tänään

tänään heräsin laiskana.
katsoin kelloa niinkuin joka aamu.

jatkoin unia niinkuin joka aamu ja heräsin vasta iltapäivällä
niinkuin joka päivä.

laiton kahvia ja leipää,
avasin tietokoneen
ja toivoin löytäväni todellisen ihmisen, ystävän, sen uumenista.

tietokoneen kanssa on hyvä olla ystävä.
jos se jäiskin siihen.
ettei lähtis maailmaan hortoilemaan,
siellä on paljon raadollisempaa kuin bittiavaruudessa.

chättäillessä ei nää toisten ilmeitä.
ei luule näkevänsä jotain toisten kasvoilta.
ei tulkitse ilmeitä ja eleitä tai auroja väärin.
eikä oikeinkaan.

toisilla on sama ongelma. ne yrittää tulkita mua.
tekstistä se voi tulla väärin.
mun ilme ei näy,
silmien pilke tai suupielen nytkähdys.
eikä kukaan myöskään kuule sitä huokausta,
kun kohtaan järkyttävää typeryyttä.

onko netti meille kommunikaatioestoisille?
läheisyysrajoitteisille?

kumpi on todellisuus?
kirjaimet vai ilmeet?
hengitys vai teksti?

miksi ihmisillä on kuori,
muuri, naamio.
muurinmurtaja olisi tarpeen.
laitettaisiin kaikki herkät alastomat ihmiset ulos koloistaan.
oltaisiin kaikki sitä mitä oikeasti ollaan eikä mitään egoja eikä rooleja.

sitten mäkin uskaltaisin olla sitä mitä mä oikeasti olen.