eihän ne voi pakottaa mua sinne masennuskouluun?
eikö ne tajua, että mä en kestä sitä? varsinkaan kerran viikossa...
mulla menee tästä eilisestä käynnistä noin kolme päivää palautua
ja loput neljä päivää pelätessä, valmistautuessa ja valvoessa sitä että kohta taas sinne.
mä en ole masentunut jos mun ei tarvitse näyttäytyä ihmisille
jos ei tarvitse tulla sinne
mä piristyn
alamäki alkaa aina siitä kun joutuu ihmisten ilmoille
tulee kotiin ja itkee sitä omaa kurjuuttaan kun ei pärjännyt
kun ei ole niinkuin muut
saatika joutuu paljastamaan jollekulle minkälainen on
ei.
mä en kestä sitä.
jos taas puhutaan kroppa-vertauksista, kuten arvon psykiatri yritti mulle hahmottaa,
niin eihän katkennutta kättäkään hoideta hakkaamalla sitä seinään.
se laitetaan kipsiin ja annetaan parantua itsekseen pikkuhiljaa.
antakaa mulle kipsiä
tai antakaa ensin kipsin hoitaa hommansa ja sitten koitetaan käden kestävyyttä.
jooko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti