Mä rakastin vertailla peniksiä.
Siihen asti, kunnes huomaat vaihtaneesi isommasta pienempään.
Sanotaan mitä sanotaan, et koolla ei ole väliä,
mut pieni kalu saa mun sormet nauramaan.
Se ei tunnu miltään.
Isoa penistä voi rakastaa.
Mut miks mä sit kosken tuohon säälittävään,
joka luulee olevansa niin tyydyttävä,
mahtipontinen.
Mitenköhän mä tulen luokittelemaan vitut?
Mutta kaiken muun pahuuden takana on vain paha Jumala,
loi taivaan ja maan ja paskan.
Jumala katsoo minua terävästi
ja pakottaa minut haluihin,
joita en halua.
Satuttamaan muita,
itseäni.
Itselleni mä tässä eniten hallaa teen.
Osaankohan mä enää koskaan nauttia edes siitä isosta peniksestä allani,
ku nyt oon esittäny kaikki nämä hetket?
---
Kai te tiedätte kuinka vaikeaa on,
vessaan on tarvetta,
mutta asuessasi poikien asuntolassa,
et uskalla kävellä sinne sisään.
Vessaan meneminen nyt on tarpeeksi pelottavaa muutenkin.
Ja mä oon niin väsynyt.
Mä haluan nukkumaan ja haluan ensin tyhjentää rakkoni.
Nukkuminen on kaikki.
Jotkut tunnistaa mussa itsemurhan merkkejä.
Mutta mä rakastin nimenomaan tota henkilöä
enemmän kuin itse elämää.
Ja enemmän ku itse Kuolemaa,
ja se on paljon se.
Kuolema on hyvä.
Se on meille niin hyvä,
meille väsyneille,
jotka emme jaksa enää valvoa.
Joka ilta kun lamppu sammuu
ja saapuu oikea yö,
mä toivon,
että se oisi ikuinen.
---
Minä haluan teidän tietävän.
Minun hautajaisissani soitetaan
”Rakastan elämää”; Leevi and the Leevingsin: ”Elämä ikkunan takana” ja Lou Reedin ”Perfect Day”.
Ja mä haluan avonaisen arkun,
jotta mä myös kuulen musiikin ja itkun.
Mä oisin jo kuollut jos voisin olla varma,
että näkisin miten te suhtaudutte.
Mun kuolema on aina ollut vain teidän satuttamistanne
ja minun ikuista tutkimusmatkaani,
pitääkö kukaan minusta oikeesti.
Ja kuka teistä hyppää perääni?
Mä haluan teidän tietävän,
ja mä haluan teidän toteuttavan.
Tehkää mulle mieliksi,
ku mua ei enää ole.
Oliko mua koskaan?
Te kyllä teitte mulle hyvääkin,
silloin ku mä vielä ansaitsin sen.
Ja tajusin sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti