Ja nyt kun en ole saanut suutani auki tarpeeksi, tai sainkin liikaa,
olen alkanut pähkäilyn, että mitä oikeasti haluan.
Enkä tiedä.
Jokainen miettii sitä jossain vaiheessa.
Valinnan vaikeuden ei kuuluisi ajaa ketään itsemurhaan,
ehkä väärä valinta, mutta ei,
kyllä minä taas liiottelen!
En halua sinua, en halua olla ilman sinua.
Se saksan tunnin laulu…
Minä kirjoitan nimeni hiekkaan, sen tuuli sinulle kuljettaa.
”Ja jos en sitä muuten perille saa, sen tuuli sulle kuljettaa”.
Mä en oo maalannu taas ikuisuuksiin.
Ennen taas olo autuaampi, mitä masentuneempi minä olin.
Voiko masennukseenkin turtua.
Vai olenko minä onnellinen?
Mitä vittua?
Voisiko se olla mahdollista?!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti