnyt, emme löydä sitä, olen kyllä etsinyt.
koira on ainoa joka tekee seksin eteen jotain, eli nypyttää mun jalkaa.
se on joo narttukoira.
mun kaikki eläimet on hieman seksuaalisesti häiriintyneitä.
kani luulee olevansa uros ja panee uroksia, narttukoira taas panee narttuja.
ehkä ne menee sekaisin kun mun bi-hormonit leijailee täällä,
bi-hormonit, jotka vain uteliaisuuttaan leijailee ilmassa, miettii, et onko ne tyydytettävä, onko ne vain sen hellän suutelun kaipuuta vai oikeata naisen himoa.
ja mistä sitä voi tietää ku ei oo kokeillu.

sillon ku haluan jotain naista ni se on yleensä hetero, tai muuten vaan estyny.
sit ne bit ja lesbot kenen kaa oon jotain viritelly on liian päällekäyviä.
mä haluan sellasen hellän suutelijan, joka vois olla vaikka yhtä kokematon kun mä.
mun ujous tässä asiassa voi tietenkin johtua myös niistä pakeista jota olen naiselta saanu.
mä oon kuitenkin aika moneen naiseen aikoinani ihastunu.
tästä muuten löytyy ainoa asia,josta olen pullonpyörityksen totuuskysymyksen kohdalla valehdellu.
sitä naista mä kaipaan vieläkin. ja se on ainoa todella kaunis "iso" nainen, jonka tiedän...
sen halaus on niin pehmeä...ui

mun poikaystävä ei halua mun olevan naisen kanssa.
sen mielestä pettäminen on pettämistä on pettämistä kenen tahansa kaa.
(no vittu anna mulle sit seksiä!)
mut eihän se oo pettämistä jos se haluaa kokeilla miehen kaa olemista,
mä en yksinkertaisesti ole mies, enkä voi sellasta halua tyydyttää vaikka kuinka haluasin.
mut kuhan pääsen kattomaan........(=