Mulla on kauhea ikävä lapsuuttani.
Kaikkia maaseutumatkoja,
joista saa flashejakin.
Kaikkia teatterireissuja, mökillä ja oi! metsällä oloa.
Minä olen .. onnellinen.
Miksi en ansaitse sitä?
Mikä siinä mättää.
/anna. /aina/
Ja kolme varista jätti kaikki kolmet varikset aidalle.
ja se lumi taas on suhinaa avaruudesta…
Mä juoksin ja kävelin kohti määränpäätäni.
Sitä ainoata määränpäätä
Lopuksi kuljin pimeässä rappukäytävässä.
***
Mä itkin taas.
Olen siis yhä pimeässä käytävässä.
On vaikea tosin sanoa, että se on käytävä, kun mistään ei tule valoa.
Pimeässä hapuilen edestakaisin ja ainoa lämmin on koirani,
lohduttaa.
Sen karvojen sekaan ujutan sormeni,
ja sydämeni käy taas hetken.
Niin paljon surua kuin koiranikin ovat minulle aiheuttaneet,
eivätkä nekään siis ole täysin syyttömiä,
tiedän,
että ne myös ovat tuoneet eniten onnea elämääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti