anoppia käytiin katsomassa.
se perhe on niin erilainen. yritän sopeutua ja silti olla oma itseni.
voiko suhde toimia loppujen lopuksi jos tulee niin erilaisista maailmankatsomuksista?
vaatiiko se liikaa kompromisseja?
liian monet kompromissit on ahtaneet muhun jonkin verran raivoa, joka kytee - olen huomannut.
vähän huolestuneena odotan jos ja kun se purkautuu.
mun psykologi on kyllä sanonut että: "saa raivota, saa imeä peukaloa, ja saa jähmettyä paikalleen".
mun psykologi on kauheen mukava ja hauska. se nauraa mulle. oikeissa paikoissa.
mä aattelin antaa sille kiitokseksi pienen kaktuksen.
toivottavasti saan pysyä sen potilaana/asiakkaana vielä pitkään.