viime päivinä olen miettinyt montaakin asiaa.
elämää yleensä.
miksi me yritämme elää elämämme mahdollisimman helposti.
hyvä esimerkki on se, että hoida talo kuntoon ja raha-asiat ojennukseen ennenkuin saat lapsen.
että sitten lapsen kanssa on mahdollisimman helppoa.
tai yleensä ajatellaan, että en voi saada nyt lasta, koska elämästä tulisi niin vaikeaa.
tai älä ota isoa koiraa, koska se vaatii enemmän koulutusta ja aikaa ja hoitoa ja ruokaa.
hanki pikku puudeli, joka on helppo.
miksi me haluamme päästä helpolla?
kuka on sanonut että elämän pitäisi olla helppoa?
eikö se enemmänkin ole elämää jos vähän taistellaan?
me pääsemme niin helpolla jo muutenkin.
olen myös ajatellut itseäni.
ja tätä kirjoittamista.
tekee hyvää purkaa ajatuksia ja kuvitella toisten mielipiteet niistä
ja hyväksyntä.
tämä on kuitenkin vain osa minua.
se piilotettu osa, mitä en jokapäiväisessä elämässä juurikaan pääse näyttämään.
enkä varmaan tahtoisikaan.
tämä ei ole kokonaisuus.
onko tämä tärkein osa koska tämä on se piilotettu osa minua?
vai onko tämä vähäpätöisin osa juuri siitä syystä?
ihminen on enemmän kuin kaksiulotteinen teksti,
enemmän kuin kolmiulotteinen viritelmä.
missä ne loput ulottuvuudet ovat?
kuka saa niistä kiinni? näkeekö niitä kukaan?
tämä ajatusten virta on sen kolmiulotteisuuden sisällä,
tulee ulos litteään maailmaan, mutta yrittää pitää sisällään
ne neljännen ja viidennen ulottuvuuden ilmentymät ja vaikutukset.
jostain syystä niissä maailmoissa mä viihdyn parhaiten, vaikka niitä mä myös itsessäni pelkään eniten.
ehkäpä koska elämän ei ole tarkoituskaan olla niin helppoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti