mä kerron nyt jotain mun elämästä vaikkapa.

masennus palaa taas.
ei mitään uutta.

seksielämä on kuollut.
ei mitään uutta.

ystäviä ei ole.
ei sekään mitään uutta.

oiskohan ees mitään uutta kerrottavaa?

tänään mä katoin avaraa luontoa; dokumenttia susien elämästä.
luontodokumentit saa mut yleensä itkemään.
mä oon kyllä halunnu itkeä jo monta päivää
mut en oo onnistunu siinäkään.

nuori susi eli vanhan suden kanssa kahdestaan.
niiden entinen lauma hääsi ne pois.
ne kulki kahestaan, taisteli pysyäkseen hengissä.
ne söi viinirypäleitä.

vanha susi opetti nuoremmalle miten syödään viinirypäleitä.
miten kalastetaan ja miten katsellaan lampaita.
ne pärjäsi vain kahdestaan.

jonain päivänä asiat olivat kuitenkin muuttuneet.
nuori susi heräsi ja lähti etsimään kaveria.

se seurasi tuttua hajua, ja löysi vanhemman
kuolleena.
se tökkäsi sitä kuonolla selkään, korvaan ja kaulaan.
haisteli kuolleen tuoksua.

se tökkäys ei herättäny kaveria.
mun silmät kostu.
susi jäi seisomaan siihen irvistävän ruumiin viereen.
se käänsi sille selkänsä.
ja ulvoi taivaalle.

se itki sitä kuollutta kaveriaan.
se kertoi kaikilla susille,
että nyt se oli kuollut.

niiden ääni kiirii kauas.
suden entinen lauma ja muut sudet kuuli tuskanulvaisun.
ne ulvo kanssa.
kaikki nosti kuononsa taivasta kohden ja itki.

mun silmät kostuu.

ne osoitti kunniaa sille kuolleelle.
kaikki.

ne sudet itki.
ja mä tahdon itkeä.
mutta kyyneleet ei pääse luomien yli.

mun on paha olla.
niinkuin sen sudenkin,
joka jäi yksin.

selityksen makua

eiliseen viitaten.
virkkuukoukkuviittaus - Anja Kauranen : Pelon maantiede.
kiitos.

eiliseen viitaten.
aikaisempi Minun-kirjani on kirjoitettu lähes kokonaan yli viisi vuotta sitten.
kysymys ei enää olen up-to-date ilmiöistä.
mutta sallittakoon sen tulkinta kelle haluaa.

ymmärtäkää väärin, ymmärtäkää huonosti.
ymmärtäkää kuten haluatte.

juuri siinä piilee koko elämän kurjuus.
ymmärtämisessä ja sen vaikeudessa.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivu 32 & 33

Ajatus virkkuukoukuista tunkeutumassa peniksen aukosta sisään kiihottaa mua suunnattomasti.
Kiihottaa mua suunnattomasti.

Ja mä kun vain halusin huomiota.
Mä haluan, et mä oon tarvittu.
Mulla ei oo minkäänlaista syytä elää,
jos te ette tarvitse mua.
Onko siinä sitten jotain pahaa?

Joo ja mä oon varmaan kertonu teille kuinka mä nyt haluaisin itkeä.
Vaihtoehtohuumeita.
Ei vaihtoehtoelämää enää.
Mä oon valinnu tuhon.
Joo.
Mä en tiedä, mitä mä haluun.
Enkä mä missään tapauksessa haluu itkee.

Mä haluan olla laiha.
Ok, kaunista musta ei saa, oisin ees laiha.
sellanen ihana.
Joku multa tänään kysy, et eiks se oo väärin mun poikaystävää kohtaan,
ku mä rakastankin yhtä tyttöö.
No onhan sillä muut mielessä,
enkä mä voi rakastaa sitä,
ku ei sekään mua.



---



7.9.79

Joo ja pimeys tulvii silmiin.
Käsien raoista pimeys tulvii
ja en ole ikinä ennen nähnyt niin pimeätä.

Koirat oli ihania. Ja miehet.

TERO! anto mulle tärkeän huivin.
Se on IHANA.

Vitsi ku oon sekasin.
Ihanaa olla sekasin.

Ur leppan.

Dildossa oltiin joo ja ulkona oli märkää.
Se täristi ihan sikana.
Mut verhot oli kiinni et ei me nähty ulos.

Bussi menee Ivaloon Lappeenrannan ja Jyväskylän kautta,
mennään telttaretkelle.
Teltassa on viisikymmentä ihmistä,
se on pieni,
ja me kaikki tripataan
siellä sisällä lennetään
seinästä seinään,
bong, bong,
ja teltta laajenee ilmapallox.
ihanaa.

Kuolema on taas mun huoneessa.

Joo ja telttaretkellä mennään suolle
kepeillä tunnustellen tietämme.
Mulla on keppi ja ku mä väistin niin hyvin niityllä kaikki esteet
ja löysin uusia tasoja ylämäessä,
niin suosta selviäminen olisi helppoa.

mitä olen miettinyt

viime päivinä olen miettinyt montaakin asiaa.

elämää yleensä.

miksi me yritämme elää elämämme mahdollisimman helposti.
hyvä esimerkki on se, että hoida talo kuntoon ja raha-asiat ojennukseen ennenkuin saat lapsen.
että sitten lapsen kanssa on mahdollisimman helppoa.
tai yleensä ajatellaan, että en voi saada nyt lasta, koska elämästä tulisi niin vaikeaa.

tai älä ota isoa koiraa, koska se vaatii enemmän koulutusta ja aikaa ja hoitoa ja ruokaa.
hanki pikku puudeli, joka on helppo.

miksi me haluamme päästä helpolla?
kuka on sanonut että elämän pitäisi olla helppoa?
eikö se enemmänkin ole elämää jos vähän taistellaan?

me pääsemme niin helpolla jo muutenkin.


olen myös ajatellut itseäni.
ja tätä kirjoittamista.

tekee hyvää purkaa ajatuksia ja kuvitella toisten mielipiteet niistä
ja hyväksyntä.

tämä on kuitenkin vain osa minua.
se piilotettu osa, mitä en jokapäiväisessä elämässä juurikaan pääse näyttämään.
enkä varmaan tahtoisikaan.

tämä ei ole kokonaisuus.

onko tämä tärkein osa koska tämä on se piilotettu osa minua?
vai onko tämä vähäpätöisin osa juuri siitä syystä?

ihminen on enemmän kuin kaksiulotteinen teksti,
enemmän kuin kolmiulotteinen viritelmä.
missä ne loput ulottuvuudet ovat?
kuka saa niistä kiinni? näkeekö niitä kukaan?

tämä ajatusten virta on sen kolmiulotteisuuden sisällä,
tulee ulos litteään maailmaan, mutta yrittää pitää sisällään
ne neljännen ja viidennen ulottuvuuden ilmentymät ja vaikutukset.

jostain syystä niissä maailmoissa mä viihdyn parhaiten, vaikka niitä mä myös itsessäni pelkään eniten.
ehkäpä koska elämän ei ole tarkoituskaan olla niin helppoa.

nettielämästä

mä tapasin jonkun netissä.
tunsin jotain suurta yhteenkuuluvuutta.
sielujen sympatiaa
vai mikä se korni nimitys nyt oiskaan.

jonkun nettipersoonaan vois vaikka rakastua.
varsinkin jos ois nähny sen kuvan ja se kuva vielä tukis tuota käsitystä.
joskus kuva romuttaa ne tunteet.

mä tiedän että todellisuudessa ei ole niinkuin netissä.
ihmiset ei ole kaksiulotteisia
niissä on se pimeä puoli
minkä sä näät
mut mitä sä et kuule etkä hahmota.

todellisuudessa ihmisistä ei ota selvää.

netti on vähän niinku lukis kirjaa.
saat kuvitella siihen tekstin ympärille ne loput
tarvittavat asiat.

miltä se syli tuntuisi,
kuinka heti synkkaisi
mikään ei tuntuisi oudolta
ja oikeasti oltaisiin omat itsemme
arvostettais toisiamme
ja nautittais.

ja pöh. ei se niin mee.
todellisuudessa ensi tapaaminen laittaa muurin pystyyn.
ulkonäön tai sen normaalin ihminen-ihminen kanssakäymisen takia.
sit ollaan muodollisia, epärehellisiä ja vaivautuneita.
pahimmassa tapauksessa toinen on yhä rakastunut
toinen ei tunne muutakuin syvää katumusta
eikä saa sanotuksi että mistä kiikastaa.

siinä se toinen sitten roikkuu nolona
epätoivosena ja ahdistaa sen toisen
yhä kauemmas.
inhon väristykset hiipivät selkäpiitä.

oonko mä sittenkin romantikko.
uskonko et netistä vois sittenkin löytyä sellainen oikea ihanuus?
onko parempi säilyttää tämä tällaisena fantasiana?
ja lisäänkö sen siihen "kadun kun en koskaan kokeillut"-pinoon.

mä haluan siihen syliin.
mä haluan silittää sitä ihoa.
juoda sen hehkussa kahvia,
kävellä käsikädessä kaupunkia.

mä haluan taas tuntea jonkun palvovan katseen ihollani.

mulle tulee paha mieli.
mä tunnen kuinka sydän pakahtuu.
särkyy. pettyy. eksyy.

mistä mä voin tietää mikä suunta on oikea?

tänään

tänään heräsin laiskana.
katsoin kelloa niinkuin joka aamu.

jatkoin unia niinkuin joka aamu ja heräsin vasta iltapäivällä
niinkuin joka päivä.

laiton kahvia ja leipää,
avasin tietokoneen
ja toivoin löytäväni todellisen ihmisen, ystävän, sen uumenista.

tietokoneen kanssa on hyvä olla ystävä.
jos se jäiskin siihen.
ettei lähtis maailmaan hortoilemaan,
siellä on paljon raadollisempaa kuin bittiavaruudessa.

chättäillessä ei nää toisten ilmeitä.
ei luule näkevänsä jotain toisten kasvoilta.
ei tulkitse ilmeitä ja eleitä tai auroja väärin.
eikä oikeinkaan.

toisilla on sama ongelma. ne yrittää tulkita mua.
tekstistä se voi tulla väärin.
mun ilme ei näy,
silmien pilke tai suupielen nytkähdys.
eikä kukaan myöskään kuule sitä huokausta,
kun kohtaan järkyttävää typeryyttä.

onko netti meille kommunikaatioestoisille?
läheisyysrajoitteisille?

kumpi on todellisuus?
kirjaimet vai ilmeet?
hengitys vai teksti?

miksi ihmisillä on kuori,
muuri, naamio.
muurinmurtaja olisi tarpeen.
laitettaisiin kaikki herkät alastomat ihmiset ulos koloistaan.
oltaisiin kaikki sitä mitä oikeasti ollaan eikä mitään egoja eikä rooleja.

sitten mäkin uskaltaisin olla sitä mitä mä oikeasti olen.

paistaa se päivä risukasaankin

etsi aurinkoa.

se lämmittää. ruskettaa. yhteyttää.

sitä voi etsiä pilven takaa,
avaruudesta asti.

yleensä se kuitenkin on risukasan takana, yläpuolella.
minä kurkistan sieltä raosta, risujen seasta.
se häikäisee.
enkä uskalla tulla ulos auringon paisteeseen.

jos sinä seisoisit siinä minun ja auringon välissä.
langettaisit varjon.
ehkä sitten olisi helpompi ottaa se ensimmäinen askel.
siirtää se ensimmäinen risu.
rikkoa risukasa.

otteita aikaisemmasta Minun- kirjasta, sivut 30 &31

Niinä päivinä, ku mä oon onnellinen,
mä haluan kuolla enemmän kuin koskaan.
Ja mä itken enemmän.
Johtuneeko siitä, että masentuneena mä en tunne ansaitsevani kuolemaa?

Mä olin ennen niin hyvä.
Mua rakastettiin ja mä osasin rakastaa.
Mulla oli elämäni tarkoitus.

Kun tulee pimeää,
mä haluan mennä kotiin.
Kun päivä on täydellinen,
mä päästän irti ja meen kotiin isän luo.
Ja isä rakastaa mua.

Tunteet on kummallinen juttu.
Mä vihaan niitä,
ne ei tuu sillon ku niitä pyytää,
sä et mahda niille mitään,
ja ne tulee jos ja kun tahtovat.
Se on niin väärin.
Tunteet sattuu.
Sattuminen on tunnetta.

Paitsi, tunteettomuudestakin on haittaa.
Mikään ei estä sua tekemästä väärin.
Ei kyllä oikeenkaan.
Ja mulla ku oli niin hyvä muuri.



---



En mä yleensä oo ilonen,
onnellinen, ku mulla on spermaa sormilla.
Mun elämä on kadonnu.
se ui siittöiden seassa,
ja sperman kitkerä haju tunkeutuu mun sieluun.

Mä oon hyödyllinen, myönnä pois.
Vaikka kuinka pahalta musta tuntuis nyt, orgasmin jälkeen,
mä oon taas murtanu lupaukseni,
siveysvyöni ja elämäni, joo.
Mun on kuuma sisältä,
sydän hakkaa
ja mä haluan juoda.
Juon.
Mitä hittoa mä peniksiltä saan?

Buddha oli hiljainen mies.
Thaimaan ensimmäiset kissat näin Buddhan, valaistuneen, luona.
Tuon tuoksun lomassa on helppo valaistua,
vaikka nirvanassa kuulinkin, etten voi elää ilman sinua.
Buddha hymyili minulle,
vaikken osannut kumartaa häntä oikein.
Buddha hymyili minulle.