yksinäisyys

minä kirjoitin ylioppilaaksi silloin monta vuotta sitten.
ainekirjoituksessa taisi olla aiheena pohjana lehtiartikkeli.
vanha mies oli löytynyt kuolleena ratikasta.
päätepysäkillä.

se oli matkustanut koko matkan
kukaan ei tiedä kuinka kauan
kuolleena.

päätepysäkillä ajaja tuli ukkoa herättelemään.
voin kuvitella.
se luuli sitä juopoksi varmaan.

ei mies herännyt.
se oli yksin matkustanut.
ostanut lipun.
kuollut yksin
ratikkaan.
kenenkään huomaamatta.
kukaan ei välittänyt vaikka se ajoi kauan.
pysyi kyydissä liikahtamatta.

silloin ei tullut lipuntarkastajaakaan.

mä kirjotin siitä aiheesta silloin.
yksinäisyydestä.
ja kirjoitan taas.

miksi se mies kuoli yksin?
miksi minä kuolen yksin?


miltä tuntuu kun tajuat että istuit kuolleen miehen vieressä?

tai vielä pahempaa.
miltä tuntuu kun tajuat että istuit yksinäisen miehen vieressä hänen viimeisen hengenvetonsa aikana?
etkä tehnyt mitään.

miksei ventovierasta voi ottaa kädestä.
lähimmäisen rakkaus on sanahelinää.
lähimmät ystävätkään ei oikeasti kestä totuutta kuolemasta tai meistä.

mun äiti on ollut monen ihmisen luona niiden kuolinhetkellä.
mä en ymmärrä miten se jaksaa.
mutta se ymmärtää sen, että miten tärkeää on olla jonkun vieressä,
pitää kädestä,
silloin kun lähtö koittaa.

mä haluan sitä itselleni myös.
mutta mä haluan että mun vieressä ollaan myös elämässä.

miltä tuntuu kun tajuat, että sun vieressä istui joku, joka haluaisi olla vähemmän yksinäinen?
niinkuin sinäkin.