onko minulla mitään sanottavaa?
aivot lyö tyhjää.
jostain syystä olen viime päivinä ollut yllättävän hyvän tuulinen.
välillä tosin joukkoon on mahtunut 3-vuotiaan tasoista kiukuttelufiilistä.
en ole toteuttanut sitä.
tänään mä näin kuinka miehet ämpyilee.
poikaystäväni isä oli kylässä.
niillä ei oo hyvät välit.
vedettiin sellasta normaalia small talkia, mä yritin vähän hymyillä ja nauraa huonoille vitseille et tunnelma ei ihan latistuis.
yllättävän hyvin se meni.
lähtiessään se ojensi lahjan.
sitten seurasi se kuuluisa ja niin pieni ele.
sellanen puolittainen notkahdus toisen suuntaan että jos se toinenkin notkahtais niin sitten halattais. se näyttää horjahdukselta tai ehkä vain hengitykseltä.
mutta mä näin sen.
vanha mies ois halunnu halata poikaansa.
ei halannut. sit ne siinä naureskeli jotain vaivautuneena.
isä lähti.
poikaystävä oli yllättävän hyvällä tuulella sen jälkeen.
mut hämillään taisi olla vaikka kuinka ei sitä näyttänyt.
oisko ne halannu jos mä en ois ollu näkemässä?
en usko.
mä kuvittelin näkeväni kyyneleet sen miehen silmien takana.
se ois todella halunnu kertoa ja näyttää et se välittää.
ei se oo helppoa vuosien jälkeen.
ehkä miehille on toi notkahduskin yhtä tärkeää.
ne tietää sisimmässään.
eikä sanoja tartteta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti