mä kerron nyt jotain mun elämästä vaikkapa.

masennus palaa taas.
ei mitään uutta.

seksielämä on kuollut.
ei mitään uutta.

ystäviä ei ole.
ei sekään mitään uutta.

oiskohan ees mitään uutta kerrottavaa?

tänään mä katoin avaraa luontoa; dokumenttia susien elämästä.
luontodokumentit saa mut yleensä itkemään.
mä oon kyllä halunnu itkeä jo monta päivää
mut en oo onnistunu siinäkään.

nuori susi eli vanhan suden kanssa kahdestaan.
niiden entinen lauma hääsi ne pois.
ne kulki kahestaan, taisteli pysyäkseen hengissä.
ne söi viinirypäleitä.

vanha susi opetti nuoremmalle miten syödään viinirypäleitä.
miten kalastetaan ja miten katsellaan lampaita.
ne pärjäsi vain kahdestaan.

jonain päivänä asiat olivat kuitenkin muuttuneet.
nuori susi heräsi ja lähti etsimään kaveria.

se seurasi tuttua hajua, ja löysi vanhemman
kuolleena.
se tökkäsi sitä kuonolla selkään, korvaan ja kaulaan.
haisteli kuolleen tuoksua.

se tökkäys ei herättäny kaveria.
mun silmät kostu.
susi jäi seisomaan siihen irvistävän ruumiin viereen.
se käänsi sille selkänsä.
ja ulvoi taivaalle.

se itki sitä kuollutta kaveriaan.
se kertoi kaikilla susille,
että nyt se oli kuollut.

niiden ääni kiirii kauas.
suden entinen lauma ja muut sudet kuuli tuskanulvaisun.
ne ulvo kanssa.
kaikki nosti kuononsa taivasta kohden ja itki.

mun silmät kostuu.

ne osoitti kunniaa sille kuolleelle.
kaikki.

ne sudet itki.
ja mä tahdon itkeä.
mutta kyyneleet ei pääse luomien yli.

mun on paha olla.
niinkuin sen sudenkin,
joka jäi yksin.