Potkin itseäni päähän.

meikäläinen tulee just nyt hulluksi
luen tota kiimasen naisen kiimasta blogia
mies huutelee sohvalta jotain hemmetin selostusta johonkin tv-sarjaan ja mulla hajoo pää!
ei kestä että ei ite ole siinä kiimasessa blogissa
ei kestä että toisten elämä on niin saatanan täydellistä
ainakin kirjotusten perusteella
kade kade kade kade

kateus tykyttää sisällä
kiima valuu sisällä
katkera kiima saa raivon partaalle
eikä asiaa helpota yhtään se, että mies tulee taas selittämään jotain uutta asiaa tv:stä tohon

eikä tiedä mitään siitä mitä mä luen
mitä mä kirjotan
mitä mä ajattelen ja haluan

ja kaiken katkeruuden saa aikaan se, ettei tällänen ruho edes toimi tollasessa tilanteessa
meikäläisestä ei oo kiimaseen kolmenkivaan
mä oon liian läski siihen
mä oon liian puhkinussittu liian pian

katkera kade katkera kade!
vittu!

tahdon päästä niille sormille
tai tahdon että mun elämässä ois muidenkin sormia
jotain kauniita naisen käsiä joita saisi suudella
pitkiä sormia
pitkiä hiuksia
hymyä ja kauneutta

jotain täysin eroottista
kiihottavaa

tahdon kaivaa tuosta miehestä esiin sen mitä haluan
tahdon sen kanssa seikkailla niinkuin kiima-blogin sankaritar

tai edes yksin.

mutta musta ei ole siihen
en tunne ketään sellaista kenen kanssa se onnistuisi
kaikki on niin saatanan siveitä

tai ennen tunsin. nyt tajusin.

tulen siis hulluksi kiimasta ja kateudesta juuri nyt!
potkin itseäni päähän.

juon toisen drinkkiä

mitä mun pitäis tähän kirjottaa?
pitäiskö olla jotain piristävää?
jotain mitä minun päivääni sisältyy - lässyn lässyn lää
(no mä kerron : ei yhtään mitään! siitä on siis pikkasen vaikea kirjottaa!)
erotiikkaa? no sitä kyllä päässä riittäis...
vai saanko mä yhä vaan kirjottaa sitä samaa mitä ennenkin?
toistaa noita samoja keloja
samoja ajatuksia
samoja tynkiä mitä mun päästä virtaa sormille?

kuka jaksaa lukea aina vaan sitä samaa?
jaksaako kukaan?
ihankuin mä oisin sittenkin kirjottanu tätä muille, kuin itselleni.
onnistuin tuhoamaan kävijälaskurin, eli ei hajuakaan enää että missä mennään.

haluatteko lukea mun ajatuksenvirtaa niinkuin ennenkin?
haluatteko tietää mitä mä oon tänään tehny?
missä asennossa toivonu jotain naista saavani?
vai mitä?

mielyttämisen tarve
kuulluksi tulemisen tarve
kaikki tarpeet ylettyy tännekin.

mä oon yhä se sama paska alja.
vaikken kirjotakaan tänne niin usein.
mä elän netissä toisella nimellä
ja voi luoja miten vaikeaa on tottua siihen nimeen
kutsun itseäni päässäni yhä vaan ja aina aljaksi.
se on kuitenkin se rehellisin minä.
vähiten rooli.
totuus.

no kokeillaanpas:
sovittiin miehen kanssa että mennään suomenlinnaan maanantaina
huumorikierrokselle
mä kysyin saman tien,
että nussitaanko sitten katakombissa.
se puristi tisseistä ja sanoi että joo.

tosi asia on ehkä se, ettei me sellaista inspiraatiota sitten kuitenkaan pystytä toteuttamaan.
tai siis mies ei.
ja tosi asia on se että tilanne menee näin:
minä ajattelen koko ajan sitä miten se sanoi että "joo"
ja odotan että koska se vetää mut kädestä
luoliin, tunneleihin,
vetää housut alas ja panee takaapäin niin että paukkuu
niin että mun kasvot painuu kostean kylmään kiveen...
mutta ei se niin tee, me vaan tanssitaan sen asian ympärillä
koska mun mies on tylsä siveyden sipuli
ja loppujen lopuksi
suomenlinnan lautalla
mä kiukustun sille, kun taaskaan ei ollu meidän seksielämä
sitä mitä mä haluisin sen olevan.

ja sit tullaan kotiin ja se panee mua sohvalla telkkarin edessä yhtä tylsästi kuin aina.

millä ihmeellä mä saisin aljan ja tän ***n yhteen?
millä niistä tulisi yksi ja sama henkilö?
millä mä uskaltaisin näyttää muillekin et mikä mä oikeesti oon?
miksi mun pitää vetää viittä miljoonaa roolia
viidelle miljoonalle eri ihmiselle?
oonko mä viisi miljoonaa eri tyyppiä,
vai onko ne vaan niin viiden miljoonan saatanan vaikeita miellyttää?
vitun tiukkapipot, uskovaiset, tyylikkäät, hienohelmat, tekopyhät, tekonaurajat, tekosiveät, tekohauskat, matkijat, muodikkaat, trendikkäät, kauniit, laihat, seksikkäät, rennot, masentuneet, metsästäjät, kalastajat, äidit, isät, mummit, vaarit, siskot, veljet, ja tädit. vittu! ja vitun ahkerat!
mä en kelpaa niistä kellekään (oma sääli ainoa sääli)

mä oon itse se, joka asettaa ne standardit
mun rima on niin korkeella,
etten ikinä pääse siitä yli.
en ikinä hyväksy itteeni
ja senpä takia en usko että kukaan muukaan hyväksyy.

tai no jaa.
montaa ihmistä en ole tavannut, joka hyväksyy
sitten kun näytän millainen todellisuudessa olen
on niin vitun siistii elää yksin
ilman ystäviä

on onneksi edes toi yks.
toi yks,
joka ei pane mua maanantaina suomenlinnassa.

yötä päivää

eihän ne voi pakottaa mua sinne masennuskouluun?
eikö ne tajua, että mä en kestä sitä? varsinkaan kerran viikossa...
mulla menee tästä eilisestä käynnistä noin kolme päivää palautua
ja loput neljä päivää pelätessä, valmistautuessa ja valvoessa sitä että kohta taas sinne.

mä en ole masentunut jos mun ei tarvitse näyttäytyä ihmisille
jos ei tarvitse tulla sinne
mä piristyn
alamäki alkaa aina siitä kun joutuu ihmisten ilmoille
tulee kotiin ja itkee sitä omaa kurjuuttaan kun ei pärjännyt
kun ei ole niinkuin muut

saatika joutuu paljastamaan jollekulle minkälainen on

ei.
mä en kestä sitä.

jos taas puhutaan kroppa-vertauksista, kuten arvon psykiatri yritti mulle hahmottaa,
niin eihän katkennutta kättäkään hoideta hakkaamalla sitä seinään.
se laitetaan kipsiin ja annetaan parantua itsekseen pikkuhiljaa.


antakaa mulle kipsiä
tai antakaa ensin kipsin hoitaa hommansa ja sitten koitetaan käden kestävyyttä.
jooko?

syvältä hupun sisältä

miten voi ihminen olla tällainen laite?
täysin randomilla toimiva sekoitus ajatuksia
joita ei voi ohjailla mihinkään
ei voi huijata itseään unohtamaan
olemaan ajattelematta
hyväksymään
tulemaan onnelliseksi

ootteko käyneet psykiatrilla?
ei siis voinu enää nöyryttävämpää juuri olla.
ei pilkottu mua palasiksi
vaan mun käytös
sitä morkattiin
ei taputettu olalle, että kyllä se siitä
vaan potkittiin perseelle, että vittu tee jotain itelles

välillä hoitaja ja lääkäri puhu niinku en ois paikalla
ne puhu musta lähes siihen malliin minkä takia mä pelkään ihmisiä
että ne ajattelee musta just noin

ne ei anna mun olla kotona,
sulkeutua maailmasta
vaikka se tekeekin mut tällä hetkellä onnellisemmaksi

ne vaihtaa mun lääkityksen
ne kiduttaa mua
mua pelottaa
mä haluan hautautua peittojen alle
mietin jokaista tapaa päästä tästä karkuun
siis jokaista.

miten ne luulee auttavansa mua satuttamalla mua?
mun hyvä olo tulee siitä pieninä ripauksina
kun ei tartte mennä mihinkään
ei tartte nähdä noita ihmisiä
tai oikeammin sanottuna, kun ne ei nää mua.

jos vois olla näkymätön
voisin olla sosiaalinen.

tänään

tänään musta taas tuntuu tältä

mun koko elämä on rappusilla istumista
pimeässä
tupakan savua puhaltamassa
tuijottamassa maahan
itkemässä
kyynelten kuivuessa poskille

jokin sai mut repeämään
kai se oli se miten elän kahta elämää
miten kukaan tässä kolmiulotteisessa maailmassa ei nää mua
kuinka toiset näkee musta tän puolen
ja lopuille en uskalla sitä näyttää
kuinka kuljen kuoreni sisällä
ja toivon että joku näkisi sisään
ja pelkään että näkee

niinkuin dexterin viimeisessä jaksossa
"tältäkö se olisikin tuntunut jos ne olisivat nähneet kuka olen?
they are just like me
in their worst nightmares"

mä kuuntelen musiikkia
ja itken
ja kirjotan testamenttia sille ihmiselle joka on ainoa
ainoa ihminen jonka kanssa pystyn olemaan edes jotenkin
edes osittain
ainoa joka.....

mä en oo saanu näitä sivuja valmiiksi
mulla on vielä minun kirjaa jäljellä
mutta se loppu taitaakin olla niin paha,
niin osuva,
että sitä joutuukin odottamaan

tänä yönä
mä oon taas yksin
tänä yönä mä taas olen kuollut
mä tärisen

"niin,
olen sinusta kaukana"


vois joskus uskaltaa jonkun lähelle
mutta parempi kun ei
se ei oo kannattanukaan
parempi olla tässä
painautua noihin lämpimiin otuksiin
haudata taas kasvot niiden karvoihin

ainoihin jotka ei välitä
ja juuri siksi välittää enemmän kuin kukaan
ja jotka ei tuomitse
jotka tarvitsee mua sellaisena kuin mä oon
hyväksyy vihdoin

mä rakastan.
ja yritän elää sun takia päivän vielä lisää.
yritän olla kunnolla
yritän
ja yritän
sun takia.

sä oot sen arvoinen
mutta en tiedä onko se siltikään tän tuskan arvosta
sen että tietää
että tää ei koskaan helpota
että tähän samaan suohon pudotaan aina uudelleen
että minun kirjan sivut on jo kellastuneet
eikä ne ollu ees ensimmäiset


löydät mut
mutta et siltikään koskaan oo nähny mua
enkä mä sua

Otteita aikaisemmasta Minun -kirjasta sivut 58-63

Ja pilvenhattaran päälle mä en oo paennut taas johonkin aikaan.
Kun se rupes murenemaan.
Olisiko parempi?
Nyt kärsin työstämisestä, jonka itse valitsin.
Ei sitä voi loputtomiin lykätä.
Mä en jaksa enää elää.
En tosiaan näe minkäänlaista valoa missään.
Joku puoskari vois mua ”auttaa”, mutta lykkääminen on aina vain pahentanut asioita.
Kestänkö mä sen minkä itse valitsen?

***

Mun tuska tuottaa muille tuskaa.
Siitäkin mun omatunto soimaa.
Miksi siis itsemurha on joissain laeissa kielletty?
Miksi vanhuksilla on oikeus mennä parempaan, mulla ei?
Multa kysytään, mistä mä tiedän et se on parempaa.
Mä myös tiedän nyt, et se ei oo ikuinen elämä.
Ikuinen paratiisi tosin,
tiedottomuudessa.

***

Joskus mä sallin itseni palata taaksepäin.
Eteenpäin on niin vaikea nähdä.
Mä oon ajatellu näitä samoja tuskia jo niin kauan,
ja nyt se on mun sisällä kai enemmän ku koskaan.
Pitäiskö nyt vaihtaa tarinan suuntaa,
sivulle?
Pitäiskö mun jotenkin saada jokin positiivinen virtaus mun suoniin?
Mä olen niin epätoivoinen, et ajattelin jo,
et Jumala auttais.
Et mun henkilökohtanen usko vei mut Saatanalle.
Koko elämä on loppujen lopux kiinni siitä,
mitä itelleen syöttää.

***

Sytytän ensimmäisen kynttilän pimeyteeni.

6.7.99

Joku yrittää kyllä kovin
puhaltaa liekkiä sammuksiin.

Jaksanko taistella,
onko se minun käsissäni?
Kuka täällä oikein määrää?

Laissa on (vielä toistaiseksi) tyhmyys sallittu.
Mikä nimenomaan mahdollistaa virkavallan toiminnan.

soi.

***

Laiskuus tai viha.
Joku on riistänyt jo aikaa siteen mahdollisuutemme sovintoon.

soi.

Halusitko sinä sitä?
Nyt on jo tarpeeksi myöhä.
Minulle väitetään, ettei se ainakaan minun vikani ole,
jos kenenkään…

Tässä vaiheessa tämä kirja,
tämä elämä,
toistaa itseään.

Minä.

Isä.

Veli ehti ensin.

Tyttäret.
yhtä yksin ilman Isää, kuin vuosia sitten
Kasvatustieteellinen virhe?

***

Täytyy muistaa hengittää.
Yhden vedon uupuminen vie kauemmas.
Toisen tietoisuuden äärirajalle.
Rajan yli.
Se muuri esti
Ei sen yli.

Isän haudassa on minun paikkani.

Sieluni on siinä uskollisena jo kaikki nämä vuodet maannut.
Enkä usko meidän molempiin mahtuvan siihen.
Ei enää.

”Yhdessä me pärjätään…”

Mikset jumalauta kuunnellut pienen tytön lupausta?!!!

Rakkautta, Veljeni!

***

parisuhteen hoitoaine osa 1

Koska olen virheeni tehnyt ja viisastunut ja muutenkin niin todella viisas ajattelin jakaa tuota tietoa. Parisuhdetta voi hoitaa, ja siihen on olemassa hyviä vinkkejä (jotka kaikkien pitäisi kyllä tajuta ihan itsekin, mutta koska kaikki parisuhdeoppaat on niin suosittuja niin aloitan minäkin, rikastun vielä tällä).
Ensimmäinen ja kaikkein tärkein ohje on:
Valitse oikea kumppani. Siis OIKEA. Ei se parhaimmannäköinen, ei se kuka ainoastaan huolii sut, ei se kehen on tyytyminen, ei se kenelle olet alusta asti esittänyt jotain aivan muuta kuin olet, ei se joka käyttää sua hyväkseen, ei se täysin kusipää, eikä myöskään se täysin sun mielialanvaihteluihin alistuva tossukaan. Ei. Vaan se Oikea.

Mitkään ohjeet ja teot ei voi pelastaa suhdetta, jos on hypätty suhteeseen väärän ihmisen kanssa ja jatkettu sitä eteenpäin. Pelastaminen tässä tarkoittaa suhteen oikeasti onnelliseksi muuttamista, eikä sitä että se kestää ja jatkuu, kuten monet luulevat ("Hei me ollaan oltu kimpassa 12 vuotta niin kyllä meidän suhde on silloin varmasti toooosi hyvä hei niinku").
Tee tämä ensimmäiseksi, sen jälkeen voin antaa lisää ohjeita miten sen oikean kanssa voi pysyä yhdessä ja olla onnellinen.

(Saa tulla nauramaan sitten kun me erotaan.)


Ensi kerralla: Miten olisin itse sellainen Oikea. Mulkkua jaksa kukaan katella, eikä kuulukaan.

koko maailmalle

Jos et halua, että lapsesi tapetaan
niin älä tapa kenenkään isää.

otteita aikaisemmasta Minun kirjasta sivut 55-57

Mulla on kauhea ikävä lapsuuttani.
Kaikkia maaseutumatkoja,
joista saa flashejakin.
Kaikkia teatterireissuja, mökillä ja oi! metsällä oloa.
Minä olen .. onnellinen.
Miksi en ansaitse sitä?
Mikä siinä mättää.

/anna. /aina/

Ja kolme varista jätti kaikki kolmet varikset aidalle.
ja se lumi taas on suhinaa avaruudesta…

***

Mä juoksin ja kävelin kohti määränpäätäni.
Sitä ainoata määränpäätä
Humalainen kyseli minulta, mistä saisi tyhjiä pulloja.

Lopuksi kuljin pimeässä rappukäytävässä.

***

Mä itkin taas.
Olen siis yhä pimeässä käytävässä.
On vaikea tosin sanoa, että se on käytävä, kun mistään ei tule valoa.
Pimeässä hapuilen edestakaisin ja ainoa lämmin on koirani,
lohduttaa.

Sen karvojen sekaan ujutan sormeni,
ja sydämeni käy taas hetken.
Niin paljon surua kuin koiranikin ovat minulle aiheuttaneet,
eivätkä nekään siis ole täysin syyttömiä,
tiedän,
että ne myös ovat tuoneet eniten onnea elämääni.

oma viha

älä katso itseesi peilistä
ettet ala itkemään.

en jaksa itkeä.

jos ois vain yksi elämä, miten sen aion elää?`

inspistä toisen blogista.
tai oikeestaan masista.

ehkä mun suurin masiksen aiheeni onkin just tuo
kun ei voi elää täysillä
ei voi elää niinkuin haluaisi
aina toisten ehdoilla
aina kompromisseissa
Aina kateellisena.

tän yhden elämän mä käytän masentuneena
kateellisena ja hieman katkerana.
surullisena pessimistinä ja peläten.
pelkään kaikkea ja eniten sitä että elämä menee hukkaan näin.
istun kotona mököttäen kaikkea mistä jään paitsi
mitä en jaksa tehdä.
vihaan.

hassua miten itse juhannuksen vietossa istuin poikien kanssa terassilla
ja mietin sitä, että miksei meidän porukoissa ole yleistä seksiä
miksei meillä ole vapaamielisyyttä
vapaata läheisyyttä
kimppakivaa.
miksi toisilla on.
ja miten se menee
ja kuinka haluisinkaan sinne mukaan
ja miten en ole siellä mukana.

jos olisin, en varmaankaan uskaltaisikaan mitään, mutta se jossittelu on turhaa.
kokeilemalla siitä selviäisi.

tämäkin on yksi asia minkä haluaisin rakkaani kanssa jakaa
mutta senkin joutuisin yksin tekemään
meidän elämä yhdessä ei ole Elämää yhdessä
tai ei ainakaan mun Elämää.

niinpä mä istun yksin kotona ja kateilen.

mitenköhän saisin elämääni hieman maustetta,
miten saisin elettyä tämän yhden elämän niinkuin kuuluisi?
niinkuin haluaisin.
seksissä edes.
rakkaalla on rakkaat harrastuksensa, voisiko tästä tulla mun?

aikaisemmista

vanhoja tekstejä
vuosia sitten mielessä pyörineitä
historiallisia suorastaan

silti ne on jokapäiväisiä
tuttuja
kulkee mukana
eikä ole paljoa muuttuneet

ajankohtaisia ne ei kaikki ole
silti oleellisia
taustatiedot

enkä malta odottaa että pääsen niissä loppuun

Otteita aikaisemmasta Minun kirjasta - sivut 51 - 54

Mä haluan asioita, joista toinen estää toista toteutumasta.

Mä oon vitun heikko.

Mä pärjään yksin.

Kuolemalla.

Kun kukaan ei auta, on apukin lähellä…

Väitättekö te, et mun pitäis opetella selviytymään yksin?

Mä puristan jalkani yhteen.

Virkkuukoukkujen sijaan mä kuvittelen klitorislävistyksen, siinä verhon takana.

Nauttisinko mä siitä?

Heh.

Niin kuin mä nautin seksistä….

***

Juuri kun luulin vanhan toverin hylänneen mut,

se tulikin ja pelasti mut kahdesti.

Nosti mut maasta värisemästä,

kantoi suoloiseen tiedottomuuteen

ajatusten saavuttamattomiin.

Hädässä ystävä tutaan.

Eilen et tullut.

Jokainen ystävä varaa itselleen oikeuden pettää joskus.

Mä suojelen muita valheillani.

Mun on pakko opetella.

Muahan te ette tyhmäx sano!

Naurettavaa Aljaseni, tottakai ne sanoo.

Mä kaipaan joo sitä aikaa, ku olin arvostettu.

Mut taas mä teen sitä mitä haluun, enkä sitä mikä on

ns. järkevää.

***

Liian monet veitset on ollu mulle liian tylsiä.

Miks kuolemaa pitää parempana vaihtoehtona vain omalla kohdallaan?

31.3.98

Nyt tää on menny jo vähän liian sairaaks.

***

Tämän takia mä luovun kaikesta.

Olen valmis valehtelemaan,

oman etuni,

meidän etumme.

Prinsessaa ei laskettu alas ennen kuin prinssi kantoi hänet pois saturatsullaan.

Jonkun hakatessa ovea.

Tietenkin minä pelkään tämän loppuvan.

Mitä muuta vaihtoehtoa tulevaisuudessa on?

Yksi rakkaudentunnustus parkkipaikalla.

Mä kuulen aina sen laulun,

sen tunnelman,

enkä koskaan unohda.

"otteita aikaisemmasta Minun kirjasta - sivut 49 & 50"

Mä tajusin tänään, et miehet ei oo oikeesti paskoja.

Mä teen niistä sitä.

”Kyll maar myö niin pal kauhiast häröilt olt,

et on meiän pakko välil sekoillakkii.”

Kyllähän mä tiesin, et kenenkään huumorintaju ei riitä muhun.

Mä oon oikeesti aina pettynyt teihin.

Rakastakaa mua!

Mitään muuta mä en ole ollut vaille.

Kaikki elämäni aamut olen kuollut.

En puhu paskaa.

Mä tiedän teistä liian vähän.

***

Vaikka mä kirjotan ruutupaperille

mun rivit on vinoja.

Mä kirjotan ne elämästäni.

Tosiystävät tuhoavat toistensa terveyden.

Mun niska nyki eilen,

kuin kuolemaa tekevän koiran.

Mä kuuntelin nuorisoa tappavaa kanavaa viikko aikaisemmin,

Katri H:n laulua ja tajusin, et mä en pidä enää miehistä.

En ees niistä harvoista, ikuiseksi luulluista.

Kun mä en tiedä mitä mä haluan, yritän tehdä niin kuin muut mun haluavat tekevän.

Mä haluan liikaa miellyttää.

Mä en saa tehdä mitä MÄ haluan.

Siltikään.

Otteita aikaisemmasta Minun kirjasta - sivut 47 & 48

Ruoho on vihreää lumen alla.

Ja minä rakastan molempia.

Lumi on vihreää ruohon alla.

-ko?

Minä suljin silmäni olkaasi vasten.

Annoin sinun saattaa minut rajamaille,

pelkäsin,

mutta rakastin liekkiäsi.

Minä olin kokonaan musiikin.

En edes muistanut ajatella, ettei väliä sillä mitä muut ajattelee.

Sinä kannoit minut pois,

annoit tehtävän.

Miten vaikeata on taas palata ja olla oma itsensä.

Olenko oppinut täällä tukahduttamaan tunteeni vai olemaan tuntematta?

***

Aamulla Tuire nousee ylös, menee vessaan.

Pesee hampaat.

Tuire painelee turvonnutta vatsaansa inhoten.

Tuire syö aamiaista.

Puoli litraa vedellä lantrattua appelsiinimehua, banaanin ja mandariinin.

Tuire lähtee koiran kanssa ulos.

Tuire tulee kotiin, avaa telkkarin ja nukahtaa.

Kello lähenee kuutta.

Tuire ottaa bussin lentokentälle.

Hän istuu ikkunan vieressä juoden olutta irvistäen.

Tuire katselee lähteviä kaukolentoja.

Vielä enemmän hän katsoo saapuvia.

Tuire painaa kasvonsa lasiseinää vasten.

Joskus Tuire itkee.

Joskus ei jaksa.

Tuire ottaa bussin takaisin keskustaan, astuu ulos ja oksentaa.

Tuire menee kotiin.

Koti on neljännessä kerroksessa.

Hän kävelee aina rappuset.

Tuire vie koiran ulos.

Koirapuistossa Tuire nukahtaa penkille.

Koira karkaa aidan yli.

Koira jää auton alle.

Aamulla Tuire ei enää jaksa.

olympialaisista

olympialaisten päättäjäiset on kuin elämä

olympialaisetkin taisi kokonaan olla kuin elämä
ensin juhlitaan pramein menoin alkua
sitten kuljetaan suurin toivein läpi eri lajien
eri vaiheiden
eri maailmoiden
koetaan ilon hetkiä
suuria odotuksia
kaikki päättyy pettymykseen
kyyneliin

lopussa enkelikuoro laulaa
paholaislapsetkin laulaa
kisojen isännyys siirretään kauas tulevaisuuteen
ihankuin elämäkin

synnytään
odotetaan
yritetään
hävitään
kuollaan

itketään.

joku aikakausi on taas ohi
se tuntuu kuvaavan koko elämää
kuoleman väistämätöntä tuloa
pelkoa siitä että juhlat loppuvat myös meidän osaltamme

mikä on mun seuraava laji?
ja miten siinä menestytään?

jos saisikin elämästä mitalin
se lisäisi vaan elämästä luopumisen tuskaa.
musta tuntuu kuin olisi lajin vaihtamisen aika
panostaa seuraavaan joukkueeseen
että tietäisi että tulisi niitä seuraavia valmennettavia
jotka voisivat myös päästä osallistumaan
toivomaan
itkemään
luopumaan

ja jatkamaan.

pitkästä aikaa ja tänään

pitkästä aikaa tuli mieleen
että pakko maalata
tarttua siveltimeen ja sohrata

istuin autossa
pakkasella ikkunoiden sisäpinnassa on upeita kuvioita
joista sairaalla mielikuvituksella saa kauniita hahmoja
tai sairaita hahmoja
lähinnä eläimiä niistä tulee

mä haluan taas maalata samalla tavalla
niistä maalin hipuista syntyy kuva
mun päähän
mun siveltimeen
mun veitseen
ja mun kankaalle

hirmuinen himo
poistaa nää kuvat mun päästä
voikunpa ne olis joskus kauniita toteutuessaan


tänään mua masentaa.
mä oon väsynyt. tiedän.
negatiiviset ajatukset hyppii tuosta vaan mun päähän.
sen takia oli niin hyvä olla työttömänä pitkään
ja eristäytyä
kun oli niin vähän noiden juttujen lähellä
mistä tulee omituinen olo
ja paha mieli
ja paska maku

ja sitten pomo kysyy onko paniikki
no se tietenkin tarkoitti
että työpaniikki eli kiire

mutta mun psykosomatiikka veti siitä hirmeet johtopäätökset
ja juuri alkanut masennus ja ahdistus jonkun sihteerin äänensävystä
sai lisäkseen ahdistuksen itkutuksen ja tärinän

mä haluan piiloon peiton alle
mä haluan lämpimään myttyyn
mä haluan ajaa
painaa kaasua ja hakata rattia
haluan hakata päätä seinään
haluan itkeä väsymystä
pois pois pois
nämä ihmiset pelottaa
en tiedä mitä tehdä
en tiedä miten tunnen
en tiedä kuinka kontrolloisin itseäni tarpeeksi
en tiedä missä menen.

mä en taida ymmärtää noista ihmisistä yhtään mitään.

mitä mun pitäis Sun mielestä tehdä?

jouluna mulla on kyyneliä korvassa

sanna ja lapset: voitko vaari vilkuttaa

se odottaa sua kotiin taas
eikä muista sun kuolemaa
vaan hiuksiin harmaisiin papiljotit laittaa
ja aamutakkiin rintaneulan tummuneen

se kuusen alle on piilottanut käärön
villaksukat alla voimapaperin
ja nyt se juhlapöytään paikan sulle kattaa
ja sanoo että jouluksi sä tulit ennenkin

voitko vaari vilkuttaa
niin se joulumielen saa
voitko vaari vilkuttaa

voitko vaari vilkuttaa
kun me sun lahjat avataan
voitko vaari vilkuttaa

se potkukelkalla lähtee sua vastaan
kylän ikkunoissa verhot heilahtaa
se lumilyhdyn laittaa viereen maitolaiturin
etsii otavan ja tekee lumen enkelin

voitko vaari vilkuttaa
niin se joulumielen saa
voitko vaari vilkuttaa

voitko vaari vilkuttaa
kun me sun lahjat avataan
voitko vaari vilkuttaa
voitko vilkuttaa
voitko vilkuttaa


________________________________


limonadi elohopea: jos sul on jouluna märkä tyyny


villalapaset
hinausauto
hanki nokinen meteoriitti

unelmat paketoidaan romuttamolla
sinne auto kohta hinataan
voistiko olla surematta murheita
kuljettaja vie ne mukanaan sulamaan

jollei joulu ole luminen
minä maalaan tuhkalla pihamme
jollei kesä taaskaan korvaa talvea
lavastan sinulle kauneuden
liimaan puihin lehdet viimekesäiset
lahjon auringonkin paistamaan iloa

jos sul on jouluna märkä tyyny
tuotko sen kynttilöiden ääreen
anna sen kuivua niin mekin teemme
jouluun voit vielä luottaa

taivaankappaleesta kuoriutuu lapsi
poika sädekehäinen
sinä itkusta ryppyinen
tulehan jo
jouluun voit sentään luottaa

onni on vaan sekunnin mittainen
se vierailee vain hetken
onnen muistolla mä jaksan luistella
vielä kerran taas pystyn jaksamaan
onni on kuin talven valonpilkahdus
lumi kantaa päällänsä kuin lupaus

jos sul on jouluna märkä tyyny
tuotko sen kynttilöiden ääreen
anna sen kuivua
niin mekin teemme
jouluun voit vielä luottaa

taivaan kappaleesta kuoriutuu lapsi
poika sädekehäinen
sinä itkusta ryppyinen
tulehan jo
jouluun voit sentään luottaa


-----------------------------------
syvä hiljaisuus
kainalo ja kyyneleet
joulu

kyynelisin silmin mä katson sua
en oo nukkunut taaskaan
mä painan käden sun lämpöiseen ihoon
ihan hiljaa ettet sä herää
kyyneleet valuu mun poskille ja kädelle
mä rakastan sua ja teitä niin paljon
mun sydän meinaa pakahtua siihen
onneen ja pelkoon
mä haluan lukita meidät tähän hetkeen
vaikkei tämäkään ole täydellinen
mutta nyt en pyydä enempää
kunhan vain saisin pitää meidät tässä
elossa
yhdessä
kaikki

teidän kaikkien uni on kaunista
lämmintä
mä tuun lähemmäs
yritän tunkea sieluni sun sisälle
ettei se ikinä joutuisi susta eroon

mua itketti tänään jo autossa
kun yritin muotoilla kiitosta
niistä asioista mitä sillon teit mun hyväkseni
kuinka pysyit mun rinnalla
silloin ku oli vaikeinta

mä en tiedä oonko kiittäny sua tarpeeksi siitä
mä yritin ja kyyneleet poltti luomien reunoissa

nyt mä katsoin jotain elokuvaa
jonka loppuminen sai mut onnelliseksi
niin onnelliseksi että käännyin suhun päin
itkemään

mä rakastan sua teitä ja meitä
ja haluan muistaa tän hetken taas silloin kun on vaikeenpaa.

aamuyö

aamuyöllä taas makaan hereillä.
yritän katsoa unia tuovaa dvd:tä, niinkuin joka yö.
telkkari sammuu ajastimella
eikä uni tule.
päässä pyörii ajatuksia,
ensinnäkin nousenko ylös vai jatkanko yritystä.
mutta edes silmät eivät tahdo pysyä kiinni.
ottaa päähän
suunnitelmat
pettymykset
haaveet ja murheet
tieto. tiedottomuus.
eikä uni tule.

taaskaan.
kauankohan mä olen nyt näitä miettinyt?
monta viikkoa.
mä osaan miettiä ja kuvitella ja haaveilla
mutta en saa aikaiseksi
se pistää ärsyttämään
ja siirtää unia yhä kauemmaksi.
mä olen laiska ja saamaton
varmaan tyhmäkin vielä.
musta saisi masentavan laulun aikaiseksi.

tälläisessa tilanteessa kaikki muukin alkaa jo ärsyttämään
raivostuttamaan
no ehkä olemme kohta siinä pisteessä
että räjähdys saa mut liikkeelle
tekemään oikeasti niitä asioita mitä haluan.
noh toi unettomuus tietty vie aika paljon energiaa toteutukselta.

mä vihaan itteäni taas.