Ja sitten ku sattuu tekis vaan mieli kuolla.
Kaduttaa niin sairaasti.
Nyt mua sattuu.
Sanomattakin selvää.
Tänään mulla on vähän parempi olo.
Puhuin jopa lasten hankkimisesta.
Miks vitussa?
Mähän vaan tappaisin ne.
Ei niinku voi ymmärtää.
Mä vähän raotan verhoja ja ketään ei kiinnosta.
Mä en kuitenkaan halua olla yksin.
Luin jopa pari rakkausrunoa keskittymättä.
Voiskohan mun kullalle (miten kornia!!) lukea niitä?
Meillä menee taas paremmin.
Paitsi silleen…
Mä haluan olla sen.
Kai mussa on tarpeeksi masokistia.
En mä tajuu.
Joku tulee mun luo.
Sisko.
Nyt mä sitä halaan.
Jos se vaikka pelästyis.
Mä oon onnellinen.
Ja silleen samalla katkera.
Sunnuntai olo.
Aika epäreiluu.
Nyt ku on keskiviikko.
Mä niinku haluisin samalla kuolla ja kaikkee.
Mä en haluu olla missään vastuussa mun teoista.
Ja se sano et mun ei pitäis lukee tollasii kirjoja.
Mut kirjat on nerokkaita.
Juoda mä en sais.
Lihon vaan.
Mä haluan vieläkin päästä maailmankaikkeuteen.
”Onko toi vain sun ganja-käsialas?”
Kiitos.
---
Varattu.
Aina vaan varattu.
Ylösotettu.
Miksi mä oon aina varattu, jos ei siitä oo oikeesti mitään hyötyy.
Ja sitten unable. Ja miks?
Eikö niin, et me ollaan vain Jumalan pelinappuloita,
vittu mikä sadisti!
Se nauttii meidän kärsimyksistä.
Loi maailman vaan jotta sais luoda kärsimyksen.
asiaa.
Mä kärsin.
Onko se oikein, ku mä vaan yritän miellyttää.
Mua syytetään.
Enkä oo syytön kunnes toisin todistetaan.
Sanomalla ”mä rakastan sua kans” mä just todistan et silleen ei voi sanoa.
Paradoksaalista.
Mä oon sanonu sulle et niin ei saa sanoa, ja ku mä miellyttämisen tarpeestani sit niin sanon sulle sä vaan ohhottelet.
Miksi ystäväni tänään suutelit koiraani otsalle, mutta et minua.
Myös minä tarvitsen sinua.
Testamentti pitää muistaa tehdä.
Laatia.
Nyt kun on ikää, sitä ei enää jaksa muistaa.
Muistaminen on joskus tosi väärin.
Äläkä kysy miks maailmassa on pahaa.