eipä siinä mitään
en ole kirjoittanut aikaan
ei ole tullut aivoista mitään
ei voi valuttaa sanoja paperille
ruudulle okei
miksen voisi näyttää tätä puolta itsestäni läheisilleni?
mitä minä pelkään?
että he näkisivät sisälleni
kuulisivat salaisuuteni
halveksuisivat minua
rakastuisivat minuun enemmän?
viimeinen ei ole minun päässäni realistinen vaihtoehto
kuvailen tätä hyvänä esimerkkinä maailman menosta
pitää olla epärehellinen
ei saa näyttää todellisia ajatuksiaan
tai ainakaan niitä kaikkia
nämä ihmiset lähelläni tuntevat minusta vain osan
te tunnette toisen osan, ehkä vielä vähemmän, vai enemmän?
minkä osan minä tunnen?
pelkäänkö läheisteni tuomiota?
pelkään. vastaus on kyllä.
en usko rehelliseen palautteeseen. siis sen mahdollisuuteen.
vähän sama kuin lukisin kaverini runoja enkä kehtaa sanoa hänelle mitä oikeasti niistä ajattelen.
peräänkuulutan rehellisyyttä
mutta onko se koskaan mahdollista?
onko koko elämä valehtelua, kauniiden lauseiden muodostamista,
ajatuksen virran peittelemistä?
minä olen kiitollinen että ajatukseni karikotkin saavat putoilla näytölle. paperille.
ehkä jonain päivänä joku yhdistää nämä kaksi puolta minussa.
rakentaa sillan niiden välille. voiko joku ymmärtää hajanaisuuttani kun en itsekään ymmärrä?
pelkäänkö omaakin tuomiotani?
vastaus on kyllä. mutta olennaisempaa taitaa olla se, etten uskoisi koskaan omaan mielipiteeseeni.
en tässä asiassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti